Kai sitä aina välillä voi kretsata ja hortoilla

Harmittavan usein nämä postaukseni koskevat jotain ihan muuta kuin juoksua. Suorastaan epäilyttävän usein joudun hehkuttamaan sitä, kuinka kivaa on harjoitella monipuolisesti ja kehittyä juoksijana mahdollisimman paljon juoksematta. Kun aloitin suomen kielen opinnot, ensimmäisten kurssien joukossa oli kirjoittamisen kurssi, jolla yksi tehtävä oli kirjoittaa kretsauksesta, eli asiasta, josta kukaan ei tiedä mitä se on. Piti siis keksiä jokin merkitys sanalle kretsaus ja esitellä se oikein kunnolla. Oikeastihan kretsaus tarkoittaa marjanpoimintaa ämpäriin, jossa ei ole pohjaa, siis poimimista ihan vain poimimisen ilosta. Yllättäen olin tuon tehtävänannon saadessani juoksukiellossa. Minulle kretsaus alkoi tarkoittaa harjoittelua, jossa yritetään tulla mahdollisimman kovaan juoksukuntoon ilman, että saa ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Yhtäkkiä "kretsaus" alkoi myös kuulostaa melko mielekkäältä harrastukselta. Osa treeneistä saattaa päätyä pohjattomaan ämpäriin, mutta olen varma, että kaikki juoksematon harjoittelu ei kuitenkaan voi mennä täysin hukkaan.

Tällä viikolla lähtiessäni 5 tunnin pyörälenkille en ajatellut oikeastaan kretsaavani. En pidä hirveästi pyörällä tehtävistä harjoituksista, koska en vain saa pyörää rullaamaan. Kyseinen pyörälenkki kuitenkin muodostui opettavaiseksi. Ja eikös opettavainen johda jonkin uuden asian omaksumiseen, siis kehittymiseen. En ole varma kehityinkö juuri juoksijana, mutta ainakin löysin nurmikentän, joka näytti niin kovin juostavalta, että sille oli pakko pysähtyä venyttelemään, kun juoksu kerran oli kiellettyjen listalla.

Kun jalkapallokentällä on pyöreät kulmat, se on nurmikenttä, joka kutsuu juoksemaan.

Koin lenkin aikana myös katkeamisen. Sekään ei varmaan kehittänyt juoksijana, mutta juostessa en ole koskaan tehnyt niin pitkää treeniä, että olisin todella hyytynyt kuin seinään. Tämäkin hyytyminen johtui toki omasta virheestäni, kun olin jossakin superwomanboostissani päättänyt selvitä lenkistä vesilinjalla. Onneksi en ollut yksin, joten sain energiaa, joka toimi kuin häkä. Tämän opin: polttoaine auttaa. Mitään eväsretkiä en aio edelleenkään harjoituksista tehdä, mutta nyt tiedän, että kunto riittää pidemmälle kuin energia. Tämä on kätevää, koska energiaa saa leivästä, kuntoa vain onnistuneesta harjoittelusta.

Pyöräilykin on nyt saanut uuden mahdollisuuden, kun olen oppinut uimaan. Jos osaan uida, pyöräillä ja juosta, voin kretsauksen ohella harjoitella myös triathlonia. Minun ei ole siis pakko tehdä kaikkea sillä ajatuksella, että haluan kehittyä juoksijana. Voin uida, jotta kehityn uinnissa, pyöräillä, jotta sekin alkaisi sujua. Entä viime aikoina hehkuttamani suunnistus? Onko se nyt hukkunut triathlon-innostuksen alle? EIIIIII! Mutta siltinkin, nyt ja aina juoksu on se, mitä halua tehdä, pystyin tai en. Juoksuun on palo. Suunnistus, triathlon, swimrun, telinevoimistelu ja varmaan kaikki, mitä kokeilen, ovat toisaalta tapoja kretsata, toisaalta itsessään innostavia.

Uintia olen opiskellu kirjoista. Oikeasti!

Telinevoimisteluselfie

No nythän tämä alkaa jo kuulostaa ihan hyvältä. Juoksu on ykkösjuttu, ja muutkin lajit ovat kivoja. Kretsausämpärissä on ehkä sittenkin pohja. Siltikin treenaamiseni menee välillä hortoilun puolelle. Kielitoimiston sanakirjasta selvitin, että hortoilu on 'kuljeskelua päämäärättömästi tai harhaillen'. Kaikki se, minkä luulen olevan "kretsausta" ja siis juoksua kehittävää, saattaakin olla vain harhailua ja sen oikean treenitavan etsimistä. Kaikki, mitä kokeilen, ei voi olla hyödyllistä, mutta miten voi koskaan löytää etsimättä ja eksymättä.

Kun kerran olen tässä tekstissäni ajautunut jo näin pahasti metsään, eiköhän kokeilla vielä yhtä polkua. Metsässä liikkuu siis suunnistajien, marjanpoimijoiden ja kretsaajien ohella myös hortoilijoita eli villivihannesten keräilijöitä (kreik. χόρτα 'vihannekset'). Eilen kokeilin tätäkin.

Saalis, joka kärsi hieman Timanttiliigan katselun aikana.

Salaatti päivän saaliista (hortat + öliiviöljy + balsamico + suola + pippuri).

Toinen versio saalissalaatista (... + voideltuja ruisleivän paloja).

Ja todellakin, sormen haava on vihdoin parantunut (toivottavasti myös akilles). Ehkä tänään "kretsaus" vaihtuu jo juoksuharjoitteluun. Ainakin kokeilen, miltä se tuntuu. Nythän minulla on käynnissä projekti #koePNGradalla.