Pikapäivitys

Ensi viikonlopun sm-hallit jäävät osaltani tänä vuonna väliin ja hallikausikin on nyt paketoitu. Se oli vain kahden kisan pituinen. Kumpaankaan kisaan valmistautuminen ei ollut optimaalinen eikä oikeastaan millään tavalla kisan kulkua ajatellen järkevä. Ensimmäistä kisaa edeltävänä päivänä tein puolentoista tunnin yhdistelmän crosstraineria ja vesijuoksua. Toiseen  (eilinen Varsyn pm 3000 m) kisaan valmistauduin lumikenkäjuoksulla ja jääkiekolla ja nukkumalla neljän tunnin yöunet, jotka tulivat kisoja valmistavaan lajiohjelmaani monien sattumien kautta (Tommy valitsi minut bestmanikseen ja Johanna toiseksi kaasokseen, häät aikaistuivat, polttarit siirtyivät, polttarit taas siirtyivät, ohjelma lyötiin lukkoon, ohjelma muuttui, vieraita sairastui...). Näin ollen polttaroituani kaksissa polttareissa edellisen päivän olin vähän uuvuksissa, kun piti kisata.

Tämä ei kuitenkaan vaikuta mitenkään siihen, että jätän sm-hallit väliin. Tavallaan oli kyllä suunnitelmissa, että osallistuminen varmistuu Varsyn pm-kisojen kulun perusteella. Tavallaan olin jo viikkoja hautonut mielessäni, että olisi varmaan järkevää tehdä lyhyt korvaava jakso ennen kuin on taas aika lähteä leireilemään. Sääri on vieläkin vähän kipeä ja kovien harjoitusten tekeminen aina pelottaa. Vaikka olenkin tehnyt useita korvaavia harjoituksia viikossa, välissä tehdyt juoksuharjoitukset pitävät kipua yllä, vaikka se ei aivan sietämättömäksi pahenekaan. Nyt siis aloitan korvaavan jakson, joka ottaa päähän jo nyt. Päähän ottaisi tosin myös se, jos jalka jatkaisi koko kauden sattumistaan.

Nyt sukset kainaloon ja latuja etsimään.

Kommentit

  1. Mietinkin, miksi nimesi puuttui listoilta. Toivottavasti kivut ei pahene! Koska ja minne lähdet leirille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että tää mun korvausjuttu on vain järjevä varotoimenpide, eikä mikään pakollinen 2 kuukauden juoksutauko.

      Meen Rooman maratonille turistiks maaliskuun puolivälissä ja melkein heti perään maaliskuun lopussa Monte Gordoon 2,5 viikoks.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit