Pukkitappelu

Eilen avasin kisakauden Sun Angel Classic -kisassa juoksemalla esteet. Jos kaikki meni käsikirjoituksen mukaan, aion etsiä käsiini sen huumoriveikon, joka kyseisen komedian raapusti. Aamulla Flagstaffissa tein pahaa aavistamatta aamuista pre-race shakedownia viileässä säässä. Muutamia tunteja myöhemmin olin jo nieleskellyt itseni 6000 jalkaa alemmas. Samalla lämpötila oli kohonnut noin 20 celsiusastetta ylemmäs. Kuumuus nostatti kisatunnelmaa, koska kunnon kisassa pitää olla aina hieman tukalaa.

Noin vartti ennen kisaa oli check-in, jossa tarkastettiin piikkarin piikit. Kaivoin piikkarit pussistaan ja katselin samalla kylttiä, jossa oli kuvat sallituista ja kielletyistä piikeistä. Pelkäsin, että pussista ilmestyy jotakin kiellettyä. Kun sain piikarit ulos, näin että piikit olivat kovin lyhyet, mutta valitettavan ei-pyramidit. Pienet piikkini tuomittiin kilpailukieltoon ja kouraani ojennettiin 12 isoa pyramidia. Kysyin, olisiko kisajärjestäjillä ollut jotakin työkalua, jolla piikit olisi voinut vaihtaa, mutta sitä ei ollut tarjolla.

Vasemmalla on sallitut pyramidipiikit ja oikealla pahamaineiset ei-pyramidipiikit.

Tusinan verran pyramideja kädessäni lähdin etsimään työkalua. Muutamien turhien kyselyiden jälkeen eräs punasortsinen tyttö tunnusti omistavansa kyseisen kapistuksen. Poistuin kiireellä vaihtamaan piikkejä. Sain irrotettua toisen jalan piikkarista viisi piikkiä kuudesta, kunnes työkalu oli vääntynyt niin muodottomaksi, ettei sillä saanut enää yhtään piikkiä irti. Sillä sai kuitenkin kiristettyä viisi pyramidia piikkarin pohjaan. Nyt minulla oli siis 5/12 hyväksyttävät piikkarinpiikit. Hienoa! Kävin nolona palauttamassa piikkiavaimen, mutta onneksi punasortsinen tyttö ei välittänyt sen kohtalosta.

Pyrin lähtemään liikkeelle 10.30 loppuaikaan tähtäävällä vauhdilla ja se tuntuikin onnistuvan ihan hyvin, vaikka olisi tehnyt mieli mennä kovempaa. Halusin kuitenkin kisasta mieluummin kiihtyvän kuin hyytyvän, joten pysyttelin joukon keulilla, mutta en jättänyt sitä. Vauhti oli näin sopivaa, mutta jo ensimmäisellä vesiesteellä tajusin, ettei muut oikein hallitse hommaa ja eroa syntyi jo kahden kierroksen aikana noin 5 m ennakolta kovimpaan kilpakumppaniin punasortsiseen Ruth Senioriin ja 10 m pääjoukkoon.

Toisen kierroksen päätteeksi lähtöpaikan kohdalla uudet hienot piikit ilmeisesti tökkäsivät rataan juuri ennen estettä ja lensin sitä pahaista pukkia päin. Onneksi se säilyi ehjänä, ja kisa saattoi jatkua. Itse lähinnä säikähdin ja olin vähän huvittunut yleisön huokauksesta. Kakkosena ollut Ruth Senior tuli ohi ja muu joukko sai kasvattamani eron kiinni. Menin pukin yli käsien avulla ja jatkoin matkaa. Heti tämän tehtyäni tajusin, että käsien avulla esteen yli kiipeäminen on kiellettyä. Ihan vain pienen sekunnin mietin, että kisan jatkaminen on turhaa. Olinhan muutenkin liikkeellä 7/12 kielletyillä piikkareilla. Kyllä käsikosketukseni pitäisi kattaa jo loput 5/12. Päätin kuitenkin jatkaa, koska kisan tarkoitus oli alun perinkin vain saada vähän kovuutta tähän korvaavien ja korkean laiskistuttamaan kehoon. Otin Ruthin kiinni, mutta rentous ja helppous olivat kadonneet. Seuraavalla vesiesteellä hyppäsin Ruthin päälle ja vauhti pysähtyi taas. Vauhdinvaihtelu alkoi viedä voimia ja kisamieltä, joten Ruth pääsi pienelle karkumatkalle.

Myös Stephanie Bonk juoksi aitajuoksijan tekniikallaan ohitseni, mutta viimeisellä kierroksella sisuunnuin sen verran, että ohitin Bonkin, että sain hänet näyttämään edes hieman nimensä veroiselta. Lopputulos oli siis 10.45,14, polvi verillä ja turpoamaan päin sekä kädet naarmuilla ja mustat, koska este luovutti niihin mustaa raitaa. Suihkun jälkeen musta vaihtui mustelmaan.

Kotimatkalla poikkesimme reitiltä sen verran, että kävimme ihastelemassa Steeplechase [stephelkheis]-nimistä kaupunginosaa. Se oli melkoinen pettymys, vaikka ehkä eniten jäi kaivelemaan, että kuuluisasta kaatumisilmeestä ei taaskaan saatu kuvamateriaalia. Toiseksi eniten ehkä kismittää, että EM-kisaraja jäi 50 sekunnin päähän, mikä on muistaakseni aika paljon.