Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Ekat tonnit

Olen tuottanut viime aikoina täällä blogissa jokseenkin hämärää materiaalia, joten ajattelin kirjoittaa tänään lyhyesti ja ytimekkäästi.

Tein tänään ensimmäiset tonnin vedot sitten huhtikuun: 6 x 1 km / 500 m hölkkä. Hommailin vedot pimeällä hiekkatiellä mukavassa porukassa. Koska lähtötasosta ei ollut hajua, aloitin maltilla ja päätin kiristää veto vedolta, kunnes vauhti alkaa tuntua sopivalta. Lopputulos oli seuraava:
3.553.433.413.373.273.14 No, eihän noilla vielä kuuhun pääse, mutta pitää kyllä todeta, että odotin pahempaa. Kaikki vedot tuntuivat helpoilta, suorastaan alamäiltä. Loppukirit ja tavoitevauhdit otan ohjelmaan sitten vähän syksymmällä. Viime aikoina ongelma onkin ollut se, etten uskalla käyttää jalkoja niin paljon kuin jaksaisin.

Maailmassa on virhe!

Yhtenä päivänä kesken intensiivisen opiskelusession heräsin. Olin juuri palauttanut yhden referaatin ja painamaisillani viimeistä pistettä proseminaarityöhön. Ja heräsin? Mielestäni olin ollut mitä tuotteliain ja mitä suurimmissa määrin hereillä. Silmät auki. Aivot työssä. Ainoa Z-kirjain, jonka näin, oli edessäni olevassa näppäimistössä.  [Hassua, että jos painaisin sitä, zetoja tulisi lisää. Ihan määrättömästi. Kuinka paljon yhteen Word-dokumenttiin mahtuu Z-kirjaimia? Kuinka paljon maailmaan mahtuu Word-dokumentteja? Kuinka moniin muihin paikkoihin voi kirjoittaa vain pelkkää zetaa? Miten zZZzzz liittyy nukkumiseen?] Zetoja tai ei, unessa tai ei, heräsin. Miksen heti sanonut, että havahduin? Ei olisi tarvinnnut ottaa zetaa tuohon alkuun ja olisin päässyt heti asiaan. Polar m400, lenkkikaverini, ilmoitti, että on "aika lähteä liikkeelle". Nousin, en luonut katsettani näppäimistön Z-kirjaimeen, en ajatellut sitä pätkääkään, mutta tajusin, että MAAILMASSA ON VIRHE.  [Mikä …

Ihan varovasti raotan hiljaisuuden verhoa

Oho, eipä ole tullut viime aikoina paljoa poukkoiltua täällä blogin puolella. Syyllinen tähän on vasen jalkani, mikäpäs muukaan, jollei sitten tietysti oikea jalka. Muita mahdollisuuksia ei juuri ole. Ja miksi vasen jalka estää kirjoittamisen? Tässä koko päättely- ja tapahtumaketju vasemmasta jalasta blogihiljaisuuteen ja sen päättymiseen.  Jos akilles ei tulee kuntoon syyskuussa, pitää ryhtyä toimiin eli mennä leikkaukseen.Jos pitää mennä leikkaukseen, tulee pitkä treenitauko.Jos pitää pitää treenitauko, pitää keksiä jotain muuta tekemistä, ja paljon.Jos haluaa tehdä jotain muuta eli edetä opinnoissa, pitää ilmoittautua kursseille jo kesäloman aikana, ja paljon.Jos akilles tuleekin kuin ihmeen kaupalla syyskuun mittaisen totuttelujakson aikana terveeksi, ei kannatakaan mennä leikkaukseen.Jos ilmoittautuu kursseille jo kesäloman aikana, on typerää jättää niitä käymättä.Jos sekä juoksee, ui, pyöräilee että kerää opintopisteitä aamusta iltaan, nukkuminen ja syöminen ovat prioriteettilis…

Mitä sanoi akilles uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistelmästä?

Kauden 2015 piti olla tasonnostokausi, joka olisin nollannut Ruotsi-ottelun jälkeen suunnistuksen sm-sprintissä. Tasonnosto jäi toteuttamatta. Samoin jää sm-sprintti. Tavallaan sille olisi nyt ollut otolliset olosuhteet, kun en kuitenkaan voi panostaa kunnon juoksuharjoitteluun. Onnistuneen kauden ja Ruotsi-ottelun jälkeenhän olisi jäänyt vain viikko aikaa muuttua suunnistajaksi. 
Akilles tuntuu nyt melko hyvältä. Vauhtia en ole vielä yrittänyt etsiä, eli olen siirtynyt vähitellen mummohölkästä reippaaseen. Todennäköisesti suunnistustulokseni vain paranisi, kun jalat etenisivät ajatuksen kanssa samaa vauhtia, mutta nyt en uskalla ottaa mitään riskejä. Akilles ei ole vielä valmis millekään äkkinäisille suunnanmuutoksille, nilkan muljahduksille tai pikaisille spurteille.
En ole kuitenkaan järin helposti lannistuvaa sorttia. Sitä vastoin innostun ehkä turhankin helposti. Olin Turku Triathlon Weekendissä sprinttimatkan juoksuosuuden kärkipyöräilijänä. Triathlonistien menoa seuratessani h…

Vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa

"Huuda hep, jos näet sinistä taivasta!" Näin Matti kehotti tekemään vaelluksellamme Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tarkoitus ei ole kirjoittaa mitään sääraporttia, koska säät nyt ovat mitä ovat, mutta kerronpa, että Lapin erämaassa kaikui "Hep!" kokonaista kaksi kertaa.
Olimme siis parrakkaamman puoliskoni Matin kanssa jälleen perinteikkäällä Kalevan kisojen jälkeisellä yhdistetyllä Lapin vaellus- ja sukulointireissulla. Perinteet ovat tähän mennessä yhden Kevon vaelluksen mittaiset, ja viime vuosikin jäi jalkojen juoksukelpoisuuden vuoksi väliin. Tänä vuonna jalkojen tilanne johti ennen kokemattomaan tapaukseen, jossa kiltisti jonotin lippujonossa pääsyäni Kalevan kisa -näyttämölle. Akilles oli vaivannut jo niin kauan, etten kaivannut radalle; olin jo tottunut osaani tämän kesän suhteen. 
Olin kuitenkin edeltävällä viikolla saanut lääkäriltä armahduksen ja ohjeeksi katsoa vielä ainakin elokuun loppuun asti, voisiko konservatiivinen hoito korvata leikkauksen. F…

Jaarittelua

Jaahas, päivitän nyt jalan tilanteen. Akilles on nyt ollut kipeänä vajaat 10 viikkoa. Tuona aikana olen juossut vain PM-kympin ja muutamia testilenkkejä. Viime vuonna vastaavaan kipuun auttoi kahden viikon ylimenokausi, joka alkoi heti Ruotsi-ottelun kympin jälkeen. Usko hyvään kesään siis säilyi pikku vastoinkäymisestä huolimatta. Tällä kerralla sama temppu ei kuitenkaan toiminut. Siksi jouduin muutaman viikon tauon jälkeen menemään lääkärin pakeille. Röntgenin tulos oli "Muodoltaan kantaluun taka-yläosa on jonkin verran prominentti. Ei erityisiä luunokkia jänne- tai fasciainsertiossa. Ei merkkejä luun rasitusvauriosta." Jatkoksi ehdotettiin, että juoksen kauden normaalisti läpi ja taltataan kantaluuta sitten syksymmällä. Päädyin kuitenkin olemaan juoksematta. Aluksi harmitti, kun olin vasta selättänyt melko pienillä tappioilla sääriluun rasitusosteopatian. Juoksuvire oli tuolloin vielä helpossa nousussa, siis nousussa, johon sai vauhtia edeltävän alamäen potentiaalienergi…

Motivaattorina triathlon?

Akillesvamman aiheuttaman juoksutauon ensimmäiset viisi viikkoa menivät nopeasti, kun elättelin toiveita osallistumisesta Paavo Nurmi Gamesiin. Pääosassa olivat erilaiset hoidot ja lepopäivät. Korvaava harjoittelu vie niin paljon aikaa ja energiaa, että en pysty keskittymään yhtäaikaa täysillä sekä siihen, että vamman parantamiseen. Ajattelin, että on parempi hoitaa vamma nopeasti alta pois ja vasta sen jälkeen kuroa kiinni se, mitä tauoan aikana menetin.
Homma näytti ensin toimivan, mutta sitten se ei enää toiminut. Paavo Nurmi Gamesin menetettyäni päätin luopua myös muista kisahaaveista. On paljon helpompi suunnitella järkevä juoksuton jakso, jos ei jatkuvasti edessä ole jotakin pakkomielteistä tavoitetta. Vaikeinta on se, etten tiedä, koska voin taas juosta. En voi jatkuvasti elää sellaista viikkoa, jolla jalka ehkä paranee eikä seuraavaa viikkoa tarvitse etukäteen suunnitella.
Nyt olen tehnyt itselleni pyöräilyä ja uintia sisältävän useamman viikon harjoitussuunnitelman, jonka ta…

#koePNGradalla

Projektini #koePNGradalla etenee. Leikkaustuomio nostatti kuntoutusmotivaatiota sen verran, että eilen akilles kesti jo mukisematta pienen matkan vk:ta. Juoksutuntuma sen sijaan on kolmen viikon lusmuilun aikana kadonnut. Jos akilles olisi nyt täysin kunnossa ja voisin keskittyä vain juoksuvireen etsimiseen, päätös Paavo Nurmi Gamesiin osallistumisesta olisi helppo. Ei muuta kuin rataa rullalle ja kisaan. Seuraavaksi rullaisin sitä jo huomenna Keuruulla. Tiedän, että siellä ei kulkisi, mutta kovempi rykäisy tässä vaiheessa on ehdoton vaatimus sille, että kestäisin vauhtia Paavon stadikalla ensi viikon torstaina. 
Pieni matka vk:ta ei kuitenkaan mielestäni ole kyllin vahva osoitus akilleksen kestävyydestä. Tein sen päälle muutaman "rennon" parisatasen lähellä kolmosen kisavauhtia. Pyrin siis rentouteen, mutta huomasin hapottuvani jo sadan metrin jälkeen. En silti ole kovinkaan huolestunut tästä huonosta kulusta, koska tauko on ollut tähän mennessä lyhyt, suorastaan herkistäv…

Haglund's deformity

Kävin tänään lääkärissä. Kaikki tapahtui kovin äkkiä. Aamulla klo 8 varasin netistä ajan ja klo 12 olin jo käynyt röntgenissä ja kahdesti lääkärin vastaanotolla. Haglund's deformity. Hoitosuositus: kantaluun hionta. Arvioitu toipumisaika leikkauksesta: 4 kk. 
Kun 16.5. tunsin pientä oireilua akilleksen suunnalla, en tottavie odottanut mitään tällaista. Kyseessä oli vasta ensimmäinen viikko, jolla uskalsin juosta vähän enemmän sääriluun rasitusosteopatian jälkeen. Sanotaanko vaikka niin, että jos yksi, siis YKSI, viikko normaalia juoksuharjoittelua (sisälsi vain yhden juoksuttoman päivän) vaatii aina kuukausien taistelun, alkaa tyynempääkin kaveria vituttaa. Onko jotain järkeä hoitaa yksi vamma kuntoon, jos seuraava on jo tulossa?
Tässä ei voi enää olla kyse tuurista. Tämä on silkkaa taitoa. Alla kuvamateriaalia niille, joita kiinnostaa, millä tekniikalla saa hommattua itselleen ainakin seuraavat vaivat: - penikkatauti (molemmat jalat) - plataarifaskiitti (molemmat jalat monta ker…

Kai sitä aina välillä voi kretsata ja hortoilla

Harmittavan usein nämä postaukseni koskevat jotain ihan muuta kuin juoksua. Suorastaan epäilyttävän usein joudun hehkuttamaan sitä, kuinka kivaa on harjoitella monipuolisesti ja kehittyä juoksijana mahdollisimman paljon juoksematta. Kun aloitin suomen kielen opinnot, ensimmäisten kurssien joukossa oli kirjoittamisen kurssi, jolla yksi tehtävä oli kirjoittaa kretsauksesta, eli asiasta, josta kukaan ei tiedä mitä se on. Piti siis keksiä jokin merkitys sanalle kretsaus ja esitellä se oikein kunnolla. Oikeastihan kretsaus tarkoittaa marjanpoimintaa ämpäriin, jossa ei ole pohjaa, siis poimimista ihan vain poimimisen ilosta. Yllättäen olin tuon tehtävänannon saadessani juoksukiellossa. Minulle kretsaus alkoi tarkoittaa harjoittelua, jossa yritetään tulla mahdollisimman kovaan juoksukuntoon ilman, että saa ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Yhtäkkiä "kretsaus" alkoi myös kuulostaa melko mielekkäältä harrastukselta. Osa treeneistä saattaa päätyä pohjattomaan ämpäriin, mutta olen varma, …

Haava sormessa !#%?¤#!¤%¤

Mulla on haava sormessa. Ei se varmaan ole mitään kovin vakavaa, enhän edes tarvinnut laastaria, kun se tuli. On se kuitenkin jäykkä, kun sitä koukistaa. Alussa se meinas jatkuvasti aueta, kun se osui joka paikkaan. On niin kovin vaikeaa olla käyttämättä oikean käden etusormea. Haava on nyt ollut siinä maanantaista lähtien eikä ole vieläkään parantunut. Olis pitänyt ottaa se pyörä silloin maanantaiaamun kiireessä rauhallisemmin ulos kellarin pyörävarastosta. Ei kai mulla edes mikään kiire ollut. Ei mulla koskaan.
Olen yrittänyt ajatella positiivisesti. Ehkä se ei kroonistu ja kerää tulehduksia, jos en joka päivä revi sitä auki. Onhan näistä ennenkin selvitty. Nyt se näyttää oikeastaan jo aika hyvältä eikä se enää aukee, kuin hätäilemällä uudestaan sen pyörän kanssa. Pyörällekin pitäis varmaan tehdä jotain, kun ketjut ei meinaa pysyä millään rattaillaan.
Huoh! Odotan sitä päivää, kun sormi on taas täysin kunnossa. Sitten se kestää taas kaiken, mitä kunnon sormen pitääkin kestää.
Olen…

PM-kymppi

34.31,11. Päätin kerrankin juosta epäjanicamaisen kisan, jossa pyrin taisteleman kärkisijoista heti alusta alkaen. Yleensähän lähden vaatimattomasti ja nousen lopussa, jos pystyn. Nyt sain hyytyvän kisan, johon olen siksi tyytyväinen. Pystyn minäkin hyytymään. Onneksi en kuitenkaan hyytynyt enempää, sillä eka vitonen oli 17.05 ja toinen siis 17.26. Olisin tosin saanut varmaankin paremman ajan kiihtyvällä vauhdinjaolla, mutta jostakin syystä oli kiva myös hyytyä.
Lähtökohdat kisaan olivat vähän hankalat, sillä kisaviikon maanantaina akillekseni alkoi yhtäkkiä vihoitella. Se, että harjoittelu tapahtui ennen kisaa keskiviikkoa lukuunottamatta vedessä, tuskin vaikutti kulkuun kisassa, koska tätähän harjoitteluni on ollut jo pitkään. Hankalaa oli se, että ajatuksissa pyöri koko ajan, että kisan jälkeen on pidettävä taas ihan kunnon juoksutaukoa. Koska koin kisassa suoranaista vihaa yhtä kilpailijaa kohtaan, puran sitä nyt tähän. Tämä PM-kympin ulkopuolella juossut hahmo ei osannut pää…

Imatran jälkeen Århus

Olen nyt mieleltäni tosi malttamaton, joten en jaksa hirveästi puida menneitä. On kuitenkin mukava välillä vähän kirjoitella tänne, kun vaihtoehtona on lukea tenttiin. Jäljellä on vielä 8 kirjaa ja 11 päivää. Osa kirjoista on jopa mukaansa tempaavia, mutta kuten sanottua olen nyt malttamaton. Aloitan kirjan, siirrän sen syrjään, aloitan uuden, ja taas uuden. Tiedän, etten ehdi lukea kaikkea, vaikka oikeastaan haluaisin. Samalla tavallahan käy usein juoksussa. Edessä on jokin tavoite, johon ei lopulta ehdi valmistautua niin kuin haluaisi, koska jostain syystä on niin helppoa koheltaa.

Sm-maastoista on kulunut nyt yli viikko, ja on enää alle viikko aikaa ennen PM-kymppiä, joka juostaan Århusissa Tanskassa. Toisaalta olen ahtanut päähäni ajatuksen, että 34 minuuttia pitäisi alittua nyt, koska Suomen kympit ovat niin yksinäistä puurtamista, ettei niihin saa minkäänlaista latausta aikaiseksi. Mieltäni painaa nyt vain se tosiseikka, että aikaa tavoitteen vaatiman kunnon saamiseksi on kovin…

SM-maastot tulossa

SM-maastojen osallistujalista on saapunut järjestäjien nettisivuille. Naisten sarjaan on ilmoittautunut 42 maastomenijää, mutta kovia nimiä puuttuu. Itsekin mietin osallistumista 10-milaan. No, en todellakaan miettinyt!
Viimeksi kun maastojuoksin Imatralla, oli vuosi 2007. Forssan Salamalla oli kova vauhti päällä, ja joukkuetovereita pääsi tapaamaan ensiaputeltalla, jossa Sanni ja Janni olivat tiputuksessa. Minä puolestani olin juossut plantaarifaskiitin kelvottomaan kuntoon. Itse kisassa kulku oli hyvä, mutta menestymistä häiritsi se, että reitin alamäkiosuuden jouduin molemmilla kierroksillä kävelemään. Pariin viikkoon kisan jälkeen kävelykään ei enää sujunut.
Tänäkin vuonna olen saanut parahiksi jalkapohjan hieman kipeytymään. Tällä kerralla uskon kyseessä olevan vain pieni lastentauti, joka koettelee hetken ennen kuin jalat taas tottuvat juoksemiseen. En siis pelkää, että joutuisin taas vaihtamaan kesken kisan kävelyvaihteen päälle. Luottamukseni jalkojani kohtaan tällä hetkellä …

Saako nyt kilistää?

Telinevoimisteluharjoituksissamme saa kilistää kelloa, jos oppii jonkin uuden liikkeen. Viikko toisensa jälkeen odotan sitä hetkeä kun viimein opin jotakin. Olen mielestäni kehittynyt paljon verrattuna alkutilanteeseen, mutta mitään näyttävää en silti osaa. En ole koskaan kilistänyt sitä kelloa. Uhmakkaasti kuitenkin liu'un slidereilla pitkin permantoa ja teen puolivalmiita jättiläisiä.
Olen joskus aiemmin kertonut siitä, kun opin hengittämään uidessani rintauintia. Silloin aloin elätellä toiveita myös vapaauinnin onnistumisesta. Jossakin vaiheessa huohottaessani altaan reunalla hyväksyin sen tosiseikan, että vapaauinnin opettelu on liian epämukavaa. Olen joskus miettinyt uimakouluun osallistumista, mutta olen myös pystynyt siirtämään sitä aina vaan eteenpäin.
Myös uusin villitykseni, (sprintti)suunnistus, alkaa vahvasti vaikuttaa lajilta, joka olisi pitänyt aloittaa jo lapsena. Juoksukunnosta ei ole hirveästi hyötyä, jos vain päättömästi säntäilee, kuten tein Turku Sprint Cupin …

Sealevelillä taas

Pohjekipua on nyt ilmoilla. Stanford Invitationalin estekisa veti kovaan vauhtiin ja kovaan alustaan tottumattomat pohkeetjuntturaan. Tuliko yllätyksenä? No, eipä juuri. Mutta... Saako tässä nyt jossitella ja mutitella?
Jos olisin saanut leireillä 5 viikkoa Flagstaffissa juoksukykyisenä, tavoitteeni olisi ollut juosta leirin päätteeksi kymppi Stanfordissa. Siis ihan oikeasti juosta. Siis alle 34 min. Mutta kun en saanut. Oma syyni toki, kun syksyllä kulki niin hyvin, ettei siitä koskaan mitään hyvää voi seurata. Pelimerkit menivät jakoon niin, että säären osteopatian takia onnistunut leiri vaihtui juoksutuntumaa hakevaksi leiriksi. 10 000 metriä lyhentyi 3000 metrin esteiksi. Sub 34 sentään toteutui.

Olosuhteisiin ja tilanteeseen nähden leiri kai kuitenkin onnistui. Sain palata juoksun pariin, ja kai se joskus tässä alkaa taas kulkeakin. 10.23 esteissä ei ole mielestäni umpisurkea kaudenavaus. Juoksu tuntui helpolta ja oli mukava jättää muu porukka 2200 metrin kohdalla vain nostamall…

Vaelluksia ja vaelluksia

Kirjoittaminen tai lukeminen tällä leirillä ei ole oikein sujunut. Juoksemisestakaan ei aluksi tullut oikein mitään. Siksi latelen tähän nyt vain kuvia vaelluksiltani. Olen vaellellut ympäriinsä, mutta kameran kanssa olen jaksanut riehua vain Sedonan ja Grand Canyonin vaelluksilla, joista kummatkin olivat aamusta iltaan -vaelluksia. Loppuun omistan myös muutamia Flagstaff-kuvia Minni Kankaalle, joka puuttuu tältä leiriltä.
Vaellus Sedonassa

Sedonan vaelluksestani vaeltelin noin puolet Lammisen Villen kanssa. Reittini näyttää kartalla tylsältä, koska se sisälsi vain Wilson Mountain Trailia eri suuntiin. Jotkin kohdat tahkosin jopa neljästi mutta en ehtinyt kyllästyä. Näin yhden päivän aikana kaikki vuodenajat kaikkina vuorokaudenaikoina. Alkumatka oli mäntymetsää, joka yhtäkkiä olikin jo erinäisten välivaiheiden kautta vaihtunut kaktuksiksi ja paahtavaksi auringonpaisteeksi. Jouduin jossakin vaiheessa jopa säännöstelemään vesivarastojani, kun taivalsin hetkittäin jopa 160:n sykkeellä 1…