Siirry pääsisältöön

Ihan varovasti raotan hiljaisuuden verhoa

Oho, eipä ole tullut viime aikoina paljoa poukkoiltua täällä blogin puolella. Syyllinen tähän on vasen jalkani, mikäpäs muukaan, jollei sitten tietysti oikea jalka. Muita mahdollisuuksia ei juuri ole. Ja miksi vasen jalka estää kirjoittamisen? Tässä koko päättely- ja tapahtumaketju vasemmasta jalasta blogihiljaisuuteen ja sen päättymiseen. 
  1. Jos akilles ei tulee kuntoon syyskuussa, pitää ryhtyä toimiin eli mennä leikkaukseen.
  2. Jos pitää mennä leikkaukseen, tulee pitkä treenitauko.
  3. Jos pitää pitää treenitauko, pitää keksiä jotain muuta tekemistä, ja paljon.
  4. Jos haluaa tehdä jotain muuta eli edetä opinnoissa, pitää ilmoittautua kursseille jo kesäloman aikana, ja paljon.
  5. Jos akilles tuleekin kuin ihmeen kaupalla syyskuun mittaisen totuttelujakson aikana terveeksi, ei kannatakaan mennä leikkaukseen.
  6. Jos ilmoittautuu kursseille jo kesäloman aikana, on typerää jättää niitä käymättä.
  7. Jos sekä juoksee, ui, pyöräilee että kerää opintopisteitä aamusta iltaan, nukkuminen ja syöminen ovat prioriteettilistalla ennen bloggaamista.
  8. Jos osallistuu samalla myös sijoittajamestari-kilpailuun ja nollakokemuksella alkaa harrastaa päivätreidausta, bloggaamiselle jää vieläkin niukemmin aikaa.
  9. Jos ensimmäisenä harjoitusohjelmoituna treenipäivänä, kaudella, jolla on pakko aloittaa puhtaalta pöydältä ja nollapisteestä, alkaa tuntua outoa, tai vieläkin pahempaa eli tuttua, kipua sääressä, saattaa lamaantua ainakin yhdeksi illaksi. (Pahoittelen virkkeen mutkikkuutta.)
  10. Jos 14 viikon akillesloma kaipaa jatkokseen vielä 8 viikkoa säärilomaa, alkaa jo miettiä koko homman mielekkyyttä.
  11. Jos sääressä ei kuitenkaan ole sitä pahamaineista pistemäistä kipukohtaa, voisiko se sittenkin olla vain penikkatautia?
  12. Jos takana on jo 2 viikkoa säärilomaa, eikä testilenkillä ollut mitään oireita, voiko olettaa, että jalka on taas juoksukunnossa?
  13. Jos ei uskalla Amsterdamin maratonmatkalla kisaturistiuden ohella harjoittaa liiallista juoksemista eikä pörssikään ole auki, ehtii päivittää blogia.
Hiljaisuus on siis nyt päättynyt, mutta taistelu jatkuu.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus Kevolla

Kun Kalevan kisat Vaasassa alkoivat hiipua, jatkoimme matkaamme pohjoiseen. Päätähtäin oli astettu Utsjoelle Kevon kanjonille, jossa oli tarkoitus vaeltaa neljänä päivänä. Sivubisneksenä vierailimme Matin sukulaisilla ja loppumatkasta myös yllätyskohteessa Kokkolassa. Kokonaisuudessaan reitti yöpymispaikkojen mukaisesti oli Turku - Vöyri (To - Su) - Oulu (Su - Ma) - Utsjoki (Ma - To) - Salla (To - Pe) - Kokkola (Lohtaja Pe - La) - Turku. Juoksun kannalta tämä tarkoitti sitä, että juoksin viimeisen kerran lauantaina Vöyrissä ja ensimmäisen kerran perjantaina Lohtajalla.
Ensimmäinen vaelluspäivä - 700 km autolla + 15 km kävellen









Erilainen vammatuttavuus

On jotenkin tylsää kirjoittaa blogiin, jos ei ole mitään vammaa. Mitä sitä sitten kertoilisi? Hyvin menee mutta menköön? Eilen voitin ja ehkä myös huomenna? Onneksi hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, vaan hyppysissäni on jälleen uuden uutukainen vamma. 
Tämä nykyinen vammani on siitä mukavaa laatua, että juokseminen on melkeinpä ainoita asioita, joita tehdessä se ei satu. Ikävä puoli on se, että lähes kaikessa muussa kipu tuntuu. Yön aikanakin joudun heräämään useita kertoja siihen, kun en tiedä, missä asennossa olisin.
Kyseinen vamma ilmaantui kertarysäyksellä Paavo Nurmi Gamesin estekisan ensimmäisen kilometrin täyttyessä. Vauhti oli juuri sopivaa, sellaista kymmenen minuutin kyytiä. Tunne oli helppo. Ja mikä parasta, en ollut vielä edes pudonnut porukasta, vaikka niin olisi voinut tilastojen valossa uumoilla. Oli hyvä fiilis juosta turkulaisyleisön metelöidessä. 
Jostakin syystä sitten kuitenkin kolmatta kertaa etusuoran estettä lähestyessäni kaaduin tai juoksin estettä päin. …

Vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa

"Huuda hep, jos näet sinistä taivasta!" Näin Matti kehotti tekemään vaelluksellamme Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tarkoitus ei ole kirjoittaa mitään sääraporttia, koska säät nyt ovat mitä ovat, mutta kerronpa, että Lapin erämaassa kaikui "Hep!" kokonaista kaksi kertaa.
Olimme siis parrakkaamman puoliskoni Matin kanssa jälleen perinteikkäällä Kalevan kisojen jälkeisellä yhdistetyllä Lapin vaellus- ja sukulointireissulla. Perinteet ovat tähän mennessä yhden Kevon vaelluksen mittaiset, ja viime vuosikin jäi jalkojen juoksukelpoisuuden vuoksi väliin. Tänä vuonna jalkojen tilanne johti ennen kokemattomaan tapaukseen, jossa kiltisti jonotin lippujonossa pääsyäni Kalevan kisa -näyttämölle. Akilles oli vaivannut jo niin kauan, etten kaivannut radalle; olin jo tottunut osaani tämän kesän suhteen. 
Olin kuitenkin edeltävällä viikolla saanut lääkäriltä armahduksen ja ohjeeksi katsoa vielä ainakin elokuun loppuun asti, voisiko konservatiivinen hoito korvata leikkauksen. F…