Siirry pääsisältöön

All roads lead to Rome

Valmistautuminen Rooman maratonille

Jäin blogissani viimeksi siihen, että päätin jättää hallikauden kesken ja siirtyä sivakoinnin pariin. Olin tuossa välissä 10 päivää juoksematta, mikä tuntui helpottavan hyvin hallijuoksun pahentamaa säärikipua. Torstaina 21.2. testailin vähän juoksua ja lauantaina tein jo hieman reipasta ja kovaa. Sääri oli täysin kivuton, eikä ollut edes pieniä tuntemuksia, jotka ovat tähän asti seuranneet jatkuvasti. Sunnuntaina tarkoitukseni oli hiihtää, mutta koska olin luistellut kehräsluuni siihen kuntoon, että monojen laittaminen sattui ja päätinkin tehdä lenkin korvaavalla tavalla eli juosten. 

Homma toimi, kunnes se ei enää toiminut. Polvi tuli lenkin loppuvaiheessa vähän kipeäksi, mutta en huolestunut siitä. Jätin kuitenkin ihan varmuuden vuoksi juoksun taas muutamaksi päiväksi. Ajattelin tässä vaiheessa siis varmistella säären parantumista, koska polvea en edes tajunnut. Seuraavan kerran juoksin torstaina aamulla. Polvi sattui edelleen vähän. Torstaiksi olin varannut myös ajan lääkärille, koska olin päättänyt varmistella säären kanssa oikein kunnolla ja varmistaa, onko se juoksukelpoinen. En siis ottanut lääkärissä polvea puheeksi, koska en vieläkään ymmärtänyt, että siinä voisi olla jotakin vikana. 

Sain lääkäriltä ohjeen olla varmistelematta. Säärtä pitäisi kipeyttää, jotta voisin varata magneettikuvauksen, kun sääri oikeasti sattuu. Niinpä tein illan vetotreenin (8x500 m ulkona) juosten. En muista sattuiko sääri, mutta polvi sattui loppuverryttelyssä niin paljon, että en meinannut pystyä tuskaltani hengittämään.

Miten tämä kaikki nyt sitten liittyy Rooman maratoniin? Siten, että olen ilmoittautunut Matin huoltojoukkoihin Rooman maratonille. Matkoja varatessamme olin laskeskellut, että pystyn tuon muutaman päivän ihan hyvin treenaamaan Roomassa, vaikka kerran Ostiassa leireilleenä olin sitä mieltä, että eihän Rooman keskustassa voi juosta tai pyöräillä. Rooma on niin iso ja täynnä kaikkea, että sieltä ei löydä mitään. En siis myöskään voinut luottaa siihen, että jossakin kadunkulmassa olisi jokin kiva pikku kuntosali, joka ei vaadi kuukausijäsenyyttä. 

Päädyin siis perjantaina jälleen lääkäriin. Tällä kerralla asianani oli polvi. Tuomio oli ehkä plica tai juoksijan polvi -tyyppinen vamma polven sisäsyrjällä. Sain tulehduskipulääkekuurin, ja sen oheen keskiviikkona 3.3. polveeni tuikattiin kortisonia. Kortisoni ja tulehduskipulääke, eli luultavimmin kuitenkin kolmen päivän lepo, auttoi polveen jonkin verran. Lauantaihin asti keskityin siis juoksun sijasta bestmanin pestiini. Häiden jälkeen sen sijaan aloin keskittyä Rooman maratonille. Harjoittelunikin alkoi saada piirteitä Matin ohjelmasta, joka oli edennyt jo keventelyvaiheeseen. Sunnuntaina juoksin Matin kanssa 90 minuuttia Matin kevyttä ja kulku oli mainio. 

Roomassa

Ke
Kahden hengen seurueemme starttasi AirBalticin lentonsa Turusta Riikaan klo 7.50. Halusimme lentää Turusta, koska se takasi meille pidemmät yöunet ja siis helpon matkustuspäivän. Helsinkiin sen sijaan pitää aina matkustaa kolme tuntia bussilla eli herätä varmaan kuusi tuntia ennen lentoa, minkä takia koko päivä  menee pilkkiessä. Huono puoli valitsemissamme lennoissa oli monen tunnin odotus Riikassa. Rooman Fiumincinon lentokentällä olimme siten viideltä (Keski-Euroopan aika). Jostakin syystä matka hotellille junalla, metrolla ja kävellen kesti niin kauan, että olimme perillä noin seitsemältä. Tämän jälkeen huoneeseen asettuminen ja jalkojen palauttelu kesti kahdeksaan. Tämä tarkoitti sitä, että kevyen lennon päälle suunniteltu 4 km maratonvauhtinen harjoitus ei tullut kysymykseenkään. Ulkona oli pimeää, sateista ja hotellin lähellä olevan valaisemattoman puiston portit oli lukittu. Onneksi! Ehkä muuten emme olisi tajunneet, että käytössämme olleilla jaloilla ei olisi voinut tehdä oikeaa treeniä. Päivän suurin anti oli: ”Habemus Papam.” Valkoiset savumerkit meille Suomesta käsin lähetti Pekka. Tieto oli sikäli merkittävä, että se ratkaisi sunnuntaisen maratonin reitin ja alkamisajan.

Meitä lähimmän metroaseman rullaportaat jatkuivat ikuisesti.


To
En tiedä, miten ikinä olisimme voineet tehdä suunnitellun maratonvauhtisen pätkän eilen tutustumatta lainkaan harjoitusmaastoihin, koska emme onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla seuraavanakaan päivänä. Aamupäivällä menimme keskiviikkona suljettuna olleeseen puistoon, joka ei olekaan mikä tahansa puisto, vaan Doria Pamphili, jonka perusteella hotellin sijainti oli valittu. Puisto näyttää huikealta ja onkin toki huikea, verrattuna siihen luulooni, että Rooman keskustassa (= Ostian ulkopuolella) ei voi juosta. Kokemattomat maratonvauhtisen treenin tekijät vain saattavat valita reittinsä väärin. Neljä kilometriä 3.30-vauhdilla reitillä, josta kaksi viimeistä kilometriä ovat pelkkää ylämäkeä, tuntui ainakin omalla kohdallani siltä, että koko maraton vastaavalla reitillä ei tulisi päättymään 2.30 alitukseen. Matinkin usko alkoi hieman horjua, mutta maratonin reitti on luullakseni tasaisempi.

Doria Pamphili sijaitsee juurikin ROME-tekstin R:n länsipuolella hieman Vatikaanista (paksuhkot rajat kuvan yläosassa) etelään.



Illalla kävimme kiertelemässä Doria Pamphilin länsipuolta.




Pe
Tutustuin Doria Pamphilin itäpuoleen, jonka mäissä olimme kiipeilleet maratonvauhtisen nelikilometrisen. Juoksentelin viitisentoista kilometriä. Matti sen sijaan haki maratonluottoa juoksemalla 2 km maratonvauhtista alamäkivoittoisella pätkällä. Tämä harjoitus piti keskiviikon aikatauluongelmien ja 4 km treenin siirtymisen takia jättää väliin, mutta ilmeisesti ilman maratonluottoa ei ole maratonille lähtemistä.

Perjantain lenkkireitti Doria Pamphilissa


Lenkkeilin puhelimen kanssa... valokuvie... turvallisuussyistä.

Joillakin menee sentään huonommin kuin mulla.




Kuvat saattavat hämätä. Oikeasti Doria Pamphilissa on melko mäkinen maasto. Tämä on ainoita oikeasti tasaisia paikkoja.


Päivällä matkasimme metrolla maratonexpoon. Sieltä Matti sai tietysti numerolapun, teknisen kisapaidan ja repun. Maratonin aikana kisajärjestäjät huolehtivat repusta siinä olevan numeron perusteella. Tämä on hyvä homma näin huoltajan kannalta, sillä voin keskittyä maratonin aikana juoksemaan oman pitkän lenkkini kisareitin vieressä. 

Osallistuimme samalla reissulla myös italialaiseen pasta partyyn, jossa meidän neljälle eurollemme tarjottiin vastineeksi kolmea erilaista pastaa. Exposta ostimme lisäksi kummatkin Newtonin Gravity-lenkkarit. Heti kun pääsimme nopean Vatikaanipysähdyksen jälkeen metroiltua hotellille, nostin jalat seinälle, jotta pääsisin vielä illalla ennen puiston sulkeutumista testaamaan uusia kenkiä. Jalat olivat joko palautuneet lennosta tai sitten kengät vain olivat hyvät, mutta muutamat tekemäni rullaukset tuntuivat ihan juoksulta. Siis siltä juoksulta, mitä olin kesällä 2011 testaillut.

Pasta party

Newton Gravity


La
Matti oli päättänyt hengailla koko päivän hotellihuoneessa. Vain aamuverryttely tapahtui huoneen ulkopuolella jo tutuksi käyneessä Doria Pamphilissa. Minä sen sijaan painelin puistoon jo aiemmin, heti kun se aukesi, eli seitsemältä. Samaan aikaan sinne suuntasivat kenialaiset. Ajattelin pysytellä näiden maratonkoneiden takana. Ohittaminen olisi ehdottomasti kiellettyä, koska tuskin pystyisin siihen kisassakaan. Aluksi jouduin siis kävelemään. Sitten tienylityksessä jouduin odottamaan autoja niin kauan, että yhtäkään ei näkynyt missään. Moneen väliin olisi kyllä mahtunut jo aiemminkin. Lopulta pääsin jo hölkkäämään. Garminista tarkistin, että vauhti oli 6.30/km. Heti seuraavan mutkan tullen käännyin toiseen suuntaan. Tarkoitukseni oli vain herätellä itseäni aamupäivän treeniä varten, joten käännyin pian takaisin. Siltikin olin paluumatkalla jälleen samassa aikataulussa kenialaisten kanssa. Yhden huomion voisin tässä vaiheessa kertoa liittyen valitsemaamme asuinpaikkaan. Ei voi näin laajassa kaupungissa olla sattumaa, että kenialaiset asustelevat naapurissamme. Doria Pamphilin on pakko olla johtava juoksupaikka.






Aamupäivän treenissä (4 x 2 km) kenialaisia ei näkynyt, mutta muuten ihmisiä oli aivan liikaa. Juoksu tuntui ihan hyvältä, joskaan vauhditkaan eivät olleet kummoisia.

Treenin jälkeen oli vuorossa hengailua, joten aloin kirjoitella blogiin. Tein myös kartan, johon piirsin maratonreitin, koska moista karttaa ei kisajärjestäjä Amsterdamin maratonin tapaan tarjonnut. Suunnittelin karttaan myös oman lenkkireittini, jonka pitäisi olla maratonia lyhempi. Tavoite on siis nähdä Matti sekä puolimaratonin kohdalla että maalissa ja katsastaa samalla Stadio Olimpico. Siinä on tarpeeksi nähtävyyksiä tälle reissulle.

Maratonreitti piirrettynä turistikartalle.


Maratonia pystyy seuraamaan saamieni tietojen mukaan myös Suomesta täällä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus Kevolla

Kun Kalevan kisat Vaasassa alkoivat hiipua, jatkoimme matkaamme pohjoiseen. Päätähtäin oli astettu Utsjoelle Kevon kanjonille, jossa oli tarkoitus vaeltaa neljänä päivänä. Sivubisneksenä vierailimme Matin sukulaisilla ja loppumatkasta myös yllätyskohteessa Kokkolassa. Kokonaisuudessaan reitti yöpymispaikkojen mukaisesti oli Turku - Vöyri (To - Su) - Oulu (Su - Ma) - Utsjoki (Ma - To) - Salla (To - Pe) - Kokkola (Lohtaja Pe - La) - Turku. Juoksun kannalta tämä tarkoitti sitä, että juoksin viimeisen kerran lauantaina Vöyrissä ja ensimmäisen kerran perjantaina Lohtajalla.
Ensimmäinen vaelluspäivä - 700 km autolla + 15 km kävellen









Erilainen vammatuttavuus

On jotenkin tylsää kirjoittaa blogiin, jos ei ole mitään vammaa. Mitä sitä sitten kertoilisi? Hyvin menee mutta menköön? Eilen voitin ja ehkä myös huomenna? Onneksi hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, vaan hyppysissäni on jälleen uuden uutukainen vamma. 
Tämä nykyinen vammani on siitä mukavaa laatua, että juokseminen on melkeinpä ainoita asioita, joita tehdessä se ei satu. Ikävä puoli on se, että lähes kaikessa muussa kipu tuntuu. Yön aikanakin joudun heräämään useita kertoja siihen, kun en tiedä, missä asennossa olisin.
Kyseinen vamma ilmaantui kertarysäyksellä Paavo Nurmi Gamesin estekisan ensimmäisen kilometrin täyttyessä. Vauhti oli juuri sopivaa, sellaista kymmenen minuutin kyytiä. Tunne oli helppo. Ja mikä parasta, en ollut vielä edes pudonnut porukasta, vaikka niin olisi voinut tilastojen valossa uumoilla. Oli hyvä fiilis juosta turkulaisyleisön metelöidessä. 
Jostakin syystä sitten kuitenkin kolmatta kertaa etusuoran estettä lähestyessäni kaaduin tai juoksin estettä päin. …

I'm back!

Olen päivittänyt blogia viimeksi syksyllä. Blogihiljaisuus ei ole todellakaan tarkoittanut sitä, että en olisi tehnyt mitään. Päinvastoin, olen tehnyt niin paljon, että blogin päivittäminen on pitänyt priorisoida to do -listan peräpäähän. Päivittäisen toimintani rungon ovat muodostaneet opettajan pedagogiset opinnot. Tyhjiin väleihin olen sijoittanut urheilun, unen ja syömisen. Oikeastaan mitään muuta en sitten olekaan ehtinyt tehdä.
Käytännössä priorisointi on tarkoittanut myös sitä, että olen valmentanut itse itseäni. Kenelläkään valmentajalla ei olisi ollut resursseja reagoida muuttuvan labyrintin tavoin käyttäytyvien aikataulujeni kanssa. Sovimme noin vuosi sitten valmentajani Pekan kanssa, että itsenäistyn hänen valmennuksestaan. Kerroin tuolloin Pekalle, että haluan yrittää itseni valmentamista, koska täytyy myöntää, että kaikkine säärivammoineni en ollut mikään ihannevalmennettava. Tuolloin en vielä ihan pystynyt ymmärtämään, kuinka mahdotonta jonkun muun tekemän ohjelman noud…