Jalat syyhyten olen odottanut, että pääsen taas Portugaliin leireilemään.

Kaikki alkoi siitä, kun sain kesän alussa tukipohjalliset, jotka hiertävät jalkaholvia. Hiertymien välttämiseksi aloin teipata jalkaholvit aina ennen juoksutreenejä. Kun aloin kyllästyä hommaan, kokeilin juosta yhden lenkin ilman teippiä, jos vaikka olisin jo tottunut pohjallisiin eivätkä ne enää hiertäisi. Oletus oli väärä, ja tämän yhden lenkin jälkeen palasin teippaajaksi. Ärtyneen ihon teippaaminen ei myöskään ollut hyvä idea, sillä sen jälkeen teippi on alkanut kutittamaan. Alla olevassa kuvassa ei ole pohjallisen aiheuttama hiertymä, vaan teipin aiheuttama (allerginen?) reaktio. Saattaa olla niin, että sekä urheiluteippi että pohjalliset jäävät nyt lopullisesti. Jalkateräjumppa sen sijaan pääsee jatkoon.

Täällä sitä nyt ollaan Monte Gorgossa ja jalat jatkavat edelleen syyhyämistään.

Kommentit

Suositut tekstit