Siirry pääsisältöön

Ylimenokausi

Nyt on ylimenokausi, joten blogiinkin saa kirjoittaa, mitä sattuu. Ensinnäkin haluan korostaa, että varsinainen YLIMENOkausi alkoi viime syksynä. Se jatkui vähintäänkin kestävyysjuoksukarnevaaleihin asti. Nyt se on päättynyt, ja on alkanut hoitokausi. Hoitokaudella, hoidellaan asioita, kaikkea muuta kuin juoksua, kerätään voimia ja parannellaan paikkoja.

Hoitokauden tarpeellisuuden huomaa siitä, että se tuntuu hyvältä. Jos jalat sallisivat, varmasti ainakin vähän juoksisin, mutta korvaavien tekeminen ei huvita yhtään. Niitä on nyt painettu kolme kuukautta viime syksynä ja kuukausi Kalevan sisoihin valmistautuessa. Kun ulkona keräillään kesää talteen, on aika tehdä omenasosetta ja puolukkasurvosta. En ole ennen tehnyt näin intesiivistä säilöntää. Pakastin täyttyi jo mustikoista, lakoista ja vadelmista, joten puolukoille ja omenoille oli keksittävä jotakin muuta. Puolukoita keräsin Vierumäeltä, kun ei Kalevan kisojen välipäivinä oikein muitakaan paralympialajeja ollut tarjolla. 

Omenoita taas on jokapuolella. Sen lisäksi, että tuhoan niitä aamupuuron kera vielä viikkoja, keitin niistä myös sosetta. Olikin kiva taas harrastaa välillä aseptista työskentelyä. Keitin viipaloidut omenat kuorineen. Viereisessä kattilassa keitin lasipurkkeja ja kansia. Soseutin pehmenneet omenat ja lisäsin niiden joukkoon hillosokeria, sitruunamehua ja aitoa vaniljaa. Tämän jälkeen keitin sosetta lusikan kanssa. Sitten kauhoin keitetyllä lusikalla mössöt purkkeihin. Vaikka en käyttänytkään suojakäsineitä, saati sitten viinannut niitä, ja laminaarikaappikin puuttui, luulen, että omenasoseeni säilyy, kunnes olen saanut oikeat omenat syötyä.

Mutta miksi omenat putoavat? Hoitokaudella, ja varsinkin ylimenokaudella, saa myös käydä Esko Valtaojan luennoilla. Eilen luennon aiheena oli Maailma ja sen lait. Karkeasti ottaen omena putoaa, koska F = Gm1m2/r². Tämä ei kuitenkaan riitä pitämään maailmankaikkeutta vakaana. Siihen eivät pysty kvanttifysiikka ja yleinen suhteellisuusteoria yhdessäkään, sillä lain on oltava sama kaikille. En tiedä auttaako sekään, jos kvarkit rakentuvat säikeistä ja maailmassa on 11 ulottuvuutta, mutta yksinkertaisuuden vuoksi oletan, että siksi omenat putoavat ja jalat hajoavat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus Kevolla

Kun Kalevan kisat Vaasassa alkoivat hiipua, jatkoimme matkaamme pohjoiseen. Päätähtäin oli astettu Utsjoelle Kevon kanjonille, jossa oli tarkoitus vaeltaa neljänä päivänä. Sivubisneksenä vierailimme Matin sukulaisilla ja loppumatkasta myös yllätyskohteessa Kokkolassa. Kokonaisuudessaan reitti yöpymispaikkojen mukaisesti oli Turku - Vöyri (To - Su) - Oulu (Su - Ma) - Utsjoki (Ma - To) - Salla (To - Pe) - Kokkola (Lohtaja Pe - La) - Turku. Juoksun kannalta tämä tarkoitti sitä, että juoksin viimeisen kerran lauantaina Vöyrissä ja ensimmäisen kerran perjantaina Lohtajalla.
Ensimmäinen vaelluspäivä - 700 km autolla + 15 km kävellen









Erilainen vammatuttavuus

On jotenkin tylsää kirjoittaa blogiin, jos ei ole mitään vammaa. Mitä sitä sitten kertoilisi? Hyvin menee mutta menköön? Eilen voitin ja ehkä myös huomenna? Onneksi hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, vaan hyppysissäni on jälleen uuden uutukainen vamma. 
Tämä nykyinen vammani on siitä mukavaa laatua, että juokseminen on melkeinpä ainoita asioita, joita tehdessä se ei satu. Ikävä puoli on se, että lähes kaikessa muussa kipu tuntuu. Yön aikanakin joudun heräämään useita kertoja siihen, kun en tiedä, missä asennossa olisin.
Kyseinen vamma ilmaantui kertarysäyksellä Paavo Nurmi Gamesin estekisan ensimmäisen kilometrin täyttyessä. Vauhti oli juuri sopivaa, sellaista kymmenen minuutin kyytiä. Tunne oli helppo. Ja mikä parasta, en ollut vielä edes pudonnut porukasta, vaikka niin olisi voinut tilastojen valossa uumoilla. Oli hyvä fiilis juosta turkulaisyleisön metelöidessä. 
Jostakin syystä sitten kuitenkin kolmatta kertaa etusuoran estettä lähestyessäni kaaduin tai juoksin estettä päin. …

I'm back!

Olen päivittänyt blogia viimeksi syksyllä. Blogihiljaisuus ei ole todellakaan tarkoittanut sitä, että en olisi tehnyt mitään. Päinvastoin, olen tehnyt niin paljon, että blogin päivittäminen on pitänyt priorisoida to do -listan peräpäähän. Päivittäisen toimintani rungon ovat muodostaneet opettajan pedagogiset opinnot. Tyhjiin väleihin olen sijoittanut urheilun, unen ja syömisen. Oikeastaan mitään muuta en sitten olekaan ehtinyt tehdä.
Käytännössä priorisointi on tarkoittanut myös sitä, että olen valmentanut itse itseäni. Kenelläkään valmentajalla ei olisi ollut resursseja reagoida muuttuvan labyrintin tavoin käyttäytyvien aikataulujeni kanssa. Sovimme noin vuosi sitten valmentajani Pekan kanssa, että itsenäistyn hänen valmennuksestaan. Kerroin tuolloin Pekalle, että haluan yrittää itseni valmentamista, koska täytyy myöntää, että kaikkine säärivammoineni en ollut mikään ihannevalmennettava. Tuolloin en vielä ihan pystynyt ymmärtämään, kuinka mahdotonta jonkun muun tekemän ohjelman noud…