Uutta kautta vanhan perään

Viime viikkoina olen testaillut erilaisia lajeja, jos vaikka vaihtaisin lajia ensi kaudeksi.

Miten olisi kymppi?

Ensimmäinen kokeilu oli tietenkin maaottelun kymppi, joka tosin on aina silloin tällöin kuulunutkin lajivalikoimaani. Ihka ensimmäisen kymppini juoksin Ruotsi-ottelussa Göteborgissa vuonna 2009. Olin jo edeltävänä päivänä juossut vitosen, kun sain Saara Skytän loukkaannuttua käskyn kympille. Yleisön buuauksen saattelemana muutaman välikuoleman jälkeen taistelin itseni lopulta kisan viidenneksi ajalla 36.26,52. Kisan jälkeen kerroin radiohaastattelussa, etten aio jatkaa kymppien juoksemista kuin korkeintaan Suomi-paidassa. Tämän jälkeen poistuin lääkäriteltalle.

Pidin sanani ja juoksin seuraavan kympin vuonna 2010 PM-kisoissa. Sittemmin olen kyllä lipsunut, joten viidestä juoksemastani kympistä vain kolme on juostu Suomi-paidassa. Missään muussa lajissa suhde ei kuitenkaan ole lähelläkään tätä. Tämän vuoden aikani 34.06 jää EM-rajasta (33.30) vain 36 sekuntia, joten mielestäni ei ole mahdotonta ajatella, että juoksisin kympin Suomi-paidassa jopa Amsterdamissa. Sen verran kuitenkin inhottaa keskittyä 25 kierroksen ajan, etten edelleenkään haluaisi muuttaa 3/5-suhdetta piirikunnalliseen suuntaan.

Vai sittenkin maraton?

Myönnän nyt kaksi asiaa. 1. Muutama vuosi sitten ajattelin, ettei maraton kiinnosta minua. 2. Ruotsi-ottelun jälkeen mietin ainakin minuutin ajan, osallistuisinko tänä vuonna SM-maratonille. Järki kuitenkin lopulta voitti. Jalat ovat kerrankin kauden lopussa kunnossa, joten turha niitä on lähteä hajottamaan maratonilla, jolle ei ehdi kunnolla valmistautua. Sen verran ajatus kuitenkin kutkuttaa, että haluaisin joskus tuntea määrän jylläyksen harjoittelussani. Jos joskus juoksen maratonin, teen sen kunnolla matkaa kunnioittaen. Jos joskus haluan hölkätä 42,195 kilometriä, voin tehdä sen milloin haluan, mutta en keksi syitä, miksi haluaisin.

Tässä huumassa tein kahden viikon ylimenokauteni aikana neljä juoksulenkkiä, joista kolme oli maratontreenimäisiä. Tein ne siis Matin seurassa. Matille ne olivat helppoa maratonvirittelyä lähellä h-hetkeä, mutta minulle korkeintaan helpohkoja. 24 kilometrin palauttava lenkki vauhdilla 4.25/km lipsahti osaltani ehkä himpun verran aerobisen kynnyksen tuolle puolen.

Entä suunnistus?

Tämä saattaa kuulostaa pilailulta, ja sitä se tietysti onkin. Kävin yhtenä päivänä suunnistamassa Lasse Suonpään valvovan silmän alla. Lasse piti reitin varrella oppitunteja, joiden aikana söin puolukoita ja imin tietoa. Housut repesivät. Hirvikärpäset suunnistivat hiusteni joukossa. Oli kivaa! Saatan ehkä joskus ryhtyä kuntosuunnistajaksi.

Heittolajit?

Järjestimme Turun kestomenijöiden kesken Syysottelun, jonka lajit olivat keihäs, kiekko, kuula, kolmiloikka ja tietenkin 80 m rapukävely. Pienellä treenauksella, tai esimerkiksi askelmerkin mittaamisella, näissäkin lajeissa olisi varmasti kehittymismahdollisuuksia. Harmi, kun ihan kaikkea ei kuitenkaan voi harjoitella.

Telinevoimistelu?

Nyt olen siirtynyt jo aika kauas kestävyysjuoksusta. Tällä viikolla alkoivat kuitenkin taas Turun Seudun Urheiluakatemian treenit, joissa myllyt on sallittu. Jos joskus opin seisomaan käsilläni, tekemään kipin ja pyörimään hevosella ilman ämpäriä, olenko tarpeeksi taitava kympinjuoksijaksi?

Olen siis ylimenoillut nyt parisen viikkoa ja vähitellen siirtymässä takaisin arkeen. En haluaisi kuitenkaan unohtaa sekoilua, iloa enkä varsinkaan  poukkoilua.