Sääri ja muu elämä

Sääri

Hassua, että vielä viikko sitten tunsin olevani elämäni kunnossa. Olin myös lyhyen polvivamman selättämisen jälkeen pohtinut, että nyt jos paikat oikeasti hajoaisivat enkä voisi juosta, en kestäisi sitä henkisesti. Nyt on jo kulunut kohta viikko, kun ne paikat sitten lopulta hajosivat (ainakin luulen niin), mutta tuntuu, että olen itse se, joka uskoo eniten ensi kesään. En tiedä mistä tämä voima kumpuaa, mutta jostakin syystä on sellainen olo, ettei muutama viikko juoksutonta ole mikään maailman vakavin asia. Onhan tässä kropassa muutakin kehitettävää kuin määrän mättäminen. Kieltämättä tiedän, että sopivasti määrää ja tehoja juosten tuottaa parhaat juoksutulokset. Pelkällä kikkailulla ei pitkälle pötkitä.

Useiden vammojen kautta olen oppinut antamaan mielestäni järkeviä neuvoja muille, mutta tämä on takuulla ensimmäisiä kertoja, kun uskon niitä myös itse. Kaikki, joille olen vammastani kertonut, ovat sitä mieltä, että se on vain penikkatautia. Jos itse epäilisin penikkatautia, en olisi jättänyt Botnia Gamesin hyvää kisaa väliin, ja treenejäkin vain osin. Kipualue on pistemmäinen eikä sen ympäristössä ole arkuutta. Vieläkään se ei ole sattunut juostessa (en tosin ole edes juossut). Pyysin tänään lääkäriltä lähetettä ja kohta varmaankin saan varattua ajan magneettikuvaukseen. Ennen kuin saan tiedon säären tilanteesta, en uskalla juosta enkä hiihtää. Odotan kuitenkin innolla, että pääsen jossakin vaiheessa hiihtämäänkin.

Kokemuksesta tiedän, että jos juoksutauolle joutuu huippukunnossa (kuten nyt omalla mittapuulla katson olevani), matka takaisin ei ole kovin pitkä. Vasta useat peräkkäiset vammat ovat aiheuttaneet tason laskua. En siis sikäli ole huolissani edes ensi kesästä, saati sitten vuodesta 2016, mutta kismittäähän tämä. Flagstaffin leirikin olisi alkamassa tämän kuun lopussa. Sen perumistakin mietin, mutta sitten ajattelin, että ehkä lepokin on kehittävämpää korkealla. Flagstaffissa on myös erittäin hyvät pyöräilymahdollisuudet, joten jos tilanne niin vaatii, otan oman maantiepyöräni leirille mukaan ja yritän parhaani mukaan saada korkealta sen hyödyn, mikä irti lähtee (siellähän joka tapauksessa tehoja pitää laskea). Espanjassa Salosen Reima puolestaan suositteli korkeanpaikan leirin alkuun 10 päivän vaellusharjoittelua. Juoksukykyisenä tätä ohjetta kuunnellessani mietin, että enpä taida malttaa tehdä moista, mutta nyt olisi oiva tilaisuus myös testata tätä. Ranskalaisilla mailereilla kuulemma on toiminut.

Tällaista olen tässä nyt pohtinut, mutta saattaahan olla niinkin, että magneetissa paljastuu myös hyviä uutisia. Pahimpaan nyt kuitenkin olen jo varautunut. 

Muu elämä

Muu elämäni jakautuu tällä hetkellä kolmeen osaan: opiskeluun, valmennukseen ja koulukiertueisiin. What? Olin mukavasti ennen säären laukeamista ehtinyt antautumaan pelkälle juoksulle ja jättänyt esimerkiksi ilmoittautumatta yhdellekään koulukurssille. Riemukseni sain kuitenkin oikolukea urheiluystäväni gradun. Tämä oli mielestäni oikein hyvää terapiaa. Tänään myös kävin lainaamassa muutaman tenttikirjan pahan päivän varalle. 

Lisäksi olen tässä koko syksyn jo viritellyt yhtä ensi kesän jymypaukkua. Olen nimittäin ryhtynyt valmentajaksi. Tai no olenhan siis valmentanut Runner's High Turun juoksukoulussa jo pari vuotta (josta tulikin mieleeni, että nyt(kin) siellä on koossa loistava porukka), mutta nyt aloitin oikein henkilökohtaisena valmentajana. Keskiviikon Botnia games tarjosi siis onnistumisen riemua, vaikka en kisoihin itse päässytkään. Pitää toki myöntää, että suurin osa kunniasta kuuluu muille tahoille kuin itselleni, koska en valitettavasti osaa ja tiedä kaikkea, edes juoksusta.

Eilen alkoi myös Paavo Nurmi Games koulukiertue. Olimme Lammisen Minnan ja Nakolinnan Lauran kanssa hieman esittelemässä urheilijan arkeamme asuntomme ikkunasta näkyvässä alakoulussa. Lapsilla oli liikuntapäivä, ja me olimme ehkä se epäliikunnallisin osa, eli en ole sittenkään enää niin huolissani Suomen lasten tulevaisuudesta. Tänään satuin myös näkemään samoja naamoja Kupittaan urheiluhallilla. Vähän pisti lasten voimistelutestiä seuratessani hävettämään, että olin näyttänyt heille edellisenä päivänä tämän videon.

Nyt jos koskaan olen päättänyt uskaltaa.