Siirry pääsisältöön

Debyytti Suvi-illassa

Banaanisato on tänä vuonna erityisen mittava.
Meidän haltuumme on kerääntynyt banaani jos toinenkin. Jos nyt päättäisin ryhtyä syömään keltaista käyrää hedelmää kuin Blaken Yohan, banaanit eivät riittäisi kuin muutamaksi päiväksi. Nytkin hieman pelottaa, miten ne säilyvät, jos en seuraa Blaken esimerkkiä. 

Banaanit ovat osa Suvi-illasta yli jäänyttä tavaraa. Niinpä niin, Suvi-ilta. Juoksin eilen ensimmäistä kertaa Suvi-illassa. Edellisenä päivänä olimme jo kiertäneet reitin läpi osin autolla ja osin kävellen, koska pelkäsin eksyväni. Vuosien Suvi-ilta-kokemuksen turvin äiti opasti reitin tiukimmat mutkat ja antoi muutamia oikaisuvinkkejäkin. Niitä en kuitenkaan hyödyntänyt.

Aamulla kävin testaamassa säären toimivuuden lapsuudenaikaisissa temmellysmaastoissani eli Paavolan pururataa ympäröivän metsän poluilla. Polut olivat hieman pienentyneet sitten viime kerran, joten vauhti oli hidasta. Tärkeintä oli kuitenkin, että sääri ei oireillut. Tämän perusteella uskaltauduin luottamaan siihen, että voin juosta Suvi-illan kympin. Mattikin selvisi aamuisesta reitistä ehjin nahoin, joten hänellä oli edessään puolikas maraton.

Päivä kului hitaasti Paavo Nurmea TV:stä katsellessa, mutta vihdoin pääsimme siirtymään kisapaikalle, jossa hieman teippailin pöytäliinoja kiinni pöytiin. Tuulta oli siis riittämiin, mutta väliäkös tuolla, jos jalka on kunnossa. Alkuverryttelyn suoritin A-P:n ja Karin kanssa mahdollisimman lyhyenä. Noin 10 minuuttia ennen starttia alkoi pelko hiipiä puseroon, kun jalkaterän sisäreuna alkoi sattua juoksuaskelia ottaessani. Nyt ei saisi tehdä mitään virhettä jalan suhteen. Päätin, että lähden matkaan, mutta saan keskeyttää, jos jalka sattuu. Ei sattunut.

Alku oli vähän liiankin helppoa. Suunnitelmissani oli 40 minuutin alitus, joten ensimmäiseen tonniin kulunut 3.40 hieman mietitytti. Vähitellen ehkä noin 2 km kohdalla sain edessäni juosseen Saara Nikanderin kiinni ja jäin peesiin. Tästä paikasta ei nyt enää saisi tippua, kun siihen kerran on itsensä mahdollisesti liian kovalla vauhdilla tunkenut. Vajaan viiden kilometrin kohdalla käännyimme toiseen suuntaan eli vastatuuleen ja ylämäkeen. Vauhti putosi yhden kilometrin ajaksi yli 4.00/km. Ajattelin, että voisin piilotella vastatuulessa Saaran takana, mutta toisaalta Saara ei ole kovin kattava tuulensuoja ja toisaalta se olisi törkeätä tällaisessa hyväntuulisessa kisassa. Halusin Saarasta vain "matkaseuraa" eli mallin siitä, millä vauhdilla kuuluu juosta. Noin seitsemän kilometrin kohdalla oli ylämäki, jonka päätin ottaa rennosti. Samassa huomasin, että matkaseura alkoi jäämään. Jalatkin alkoivat tässä vaiheessa painaa, mikä oli kisassa parasta. Pitkään aikaan mikään treeni ei ole lopulta tuntunut oikein miltään ja oli mahtavaa juosta läpi tämän tunteen. Viimeinen tonni oli jopa kisan kovin eli 3.38. 

Loppuaika oli 38.10. Juoksin vastaavan juuri ennen juoksutaukoa (19.3.) 11 km:n kiihtyvässä harjoituksessa. Tuolloin painelin vikan kympin 38.11 helpolla tunteella ja hieman matalammilla sykkeillä kuin eilen. Silloin alla oli edellisenä päivänä muutama lento pitkin Eurooppaa, äärimmäisen liukas tie ja vikalla tonnilla pätkä polviin asti ulottunutta lunta. Nyt oli vain hieman tuulta. Silloin keskisyke oli 168 ja nyt 180. Silloin sattui sekä polvi että sääri, nyt ei sattunut kuin jalkapohjaan tullut rakko.

Kiitokset Saaralle matkaseurasta, joka oli itselleni sopivaa Saaran antibioottikuurin ansiosta. Antibioottikuuri ja sen taustalla oleva tauti vaikutti varmasti Saaran menoon ja toivon, että kisa ei hidasta taudista palautumista.


Mattikin selvisi maaliin voittajana. Forssan Lehdessä on saamieni tietojen mukaan hieman erilaista kuvamateriaalia tästä tilanteesta.


Puolikkaan mies ja kympin nainen ja mies. Toivottavasti A-P:n akilles ei pahasti ottanut nokkiinsa.

Beckyn fun tempo run johti toiseen sijaan naisten puolikkaalla.


Tänään Paavo Nurmi Gamesiin!!!!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus Kevolla

Kun Kalevan kisat Vaasassa alkoivat hiipua, jatkoimme matkaamme pohjoiseen. Päätähtäin oli astettu Utsjoelle Kevon kanjonille, jossa oli tarkoitus vaeltaa neljänä päivänä. Sivubisneksenä vierailimme Matin sukulaisilla ja loppumatkasta myös yllätyskohteessa Kokkolassa. Kokonaisuudessaan reitti yöpymispaikkojen mukaisesti oli Turku - Vöyri (To - Su) - Oulu (Su - Ma) - Utsjoki (Ma - To) - Salla (To - Pe) - Kokkola (Lohtaja Pe - La) - Turku. Juoksun kannalta tämä tarkoitti sitä, että juoksin viimeisen kerran lauantaina Vöyrissä ja ensimmäisen kerran perjantaina Lohtajalla.
Ensimmäinen vaelluspäivä - 700 km autolla + 15 km kävellen









Erilainen vammatuttavuus

On jotenkin tylsää kirjoittaa blogiin, jos ei ole mitään vammaa. Mitä sitä sitten kertoilisi? Hyvin menee mutta menköön? Eilen voitin ja ehkä myös huomenna? Onneksi hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, vaan hyppysissäni on jälleen uuden uutukainen vamma. 
Tämä nykyinen vammani on siitä mukavaa laatua, että juokseminen on melkeinpä ainoita asioita, joita tehdessä se ei satu. Ikävä puoli on se, että lähes kaikessa muussa kipu tuntuu. Yön aikanakin joudun heräämään useita kertoja siihen, kun en tiedä, missä asennossa olisin.
Kyseinen vamma ilmaantui kertarysäyksellä Paavo Nurmi Gamesin estekisan ensimmäisen kilometrin täyttyessä. Vauhti oli juuri sopivaa, sellaista kymmenen minuutin kyytiä. Tunne oli helppo. Ja mikä parasta, en ollut vielä edes pudonnut porukasta, vaikka niin olisi voinut tilastojen valossa uumoilla. Oli hyvä fiilis juosta turkulaisyleisön metelöidessä. 
Jostakin syystä sitten kuitenkin kolmatta kertaa etusuoran estettä lähestyessäni kaaduin tai juoksin estettä päin. …

Vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa

"Huuda hep, jos näet sinistä taivasta!" Näin Matti kehotti tekemään vaelluksellamme Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tarkoitus ei ole kirjoittaa mitään sääraporttia, koska säät nyt ovat mitä ovat, mutta kerronpa, että Lapin erämaassa kaikui "Hep!" kokonaista kaksi kertaa.
Olimme siis parrakkaamman puoliskoni Matin kanssa jälleen perinteikkäällä Kalevan kisojen jälkeisellä yhdistetyllä Lapin vaellus- ja sukulointireissulla. Perinteet ovat tähän mennessä yhden Kevon vaelluksen mittaiset, ja viime vuosikin jäi jalkojen juoksukelpoisuuden vuoksi väliin. Tänä vuonna jalkojen tilanne johti ennen kokemattomaan tapaukseen, jossa kiltisti jonotin lippujonossa pääsyäni Kalevan kisa -näyttämölle. Akilles oli vaivannut jo niin kauan, etten kaivannut radalle; olin jo tottunut osaani tämän kesän suhteen. 
Olin kuitenkin edeltävällä viikolla saanut lääkäriltä armahduksen ja ohjeeksi katsoa vielä ainakin elokuun loppuun asti, voisiko konservatiivinen hoito korvata leikkauksen. F…