SM-maastoista kohti kesää

Maastojuoksun sm-kisoista jäi päällimmäisenä mieleen Joonas Harjamäen hymy ja A-P Niinistön tuuletukset. A-P:n tuuletukset olivat tutut jo Flagstaffissa voitetusta kamppailusta Beniä & Jerryä vastaan. A-P:lla siis kulki jo leirillä, mutta Joonas heitti jätskit olan yli ja hautautui muhjapotiin eli pohjamutiin, joissa itsekin taisin suurimman osan leiristä majailla. Toivottavasti pojille jää nyt kulku päälle.

Omaan kisaani ja viidenteen sijaani olen tyytyväinen, koska en ole pettynyt. En kuitenkaan tuulettanut kuin A-P tai hymyillyt kuin vilttiin kääriytynyt Mäyrä. Loppujen lopuksi nelivuotisen 6 km:n maastojuoksuhistoriani aikana en ole koskaan ollut yhtä lähellä kärkeä, mutta vilttiin kääriydyn vasta, jos esteet kulkevat alle 9.55. EM-kisahaaveet olen kuitenkin virallisesti unohtanut, jotta en pingottaisi.

Voiko maastojen perusteella vetää johtopäätöksiä tulevasta kesästä? Aiempina vuosina ainakaan omien kokemusteni mukaan maastot eivät ole kertoneet juuri mitään kesän  kunnostani, mutta yleisellä tasolla tilanne on tänä vuonna sikäli herkullinen, että voin tehdä tarkastelun Pudasjärven sm-maastojen ja Helsingin EM-kisojen väliselle yhteydelle, jos palaan vuoteen 1994.

Vuonna 1994 täytin 8 vuotta eikä sm-maastoista ole muistikuvia. EM-kisoista muistan lähinnä pilven, jolla oli kasvot ja kädet sekä suomalaisista urheilijoista tehdyt henkilökuvakortit. En muista, mistä näitä kortteja sai, mutta veikkaan, että niitä kaiveltiin muropakateista. Mitäköhän niistä nykyään löytyy? Minulla oli muutamia kortteja, joista jostakin syystä olen tähän päivään asti säästänyt vain Ville Hautalan. Suomalaisten saavutuksista mieleeni palaa vain, että Sari Essayah käveli kultaa. Seppo Rädyn hopeaa en muista.

Pudasjärven maastojen osalta paluu vuoteen 1994 helpottuu onneksi Mogulin blogin avulla. Koska osa juoksijoista ja valmetajista olivat Pudasjärvellä sekä vuonna 1994 että 2012, saatoin uskoa, kun he kertoivat, että reitti oli sama kumpanakin vuonna. Nyt alusta oli toki kovempi ja siten nopeampi. Mikään tai kukaan ei kuitenkaan estä tekemästä aikavertailua näiden kahden vuoden välillä.
Naiset 6 km
'94/2012
Annemari Sandell 20:54 / Sandra Eriksson 20:54
Carita Sunell 21:41 / Minna-Maria Kangas 21:09
Ritva Lemettinen 21:44 / Elina Lindgren 21:15

Miehet 12 km
'94 / 2012
Risto Ulmala 37:18 / Lewis Korir 36:56
Visa Orttenvuori 37:24 / Jussi Utriainen 37:56
Harri Hänninen 38:15 / Henri Manninen 38:11

Miten 18 vuoden takaiset maastomenestyjät pärjäsivät loppukesän? Sm-maastojen kolmonen Ritva Lemettinen oli Helsingissä EM-maratonilla kuudes. Risto Ulmala oli  EM-kisojen kympillä 19. ja vitosella seitsemäs. Harri Hänninen maratoonasi EM-kisojen kahdeksanneksi. Annemari juoksi 17-vuotiaiden Suomen ennätykset 10 000 metrillä (32:55.24) ja maililla (4:38.20) sekä 3000 m aikaan 8:52.24.  Carita Sunellin ura puolestaan alkoi olla päättymispisteessä. Mutta, miten kävi muropaketista nostetun Ville Hautalan? Hän ei kaiketi edes osallistunut EM-kisoihin, mutta voitti Kalevan kisoissa esteet.

Kommentit

Suositut tekstit