Urheilija ja valmentaja keskustelevat

Siitä lähtien, kun olen valmentanut itse itseäni, olen ollut tavallaan kaksi ihmistä samaan aikaan. Huomasin tämän viimeistään Ruotsi-ottelun toisena päivänä. Silloin minun piti tehdä päätös, juoksenko lauantain kympin kisan, vaikka perjantain estekisan verryttelyssä akilleksen seutu alkoi osoittaa hajoilemisen merkkejä.

Urheilijaminä edustaa tavallaan alkuperäistä minua. Se ei osaa päättää, koska se ajattelee tunteella. Valmentajaminä puolestaan on järjen ääni. Monesti urheilijan pitää lopulta itse tehdä päätös, koska valmentaja ei voi tietää, miltä urheilijasta tuntuu. Paras lopputulos tulee, kun urheilija ja valmentaja pystyvät neuvottelemaan asiasta siten, että urheilija osaa lopulta tehdä oikean päätöksen. 

Tämän vuoden Ruotsi-ottelussa urheilijaminäni jahkaili päätöstä viimeiseen asti. Jahkailu johtui siitä, että neuvottelut valmentajan kanssa jäivät ikään kuin käymättä. Vain muutamia minuutteja ennen viimeistä mahdollista hetkeä ilmoittaa tilalleni varaurheilija tajusin, että voin neuvotella. Päädyin seuraavaan tulokseen: haluan juosta mutta en juokse, koska valmentaja kieltää. Toivottavasti valmentaja tiesi oikein.

Vastaavia neuvotteluita olen käynyt koko kauden. Erona on ollut vain se, että harjoituskaudella urheilijaminäni tuntuu olleen valmentajaminääni viisaampi. Oikeastaan valmentajaminäni on koko alkutalven tehnyt sellaista harjoitusohjelmaa, joka ei sovi urheilijaminälle. Ohjelma oli koko ajan askeleen urheilijaa kovempi. Se ei toimi, vaikka ohjelma sinänsä olisi hyvä ja nousujohteinen. Sellainen ohjelma syö urheilijan. Urheilijaminä joutui siis jatkuvasti pyytämään helpotusta ohjelmaan, keventämään yksittäisiä treenejä ja väljentämään rytmitystä. Onneksi keskustelut oli helppo käydä vaikka kesken treenin. Valmentajaminä usein heltyi ja ehkä jopa oppi jotakin kauden edetessä.

Näin kauden päätteeksi urheilijaminä ja valmentajaminä joutuvat keskustelemaan jatkosta. Miten tuleva kausi rakennetaan? Urheilijaminäni vaatii, että valmentajaminä laatii pitkäjänteisen suunnitelman. Urheilijaminä tarvitsee suunnitelman, koska koko harjoituskauden kattava suunnitelma antaa käsityksen siitä, mitä kaikkea yhden kauden aikana voi ja ehtii tehdä. Kaikkea ei voi. Valmentajaminä joutuu seuraavaksi hieman opiskelemaan ja pohdiskelemaan, miksi vasen puoleni kerää yhä vammoja ja miten niitä voisi estää. Ehjän harjoittelun myötä pystyy sitten lopulta ehkä pääsemään taas siihen vaiheeseen, että tavoitteena on myös kehittää ihan oikeita juoksuominaisuuksia.

Kommentit

Suositut tekstit