Millä mielin sm-maastoihin?

Kieltämättä vähän jännittää, mutta se on vain hyvä. En pysty latautumaan ilman pientä epävarmuutta. Olen kuitenkin hieman hämilläni viime viikonlopun aluemestaruusmaastojen kulkevaisuudesta. Olin lähes varma, että alla olleet maanantain ja torstain laskettelurinteessä juostut mäkivedot olisivat tuntuneet jaloissa ja antaneet kisasta kaipaamani heikon kenraalin, jotta sm-maastoissa samalla reitillä 2 km pidempi matka tuntuisi verrattain helpolta. No eipä mitä, kun kerrankin oikein toivoin huonoa kulkua, sitä ei ollut tarjolla. Kaikki kävi liian helposti ja täysin ilman puristusta. Reittikin siis tuntui kovin helpolta.

En siis tuntenut väsyväni aluemestaruusmaastoissa lainkaan. Niinpä olin maanantaina taas valmis mäkitreeniin, jossa saavutin väsymättömyyyden. Tai no, luulin saavuttaneeni. Pientä väsymystä alkoi kyllä ilmaantua yhdistelmällä la-ma-ke, mutta kuten alussa jo mainitsin, latautuminen tarvitsee jännitystä. Jännitystä ei saa ilman paineita tai huonoa kulkua. Nyt olen saanut riittävän epävarmuuden, jota lisää laadukkaalta vaikuttava lähtölista.

Lempäälän aluemestaruusmaastojen viimeiset metrit.
Eli lähestyn Lempäälää epävarmana.

Kommentit

  1. Millä mielin kotiuduit SM-maastoista?

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvillä mielin. Meno ei ollut yhtä helppoa kuin aluemaastoissa, mutta kärkikolmikkoon pääseminen olisi jo mennyt yli odotusten.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit