Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2012.

Talvi tuli ja meni

Taas alkoi uusi viikko Flagstaffissa. Viime viikko ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Ensinnäkin sääennusteen lupaama lumijytky tippui kuin tippuikin yli puolen metrin sokerihuurteeksi lenkkipoluille, urheilukentälle, tekonurmikentille, autojen katoille ja kaikkialle näiden välillä. Joillakin meni mieli hieman matalaksi. Osa päätyi juoksemaan sunnuntain pitkän lenkin juoksumatolla. Itse olen jo vuosia sitten päättänyt, etten juokse matolla, jollei lunta ole yli metriä. Taaskaan ei näin ollut, ja sain houkuteltua jopa seuraa ulkona juostavalle lenkille.
Koska ympärillä vallitseva keli lähinnä huvitti, pitkä lenkki kulki yllättävänkin mukavasti, vaikka jouduimme juoksemaan sen Lake Mary Roadin pientareella eli asvaltilla. Oikeastaan meillä oli siis käytettävissämme kokonainen autotie, sillä autot, muutamia aura-autoja lukuun ottamatta, nukkuivat vielä lumikasoissaan. Olen jostain kumman syystä aina tykännyt lumesta, joten huomasin ongelman vakavuuden vasta tiistaina, jolloin ohjelma…

Ruokaa ketjuissa ja sokeria kinoksissa