PM-kymppi

34.31,11. Päätin kerrankin juosta epäjanicamaisen kisan, jossa pyrin taisteleman kärkisijoista heti alusta alkaen. Yleensähän lähden vaatimattomasti ja nousen lopussa, jos pystyn. Nyt sain hyytyvän kisan, johon olen siksi tyytyväinen. Pystyn minäkin hyytymään. Onneksi en kuitenkaan hyytynyt enempää, sillä eka vitonen oli 17.05 ja toinen siis 17.26. Olisin tosin saanut varmaankin paremman ajan kiihtyvällä vauhdinjaolla, mutta jostakin syystä oli kiva myös hyytyä.

Lähtökohdat kisaan olivat vähän hankalat, sillä kisaviikon maanantaina akillekseni alkoi yhtäkkiä vihoitella. Se, että harjoittelu tapahtui ennen kisaa keskiviikkoa lukuunottamatta vedessä, tuskin vaikutti kulkuun kisassa, koska tätähän harjoitteluni on ollut jo pitkään. Hankalaa oli se, että ajatuksissa pyöri koko ajan, että kisan jälkeen on pidettävä taas ihan kunnon juoksutaukoa.

 

Koska koin kisassa suoranaista vihaa yhtä kilpailijaa kohtaan, puran sitä nyt tähän. Tämä PM-kympin ulkopuolella juossut hahmo ei osannut päättää putoaako vai ei. Juoksin hänen perässään ja kun näin, että hänen eteensä muodostuu väliä, päätin kuroa sen kiinni ohittamalla hänet. Sitten hän yhtäkkiä sai voimanpuuskan ja esti ohituksen juoksemalla edellä olevan kantapäille. Totesin, että ohitus on mahdoton ja palasin takaisin jälleen huomatakseni eroa syntyneen. Kun olin tätä muutaman kerran kokeillut, päätin luovuttaa. Ehkä tämä tyyppi vaan haluaa eteensä vähän hajurakoa. Kohta kuitenkin väli alkoi kasvaa entisestään. Nyt ajattelin, että ehkä tällä kerralla on tosi kyseessä, mutta ohitusyritykseni meni taas pilalle. En yleensä suutu kovin helposti, mutta nyt oli lähellä, etten käynyt kurkkuun käsiksi.

En voi käsittää, miten tämä tyyppi olikin hyvä juoksuttamaan minua, mutta joka tapauksessa tämän ensimmäiset viisi kilometriä kestäneen taistelun jälkeen tyyppi onneksi hyytyi ja minäkin jouduin todella sinnittelemään pysyäkseni peesissä, joka kuroi kiinni kärkikaksikon etumatkaa. Kun saimme kärjen kiinni, Camilla siirtyi sen matkaan. Itse aloin vähitellen jäädä. Olin loppumatkasta sen verran tainnoksissa, että Camillan voittokamppailu jäi kokonaan huomaamatta. Ajattelin, että Camillalla olisi hyvät mitalimahdollisuudet, mutta maalissa ilokseni huomasin, että Camilla oli tehnyt hienon nousujohteisen kisan ja ohittanut loppukirissä kaikki.

Illalla olimme huonovointisia, ainakin minä olin. En voi puhua muiden puolesta. Pitkästä aikaa oli taas jopa mukavaa potea hyytynyttä kisaa oksennusta odotellen. Vaikka kevään ongelmien jälkeen ehkä utopistisestikin lähdinkin hakemaan 34 minuutin alitusta, en ole pettynyt, koska sain pahan olon. Tällä hetkellä tosin ennen kisaa kipeytyneen akilleksen tila mietityttää. Nyt säilytän sitä pari päivää pumpulissa ja odottelen, että uskallan siirtyä taas (korvaavan) harjoittelun pariin. Mistään pelkkää juoksua sisältävästä harjoittelusta en uskalla edes unelmoida, mutta ennätystentäyteinen huippukesä kuitenkin on vielä suunnitelmissa.