Projekti Flagstaff

Monte Gordon leirillä tammikuussa syntyi painostavaa keskustelua Flagstaffin leiristä. Kahden vuoden takaisen kokemuksen pohjalta olin painokkaasti leiriä vastaan. En keksinyt syitä, miksi lähteä, mutta mieltäni kaihersi painostus, joka oli lähes ympärivuorokautista. Lopulta annoin Flägärille mahdollisuuden muutamia ehtoja vastaan, joista tärkeimmät olivat seuraavat:

1. Poistumme korkealta, jos ylirasituksen merkkejä alkaa ilmaantua.

2. Saan tehtyä hyvän treenijakson leirien välissä ennen korkealle lähtöä.

3. Juoksen Botnia Gamesissa 3000 metrin halliennätykseni.

Kohtien 2 ja 3 oli siis tarkoitus toteutua ennen kuin varaan lentoja mihinkään. Molempien kohtien osalta lähtökohdat olivat hyvät, sillä Monte Gordon leiri onnistui ongelmitta. Sieltä palattuani ja yhden yön nukkutuani kipaisin Kupittaalla tonnin ennätykseni 2.55,90. Olo oli vähän puolivalmis pitkän matkustuksen jälkeen, mutta sitä parempaa ennätysparannus lupaili. Vaikka tonnia ei tulekaan kovin usein juostua eikä ennätys sinänsä takaa vielä mitään, olin iloinen, että ennätyskunto muillakaan matkoilla ei ehkä ole mahdoton ajatus. Paluu Suomeen oli siis onnistunut.

Tilanteet voivat kuitenkin muuttua nopeasti. Hallitonni oli ollut lauantaina, ja jo maanantaina olin sekä juoksu- että kävelykyvytön. Kaikki alkoi siitä, kun vietin kyseisenä maanantaina nykyisin jo perinteeksi muodostunutta juoksutonta päivää, joten illan vesijuoksuharjoituksen jälkeen siirryin pyörällä Kupittaan hallille katsomaan, jos yhteistreenillä olisi jotakin annettavaa juoksuttomallekin. Homma kuitenkin meni pieleen noin 20 m ennen hallia, kun kompuroin pyöräni kanssa tiessä olevaan korotukseen. Pyörä kaatui pohkeeni päälle niin, että jouduin ontumaan hallille. Osaltani treeni koostui siis turhista yrityksistä kävellä ja makoilusta jääpussi pohkeessa. Treenin jälkeen sain onneksi kestokoutsilta kyydin kotiin. 

Mieli meni maahan hetkeksi, mutta onneksi kyseessä oli vain puujalka, joten paraneminen oli nopeaa. Nopeata juoksua en tosin uskaltanut tehdä normaalisti, joten kolmoskohdan ehto eli Botnia Games osui kohdalle hieman liian nopeasti. Kisoihin mennessä pohje tuntui jo lähes normaalilta, mutta mieltä kaihersi, ettei kisaan valmistautuminen ollut sujunut suunnitellusti. Alla oli yksi ratatreeniä muistuttava räpellys, joka oli ensimmäinen laatuaan sitten kesäkuun, koska olen jättänyt säären takia ratatreenit tarkoituksella vähiin, mutta totuus on, että kisakautta lähestyttäessä niitä ei voi pakoilla.

Botnia Games tuotti ihan ok tuloksen eli 3000 m:llä ajan 9.47, joka siis jäi sekunnin tavoitteesta. Vauhdinjako oli tasainen ja juoksukin tuntui huomattavasti paremmalta kuin ratatreeniräpellyksessäni. Tiesin kuitenkin, etten saanut koneesta irti sitä, mitä kunnon valmistautumisella olisin. Pääasia kuitenkin oli, että itse tiesin olevani matkalla oikeaan suuntaan.

Seuraavaksi oli kuitenkin tehtävä päätös seuraavasta leirikohteesta. Kolmoskohdan ehto jäi täyttymättä, samoin kakkonen oli vaakalaudalla, koska leirin alkuun oli aikaa enää alle neljä viikkoa, joista sm-hallit verottaisivat omansa. Siispä kakkoskodan pelastukseksi suunnittelimme kahden viikon jymyviikot, joiden tarkoituksena oli rauhoittaa mieltäni.  Halusin siis totuttaa toisaalta jalkani kestämään juoksuharjoittelua ja toisaalta koneistoni kestämään korkean paikan harjoittelua. Aiemmalla leirilläni, jolla lopulta ajauduin ylirasitustilaan, olin joutunut vammojen takia nostamaan harjoitusmääriä korkealla, koska ne olivat olleet niin pienet vielä Suomessa. Nyt halusin varmistua siitä, että en joudu tekemään lisäyksiä juoksumääriin tai muuhunkaan. Matala happiosapaine hoitakoon vaikeusasteen korotuksen.

Jymyviikoista käynnistyi siis projekti Flagstaff, koska kun ne olivat mustaa valkoisella, niiden toteutus luonnossa olisi enää pikku juttu. Varasin siis lennot. Projekti Flagstaffiin kuului myös jymyviikkojen lopun testiviikonloppu viikkoa ennen sm-halleja. Testiviikonloppuun sisältyi perjantain tasotesti matolla ja lauantain Varsyn testijuoksu Ohikulkutiellä. Mattotestissä kohentelin vanhoja tuloksiani, ja yllätin itseni sillä, että hapot nousivat lopussa 14,5 mmol/l. Testijuoksun kympillä meno maistui alussa hyvin ja lopussa huonosti. Ohikulkutien testijuoksun ennätykseni parani puolella minuutilla, mutta muistelin kelin olleen vanhan ennätyksen tekohetkellä huonompi. Sunnuntaina menin vielä pitkälle lenkille poikien kanssa testaamaan juuri määritettyä aerobista kynnystäni. 28 km aerobisella kynnyksellä mm. kuuvuoren portaat sisältävällä reitillä vei mehut seuraavan viikon alusta, mutta ei jymyviikkojen tarkoitus ollutkaan tulla kuitatuiksi maanantaihin mennessä. Vielä oli viikko aikaa palautua sm-halleja varten, ja koko viikon tottavie tarvitsin.

Sm-halleihin matkustin yöjunalla Oulun kautta. Junassa en paljon nukkunut, eikä Oulussakaan juoksu vielä alussa kulkenut, mutta kisa-aamuna ei pelottanut. Oli myös erittäin mukavaa, että yösijastani vastannut Granlundin pariskunta saatteli minut Rovaniemelle asti ja kannusti kisassa hyvään fiilikseen. Tommy oli huoltajakorttinsa ansainnut. Kisasin siis vain sunnuntaina kolmella tonnilla. Kulku oli sellainen, kuin kisassa kuuluukin olla, joten sain kuin sainkin kaunisteltua halliennätystäni kymmenellä sekunnilla. Iso kiitos kuuluu myös Camilla Richardssonille, joka veti minua perässään kaksi viimeistä kilometriä. Camilla on päässyt nyt hyvään kuntoon, mikä tietää armotonta estekesää.

Lopulta kohdat 2 ja 3 toteutuivat hieman myöhässä, mutta onneksi toteutuivat edes niin kuin toteutuivat, koska nyt olen jo Flagstaffissa. Toivottavasti kohtaan 1 ei tarvitsekaan tukeutua.