No, toimiko korkea, kulkeeko puolikas?

Kahdella viimeisellä viikolla Flagstaffissa meno alkoi osoitella hyytymisen merkkejä. En ollut yliväsynyt, kuten kaksi vuotta sitten, mutta olo tuntui puolitehoiselta. Viimeiset pari viikkoa siis vain unelmoin merenpinnan tasosta ja siitä, että tuntisin taas itseni. Maanantaiaamuna (31.3.) alkanut ja keskiviikkoaamuyöllä (2.4.) päättynyt kotimatka oli rankahko mutta ei tullut yllätyksenä.

Maisemia Arizona Trailin varrelta. Pitänee koostaa Turun reitistöstäkin moinen mainoskollaasi.

Kun viimein pääsin kokeilemaan korkealla "huimasti parantunutta" kuntoani kovemmassa harjoituksessa, juoksu oli nihkeää. Veriarvot olivat plussalla, mutta meno ei maistunut. Ajattelin, että muutama numero enemmän kaakossa ei auta, jos tulokset eivät näy treeneissä ja kisoissa. Uskottelin kuitenkin itselleni, että aikaero painaa ja parhaat päivät ovat vasta kymmenennen alhaallaolopäivän tietämillä. Suunnilleen ja tasan tarkalleen juuri näillä main väsynyt alkuverryttely muuttui lopulta ensimmäiseksi onnistuneeksi treeniksi: 4 km + 3 km + 2 km + 1 km / 3 min hölkkä. 

Tämän fiiliksen sulloin uusiin Adios Boosteihini myös Eurajoella Karhu-viestin lähtöpaikalla. Tuulet puhaltelivat kivasti myötäisinä, enkä edes huomannut ylämäkiä. Muistelin ennen lähtöä, että neljännen osuuden lisäksi myös ensimmäinen osuus on melko ylämäkivoittoinen. Eipä ollut tällä kerralla ainakaan. Jossakin vaiheessa tien sivusta huudettiin, että kohta mäki loppuu. Puolestani olisi voinut jatkua vaikka maaliin asti, eteninhän tuulivoimalla. Olin valinnut matkaseurakseni garminin, joten "1 km vaihtoon" -kyltti tuli yllätyksenä aiemmin kuin garminin mukaan olisi pitänyt. Tästä hämääntyneenä loppukirini jäi hyvistä voimista huolimatta melko vaisuksi. Puristus siis jäi puuttumaan. Jäinkin miettimään, oliko matka alimittainen, kuten garminini väitti? Viimeisissä treeneissäkään garmin ei ollut päässyt vauhtiin mukaan heti alussa, mutta nyt järjestäjien laskema vauhti 3.23/km tuntui hivenen epäuskottavalta myötätuulestakin huolimatta. Enhän oikeastaan edes rasittunut. Tuntemusten mukaan juoksin reipasta, enkä kisaa.

Selityksiä tälle ilmiölle on kolme:

1. Matka oli oikeasti lyhempi kuin piti.

2. Korkea vaikuttii sittenkin.

3. Forssan Salaman joukkue sai syttymään. Olin ainakin erittäin mielissäni Anni Puran paluusta kilparadoille.

Ensi viikonloppuna juoksen ensimmäisen/(toisen) sm-maantiekisani. Puolimaraton ei ole tähän mennessä oikein ottanut kulkeakseen, joten vetäisen sen vain välipalana ennen sm-maastoja ja ratakautta, tosissaan muttei tosikkomaisesti.