Siirry pääsisältöön

Kulkua etsimässä

Päivitin vasemmassa laidassa olevan enkka-laatikon. Kyseessä oli vain pieni hienosäätö, mutta varovaisesti asetettu tavoite tälle kaudelle on nyt oikeastaan täyttynyt, koska ennen ratakauden alkua toivoin, että voisin vihdoin jatkaa siitä, mihin viimeksi vuonna 2011 jäin.

Vaikka alkukesä ei lopulta tuntunut kovin kivalta ehkä kipeytyvän säären takia, tavoite täyttyi helposti. Helpolla tarkoitan sitä, että monet tekijät eivät ole olleet niin kuin niiden pitäisi olla: En ole esimerkiksi uskaltanut/ehtinyt tehdä vielä yhtäkään oikeata ratatreeniä. Ohjelmassa on ollut vain joitakin lyhyitä mallailuja kisavauhdilla. Ajauduin muutaman sattuman seurauksena myös kahden työn loukkuun (tai yhden työn ja yhden harjoittelun), vaikka kesän alussa näytti siltä, että mitään töitä ei ole luvassa ennen syksyä. Ei ole siis vielä mitään syytä olla tyytyväinen.

Eniten olen pohtinut sitä, miksi esteet ovat olleet tänä kesänä niin vastenmielinen kisamatka. Muilla matkoilla enkat on jo tehty, mutta esteissä on vielä 15 sekuntia matkaa ennätykseen, puhumattakaan 20 sekunnin päässä häämöttävästä EM-rajasta josta en ole uskaltanut missään vaiheessa edes haaveilla. Kaikkeen löytyy selitys, mutta en tiedä kuinka pätevä. Kotkan tähtikisat (10.21) olivat ratakauden avaus. Lahden eliittiikisoihin (10.15) valmistauduin töiden ja harjoittelun kombinaatiolla juhannuksen deadlinen painaessa päälle. Jämsässä (10.14) alla oli Paavo Nurmi Gamesin sileän kolmosen enkka, jonka juoksin samana päivänä kun palasin 5 päivän road tripiltä, joka alkoi Roomasta ja päättyi Turkuun.

Kotkaa edeltävä ratakokemattomuus ja Lahtea edeltänyt tuplatyörupeama olivat ehkä jollakin tavalla pakkotilanteita, mutta road trip oli oma valintani. Idea ei tosin ollut omani, mutta joka tapauksessa varasin Lahden kisojen jälkeen lennon seuraavalle päivälle Roomaan, josta Matti aikoi ostaa auton ja ajaa sillä Suomeen. Alunperin kisakauden kannalta typerältä kuulostava idea ei enää tuntunut yhtä huonolta, koska Lahdessa alkuverkalla säären pelottavat tuntemukset veivät kisafiiliksen jo ennen kisaa ja mietin jopa kisan keskeyttämistä alkumetreille jo alkuverrytelyn aikana. Keskeyttämiseen en pystynyt, eikä jalkakaan hajonnut, mutta päätin tehdä asialle edes jotain, koska en jaksaisi pelätä aina jokaista askelta, jokaista kisaa, jokaista treeniä, koko kesää. Lähdin Roomaan.

16.-20.6. Ostia: crosstraineria, vesijuoksua, pyöräilyä maailman toiseksi huonoimmallla pyörällä, 9 x tonni (ei kulkenut).

20.6. Tirrenia: Kevyt 10 km, käynti meressä ja lounas.

20.6. Pisa: lounaan sulattelua.

20.6. Genova: jaloittelu meren rannassa ehkä kauneimmassa kaupungissa, missä olen ikinä käynyt.

20.-21.6. Novara: jaloittelu, unet,  6 km aamulenkki melko kälyisessä puistossa.

21.6. Bellagio: Lounas

21.6. Furkapass: Mitäh?

21.6. Lauterbrunnen: päivällinen

21.-22.6. Mulhouse: unet,  8 km reipas mäkisessä puistossa, jossa oli myös 'suomalainen pururata'
22.6. Strasbourg: lounas

22.-23.6. Hannoverin sivukylä: päivällinen, unet, 15 km kevyt mahtavilla reiteillä

23.6. Tanska: läpiajo

23.-24.6. Lomma: päivällinen, unet, 6 km kiihtyvä aamulenkki
24.6. Jönköping: lounas Vätternin rannalla
24.6. Tukholma, Lidingö, Laiva: Lyhyt verkka Lidingö Loppetin reitillä, päivällinen, unet

25.6 Turku: tavaroiden purku, aamulenkki, töitä, Paavo Nurmi Games 3000 m

Nyt sääri on taas tuntunut ihan hyvältä ja suunnittelimme loppukesän treeni- ja kisaohjelman, johon kuuluu myös pari ratatreeniä. Tuplatöissäkin näyttää alkukiireen jälkeen helpottavan.

Kommentit

  1. Kivoja kuvia.
    Vieläkö esteet kaikesta huolimatta säilyy päälajina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys. Päälajin valinta riippuu varmaan vähän siitä, mitä se tarkoittaa. Esteet ovat olleet päälaji sillä perusteella, että niissä kansainvälinen taso on lähimpänä. Treenien perusteella sanoisin, että päälaji on vitonen tai sileä kolmonen, koska estetreenejä olen aiempinakin vuosina tehnyt lähinnä muiden seurana. Tällä kaudella en ole tehnyt vielä yhtään, mutta en tiedä, kertooko se mitään päälajin valinnasta, koska koen, että heikkouteni on nimenomaan esteiden välillä eikä niiden kohdalla.

      Poista
  2. Mitkä matkat olet suunnitellut juoksevasi Kalevalaisissa?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus Kevolla

Kun Kalevan kisat Vaasassa alkoivat hiipua, jatkoimme matkaamme pohjoiseen. Päätähtäin oli astettu Utsjoelle Kevon kanjonille, jossa oli tarkoitus vaeltaa neljänä päivänä. Sivubisneksenä vierailimme Matin sukulaisilla ja loppumatkasta myös yllätyskohteessa Kokkolassa. Kokonaisuudessaan reitti yöpymispaikkojen mukaisesti oli Turku - Vöyri (To - Su) - Oulu (Su - Ma) - Utsjoki (Ma - To) - Salla (To - Pe) - Kokkola (Lohtaja Pe - La) - Turku. Juoksun kannalta tämä tarkoitti sitä, että juoksin viimeisen kerran lauantaina Vöyrissä ja ensimmäisen kerran perjantaina Lohtajalla.
Ensimmäinen vaelluspäivä - 700 km autolla + 15 km kävellen









Erilainen vammatuttavuus

On jotenkin tylsää kirjoittaa blogiin, jos ei ole mitään vammaa. Mitä sitä sitten kertoilisi? Hyvin menee mutta menköön? Eilen voitin ja ehkä myös huomenna? Onneksi hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, vaan hyppysissäni on jälleen uuden uutukainen vamma. 
Tämä nykyinen vammani on siitä mukavaa laatua, että juokseminen on melkeinpä ainoita asioita, joita tehdessä se ei satu. Ikävä puoli on se, että lähes kaikessa muussa kipu tuntuu. Yön aikanakin joudun heräämään useita kertoja siihen, kun en tiedä, missä asennossa olisin.
Kyseinen vamma ilmaantui kertarysäyksellä Paavo Nurmi Gamesin estekisan ensimmäisen kilometrin täyttyessä. Vauhti oli juuri sopivaa, sellaista kymmenen minuutin kyytiä. Tunne oli helppo. Ja mikä parasta, en ollut vielä edes pudonnut porukasta, vaikka niin olisi voinut tilastojen valossa uumoilla. Oli hyvä fiilis juosta turkulaisyleisön metelöidessä. 
Jostakin syystä sitten kuitenkin kolmatta kertaa etusuoran estettä lähestyessäni kaaduin tai juoksin estettä päin. …

Vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa

"Huuda hep, jos näet sinistä taivasta!" Näin Matti kehotti tekemään vaelluksellamme Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tarkoitus ei ole kirjoittaa mitään sääraporttia, koska säät nyt ovat mitä ovat, mutta kerronpa, että Lapin erämaassa kaikui "Hep!" kokonaista kaksi kertaa.
Olimme siis parrakkaamman puoliskoni Matin kanssa jälleen perinteikkäällä Kalevan kisojen jälkeisellä yhdistetyllä Lapin vaellus- ja sukulointireissulla. Perinteet ovat tähän mennessä yhden Kevon vaelluksen mittaiset, ja viime vuosikin jäi jalkojen juoksukelpoisuuden vuoksi väliin. Tänä vuonna jalkojen tilanne johti ennen kokemattomaan tapaukseen, jossa kiltisti jonotin lippujonossa pääsyäni Kalevan kisa -näyttämölle. Akilles oli vaivannut jo niin kauan, etten kaivannut radalle; olin jo tottunut osaani tämän kesän suhteen. 
Olin kuitenkin edeltävällä viikolla saanut lääkäriltä armahduksen ja ohjeeksi katsoa vielä ainakin elokuun loppuun asti, voisiko konservatiivinen hoito korvata leikkauksen. F…