Siirry pääsisältöön

Uutta kautta vanhan perään

Viime viikkoina olen testaillut erilaisia lajeja, jos vaikka vaihtaisin lajia ensi kaudeksi.

Miten olisi kymppi?
Ensimmäinen kokeilu oli tietenkin maaottelun kymppi, joka tosin on aina silloin tällöin kuulunutkin lajivalikoimaani. Ihka ensimmäisen kymppini juoksin Ruotsi-ottelussa Göteborgissa vuonna 2009. Olin jo edeltävänä päivänä juossut vitosen, kun sain Saara Skytän loukkaannuttua käskyn kympille. Yleisön buuauksen saattelemana muutaman välikuoleman jälkeen taistelin itseni lopulta kisan viidenneksi ajalla 36.26,52. Kisan jälkeen kerroin radiohaastattelussa, etten aio jatkaa kymppien juoksemista kuin korkeintaan Suomi-paidassa. Tämän jälkeen poistuin lääkäriteltalle.

Pidin sanani ja juoksin seuraavan kympin vuonna 2010 PM-kisoissa. Sittemmin olen kyllä lipsunut, joten viidestä juoksemastani kympistä vain kolme on juostu Suomi-paidassa. Missään muussa lajissa suhde ei kuitenkaan ole lähelläkään tätä. Tämän vuoden aikani 34.06 jää EM-rajasta (33.30) vain 36 sekuntia, joten mielestäni ei ole mahdotonta ajatella, että juoksisin kympin Suomi-paidassa jopa Amsterdamissa. Sen verran kuitenkin inhottaa keskittyä 25 kierroksen ajan, etten edelleenkään haluaisi muuttaa 3/5-suhdetta piirikunnalliseen suuntaan.

Vai sittenkin maraton?
Myönnän nyt kaksi asiaa. 1. Muutama vuosi sitten ajattelin, ettei maraton kiinnosta minua. 2. Ruotsi-ottelun jälkeen mietin ainakin minuutin ajan, osallistuisinko tänä vuonna SM-maratonille. Järki kuitenkin lopulta voitti. Jalat ovat kerrankin kauden lopussa kunnossa, joten turha niitä on lähteä hajottamaan maratonilla, jolle ei ehdi kunnolla valmistautua. Sen verran ajatus kuitenkin kutkuttaa, että haluaisin joskus tuntea määrän jylläyksen harjoittelussani. Jos joskus juoksen maratonin, teen sen kunnolla matkaa kunnioittaen. Jos joskus haluan hölkätä 42,195 kilometriä, voin tehdä sen milloin haluan, mutta en keksi syitä, miksi haluaisin.

Tässä huumassa tein kahden viikon ylimenokauteni aikana neljä juoksulenkkiä, joista kolme oli maratontreenimäisiä. Tein ne siis Matin seurassa. Matille ne olivat helppoa maratonvirittelyä lähellä h-hetkeä, mutta minulle korkeintaan helpohkoja. 24 kilometrin palauttava lenkki vauhdilla 4.25/km lipsahti osaltani ehkä himpun verran aerobisen kynnyksen tuolle puolen.

Entä suunnistus?
Tämä saattaa kuulostaa pilailulta, ja sitä se tietysti onkin. Kävin yhtenä päivänä suunnistamassa Lasse Suonpään valvovan silmän alla. Lasse piti reitin varrella oppitunteja, joiden aikana söin puolukoita ja imin tietoa. Housut repesivät. Hirvikärpäset suunnistivat hiusteni joukossa. Oli kivaa! Saatan ehkä joskus ryhtyä kuntosuunnistajaksi.



Heittolajit?
Järjestimme Turun kestomenijöiden kesken Syysottelun, jonka lajit olivat keihäs, kiekko, kuula, kolmiloikka ja tietenkin 80 m rapukävely. Pienellä treenauksella, tai esimerkiksi askelmerkin mittaamisella, näissäkin lajeissa olisi varmasti kehittymismahdollisuuksia. Harmi, kun ihan kaikkea ei kuitenkaan voi harjoitella.

Telinevoimistelu?
Nyt olen siirtynyt jo aika kauas kestävyysjuoksusta. Tällä viikolla alkoivat kuitenkin taas Turun Seudun Urheiluakatemian treenit, joissa myllyt on sallittu. Jos joskus opin seisomaan käsilläni, tekemään kipin ja pyörimään hevosella ilman ämpäriä, olenko tarpeeksi taitava kympinjuoksijaksi?

Olen siis ylimenoillut nyt parisen viikkoa ja vähitellen siirtymässä takaisin arkeen. En haluaisi kuitenkaan unohtaa sekoilua, iloa enkä varsinkaan  poukkoilua.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus Kevolla

Kun Kalevan kisat Vaasassa alkoivat hiipua, jatkoimme matkaamme pohjoiseen. Päätähtäin oli astettu Utsjoelle Kevon kanjonille, jossa oli tarkoitus vaeltaa neljänä päivänä. Sivubisneksenä vierailimme Matin sukulaisilla ja loppumatkasta myös yllätyskohteessa Kokkolassa. Kokonaisuudessaan reitti yöpymispaikkojen mukaisesti oli Turku - Vöyri (To - Su) - Oulu (Su - Ma) - Utsjoki (Ma - To) - Salla (To - Pe) - Kokkola (Lohtaja Pe - La) - Turku. Juoksun kannalta tämä tarkoitti sitä, että juoksin viimeisen kerran lauantaina Vöyrissä ja ensimmäisen kerran perjantaina Lohtajalla.
Ensimmäinen vaelluspäivä - 700 km autolla + 15 km kävellen









Erilainen vammatuttavuus

On jotenkin tylsää kirjoittaa blogiin, jos ei ole mitään vammaa. Mitä sitä sitten kertoilisi? Hyvin menee mutta menköön? Eilen voitin ja ehkä myös huomenna? Onneksi hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, vaan hyppysissäni on jälleen uuden uutukainen vamma. 
Tämä nykyinen vammani on siitä mukavaa laatua, että juokseminen on melkeinpä ainoita asioita, joita tehdessä se ei satu. Ikävä puoli on se, että lähes kaikessa muussa kipu tuntuu. Yön aikanakin joudun heräämään useita kertoja siihen, kun en tiedä, missä asennossa olisin.
Kyseinen vamma ilmaantui kertarysäyksellä Paavo Nurmi Gamesin estekisan ensimmäisen kilometrin täyttyessä. Vauhti oli juuri sopivaa, sellaista kymmenen minuutin kyytiä. Tunne oli helppo. Ja mikä parasta, en ollut vielä edes pudonnut porukasta, vaikka niin olisi voinut tilastojen valossa uumoilla. Oli hyvä fiilis juosta turkulaisyleisön metelöidessä. 
Jostakin syystä sitten kuitenkin kolmatta kertaa etusuoran estettä lähestyessäni kaaduin tai juoksin estettä päin. …

I'm back!

Olen päivittänyt blogia viimeksi syksyllä. Blogihiljaisuus ei ole todellakaan tarkoittanut sitä, että en olisi tehnyt mitään. Päinvastoin, olen tehnyt niin paljon, että blogin päivittäminen on pitänyt priorisoida to do -listan peräpäähän. Päivittäisen toimintani rungon ovat muodostaneet opettajan pedagogiset opinnot. Tyhjiin väleihin olen sijoittanut urheilun, unen ja syömisen. Oikeastaan mitään muuta en sitten olekaan ehtinyt tehdä.
Käytännössä priorisointi on tarkoittanut myös sitä, että olen valmentanut itse itseäni. Kenelläkään valmentajalla ei olisi ollut resursseja reagoida muuttuvan labyrintin tavoin käyttäytyvien aikataulujeni kanssa. Sovimme noin vuosi sitten valmentajani Pekan kanssa, että itsenäistyn hänen valmennuksestaan. Kerroin tuolloin Pekalle, että haluan yrittää itseni valmentamista, koska täytyy myöntää, että kaikkine säärivammoineni en ollut mikään ihannevalmennettava. Tuolloin en vielä ihan pystynyt ymmärtämään, kuinka mahdotonta jonkun muun tekemän ohjelman noud…