Miksi juoksen? (osa 1)

Multa kysyttiin tänään, voidaanko mua vielä kutsua urheilijaksi. Yhtenä toisena päivänä mainittiin, että olen uhrannut juoksun eteen niin paljon ja ettenkö jo väsy. Itse kysyn itseltäni usein, miksi pyöräilen, miksi uin, miksi luistelen. Ikinä en kuitenkaan ole kyseenalaistanut sitä, miksi juoksen. Nyt ajattelin sitä kuitenkin pohtia. Veikkaan, että pohdinnoistani tulee pitkälliset. Siksi laitoin heti otsikkoon merkinnän "(osa 1)", jos näitä vaikka poikii myöhemmin lisää.

Koska kysymys tuntuu turhalta ja typerältä, siihen on vaikea vastata. Eihän juoksemiselle tarvita mitään muuta syytä kuin, että se on parasta. Toisaalta nyt kun mietin vaikka viime sunnuntain lenkkiä lumipöperössä liian kovassa seurassa, ei se ollut kivaa. Kilometrit taittuivat melkein yhtä hitaasti kuin vesijuostessa, ja sitä miksi vesijuoksen, sietääkin kysyä ja pohtia. Jottei asia jäisi kalvamaan, vesijuoksen, koska kuvittelen sen juoksutaukojen aikana jotenkin auttavan juoksemattomuuden tuskaan, johon muita lääkkeitä ovat mm. uinti, pyöräily, hiihto, luistelu, soutu ja telinevoimistelu. Kai sekin jo jotain kertoo juoksun korvaamattomuudesta, että sitä korvaamaan tarvitaan läjäpäin muita lajeja.

Luulen, että olen jo melko lähellä totuutta, kun puhun juoksemattomuudesta. En ole siis harhautunut aiheesta. Ehkä se, että aina ei saa juosta, tekee siitä niin hienoa ja odottamisen arvoista. Kaikkien loukkaantumisteni jälkeen koen, että juoksua tehdään juoksun itsensä vuoksi. En juokse siksi, että haluaisin elää pidempään tai näyttää paremmalta. Mikäli nämä pitävät paikkansa, nekin kyllä puhuvat juoksun puolesta. Perimmäinen syy on kuitenkin juoksu itse.

Niinä päivinä, kun juoksu kulkee, se on luonnollisinta ja kauneinta, mitä tiedän. Lukiossa opin, että "matematiikka on kaunista". Ymmärsin tämän opettajan kommentin tarkoittavan sitä, että tunnistettuasi ongelman ratkaisu on välttämätön ja yksinkertainen. Ei ole olemassa muita vaihtoehtoja, ei harhapolkuja, ei oikoreittejä. Riippumatta siitä, kuinka hakoteillä ihmisen ajatukset harhailevat, matematiikka pysyy ja odottaa yksinkertaisena totuutena, täydellisenä systeeminä. Matematiikka on jotakin, minkä yksinkertaisen kauneuden toiset näkevät paremmin kuin toiset. Juoksu muistuttaa yllättävän paljon matematiikkaa. Se on kaunista, mutta ehkä vain niiden mielestä, jotka ovat joskus tunteneet sen helppouden ja yksinkertaisuuden. 

Enkä nyt väitä, että olisin edes tuntenut juoksun helpouden koko komeudessaan, mutta jo ne parhaat hetket, joita olen viettänyt juostessani, ovat kaiken arvoisia. En koe uhranneeni mitään. Se, että olen välillä telakalla, ei ole uhraus. Se vain ärsyttää, koska en voi aina juosta. Enkä myöskään väitä, että juoksu olisi aina helppoa ja mukavaa. Yksi juoksun hienouksista on, että helppoutta ei saavuta helpolla. Jos olisin erehtymätön matemaatikko tai täydellinen juoksija ja näkisin aina kauneuden, jaksaisinko pyrkiä enää sitä kohden. Luultavasti kyllästyisin. Jos saan väläyksen kaunista edes silloin tällöin, tiedän, että on olemassa yksinkertainen ja kaunis ratkaisu. Etsiminen voi olla jopa antoisampaa kuin löytäminen. En todellakaan ole lopettamassa etsintöjä.

"The truth is out there."