Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2015.

Magneettikuvien tulokset

Olen kalibroinut rasitusosteopatia-aistini. Nyt tiedän, miltä tuntuu sääriluun gr1 rasitusosteopatia eli periostin (luukalvon) turvotus, johon ei liity hohkaluun turvotusta. Se ei tunnu juuri miltään, varsinkaan nyt kahden viikon juoksutauon jälkeen, kun se ei enää tunnu yhtikäs miltään. Tämän vuoksi olenkin erittäin tyytyväinen, että menin kuviin ja sain 6 viikkoa juoksukieltoa.
Taulukko kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä sellainen. Olen kopioinut tämän suoraan Säären vammat - yhden säären ongelma -tekstistäni. Sinne sen olen napannut täältä.
Vamman vaikeusaste (Fredericson) Harjoitteluun paluuseen kulunut aika Vaihteluväli/vrk Mediaani /vrk Keskiarvo /vrk 1 3–20 20 15,6 2 14–65 43 38,4 3 18–90 46 48,4 4a 40–50

Puhun vaihteeksi tibiasta, mutta vähän myös auringosta ja vesijuoksusta

Taas yksi säärien täyttämä päivä takana. Klo 6.45 potkin sääret pois peiton alta, keittelin niillä seistessäni aamupuurot ja heittelin sekaan mustikat, chia-siemenet (kiitos joululahjasta!), keitetyn kananmunan, cashew-pähkinät, maustamattoman jugurtin ja lusikan. Lappasin herkkua niin kauan kun ehdin ja otin loput evääksi. Tarkoitus oli ottaa evääksi enemmänkin mutta ehdin liikaa. Sääret toimivat kuusi kerrosta alaspäin kuin unelma. Vaihto pyöräilyyn ja pyöräilyosuus seuraavaan vaihtoon olivat saumattomat ja kivuttomat. Tunnottoman hyvä aloitus päivälle. Vaihto tapahtui Hovioikeuden bussipysäkillä, josta kiipesin Paavo Nurmi Gamesin uuden pakun kyytiin. 
Matkasimme aina aurinkoiseen Naantaliin, jossa oli pilvistä, ja keskustelimme toki sääristä. Vieressäni istui nimittäin yksi pari sääriä, jotka olivat olleet jo neljä viikkoa tauolla rasitusosteopatian takia. Tämän päivän koulukiertueen urheilijavieraiden ajatukset saattoivat välillä lipsahtaa säärten puolelle, mutta mietinpä hetken…

Sääri ja muu elämä

Sääri

Hassua, että vielä viikko sitten tunsin olevani elämäni kunnossa. Olin myös lyhyen polvivamman selättämisen jälkeen pohtinut, että nyt jos paikat oikeasti hajoaisivat enkä voisi juosta, en kestäisi sitä henkisesti. Nyt on jo kulunut kohta viikko, kun ne paikat sitten lopulta hajosivat (ainakin luulen niin), mutta tuntuu, että olen itse se, joka uskoo eniten ensi kesään. En tiedä mistä tämä voima kumpuaa, mutta jostakin syystä on sellainen olo, ettei muutama viikko juoksutonta ole mikään maailman vakavin asia. Onhan tässä kropassa muutakin kehitettävää kuin määrän mättäminen. Kieltämättä tiedän, että sopivasti määrää ja tehoja juosten tuottaa parhaat juoksutulokset. Pelkällä kikkailulla ei pitkälle pötkitä.
Useiden vammojen kautta olen oppinut antamaan mielestäni järkeviä neuvoja muille, mutta tämä on takuulla ensimmäisiä kertoja, kun uskon niitä myös itse. Kaikki, joille olen vammastani kertonut, ovat sitä mieltä, että se on vain penikkatautia. Jos itse epäilisin penikkatautia, …

Kahden säären ongelma

En tiedä uskaltaako tästä nyt puhua, mutta on syytä huomata, että usein ihmisellä on kaksi jalkaa ja sitä myöten myös kaksi säärtä. Kun toinen sääri on kunnossa, toinen sääri voi silti kenkkuilla. Ennen pelkäsin aina vain oikean säären puolesta, koska se oli heikoin lenkkini. Mikään ei voinut hajota ennen sitä. Jos tunsin jotakin outoa oikeassa sääressä, vertasin sitä heti vasempaan eli virheettömään mallikappaleeseen. Jos sama outous oli molemmissa säärissä, kyseessä ei ollut mitään vakavaa. Näin olen siis toiminut viime perjantaihin asti. Siis siihen asti, kunnes vasemman jalan hermotus alkoi pätkiä kesken lenkin. Juoksin muuten normaalisti, mutta vasen jalkaterä ei. Kotiin (ihan ongelmitta) selvittyäni painelin vasenta säärtä ja kauhukseni huomasin siinä olevan kipua, jota oikeassa sääressä, siinä vihuliaisessa, ei ollut. Maailmani musertui. Ei siksi, että yksi rasitusosteopatia lisää enää kaataisi mitään, mutta mihin enää voisin luottaa, jos vasen sääreni ei enää voisi toimia sta…