Opiskelijoita, kiekkokansaa ja eläviä kuolleita

17.-20.5. Espoossa järjestettiin XXVIII eli 28. SELL student games. Vuorotellen Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa järjestettävät maailman kaikille korkeakouluopiskelijoille avoimet SELL-kisat (SELL = Suomi, Eesti, Latvija, Lietuva) olivat omalle kohdalleni vasta ensimmäiset, vaikka opiskelu-urani aikana olisi ollut jo seitsemän mahdollisuutta. Kaikista Turun yliopiston kahdestakymmenestätuhannesta (20 090, vuonna 2011) opiskelijasta oli saatu kokoon kaksihenkinen joukkue. Täten muodostin puolet koko joukkueesta, jonka toisesta jäsenestä minulla ei ole minkäänlaisia havaintoja. Suomalainen yliopistourheilukulttuuri on mahtava.

Žūsinaitė Vaida on liettualainen juoksija ja paikallisen Wikipedian eli Vikipedijan mukaan alle 23-vuotiaiden Liettuan ennätyksen haltia 5000 metrillä (16.17,36). Jos näin ei ole, asiasta voi syyttää heikohkoja liettuan kielen taitojani. Espoossa 24-vuotias Žūsinaitė juoksi 3000 m. Samalla hän juoksi myös ennätyksensä, joka on nykyisin sadasosalleen 9.20,93. Kiriapua hänelle tässä kisassa ei herunut, sillä toiseksi pyristelin minä ajalla 9.49,57. 

Kisa tuntui alkumetreistä lähtien, tai oikeastaan varsinkin alkumetreillä, todella kovavauhtiselta. Žūsinaitė sai puolestani halkoa tuulta. Niin sain kyllä minäkin, sillä putosin parhaasta imusta jo alkukiihdytyksessä, vaikka ensimmäisen kierroksen väliaikani oli 73 sekuntia. Ensimmäinen tonni vei aikaa 3.10 ja seuraavat noin 10 sekuntia enemmän kuin ensimmäinen. Juoksu oli helppoa, mutta vauhti tuntui kovalta 3000 metrille. Ilmeisestikin kaipaisin 1500 metrin starttia, jotta vauhdin tuntu ja vauhti palautuisivat keskenään samalle tasolle.

Kisan jälkeen kävimme Helsingissä. Siellä jääkiekkokansa juhli tappiotaan perinteisin menoin paperiset vm-kypärät päässä. Kolmisensataa zombieta raahautui naamat veressä poliisien saattelemana sinivalkoisten kypäräpäiden lomassa. Isoilla Venäjän lipuilla varustetut kulkijat pitivät matalaa profiilia.

Kommentit

Suositut tekstit