Amsterdam ja sen puolikas

Amsterdamin reissu on nyt tehty. Matkan pääasiallinen syy oli olla Matin maratonkannustusjoukoissa. Oma puolimaratonini oli jotakin, joka kuului kategoriaan huvin vuoksi ja urheilun kannalta, mutta kieltämättä innostuin siitä siinä määrin, että asetin tavoitteet huville ja urheilulle. Vähimmäistavoitteeni oli parantaa puolimaratonin ennätystä 1.22.45, mutta koska ennätys oli juostu erityisen huonolla valmistautumisella, virallinen tavoite oli juosta alle 1.20. Oikeasti en olisi halunnut ottaa näin huonoa tavoitetta, mutta realiteetit oli tunnustettava. Oli oltava tyytyväinen keskinkertaiseen.

Perjantai

Ennen Amsterdamiin lähtöä ja vielä sielläkin kaikki meni suunnitelmien mukaan, kun kisavauhtikin alkoi tuntua helpolta. Saavuimme hotellille perjantai-iltana. Loikoilimme hetken ja lähdimme (Matti, Joni ja minä) lenkille. Matin kanssa teimme 2 km kisavauhtista. Löysimme hyvän valaistun pyörätien, jota pitkin etenimme. Tuntui helpolta, vaikka lennosta oli kulunut vasta hetki. Treenin jälkeen lähdimme etsimään sopivaa mättöä. Peruskauraa ei löytynyt, joten lähiseudun sopivimmaksi valittiin argentiinalainen pihvipaikka. Entrecôte ja uuniperuna.

Perjantain valmistavan treenin pyörätie sunnuntaiaamuna.

Lauantai

Seuraavana aamuna pääsimme juoksemaan Amsterdamse Bos -nimiseen puistoon, joka oli edellisenä iltana ollut liian pimeä valloitettavaksi. Kevyt tuntui hyvältä, mutta avausvedot nihkeiltä. Sama se, ei puolikkaalla tarvitse olla kovin terävä. Treenin jälkeen lähdimme maratonexpoon. Tässä välissä söin vain yhden karjalanpiirakan, koska tähtäimessä oli pasta party. Luulimme itsestämme liikoja, kun päädyimme kävelemään vasta toiseksi lähimmälle metroasemalle ja vastaavasti jäimme pois yhtä asemaa liian aikaisin, koska ajattelimme ettemme viitsi vaihtaa junaa yhden aseman takia.

Tien materiaalin saa itse valita. Tässä kohdassa tosin hiekkapuoli (oikealla) näyttää vähän umpeenkasvaneelta.

Eikä reitit ihan heti lopu.

Expossa numerolappujen yhteydessä saimme myös infolehtisen, josta Joni huomasi katsoa, että pastaa olisi tarjolla vasta puoli viidestä alkaen. Koska olimme liikkeellä vain aamupalan ja pienen välipalan voimin, päätimme mennä johonkin lähellä olevaan ravintolaan. Tarjonta kuitenkin rajoittui hampurilaisautomaatteihin ja suljettuihin ravintolan oviin. Ei auttanut muu kuin lähteä takaisin. Tällä kerralla kulkupeliksi valitsimme bussin, mikä vähensi ylimääräistä kävelyä huomattavasti. Bussin päätepysäkki oli bussiasemalla Amstelveen centrumin kauppakeskuksen tuntumassa. Suuntasimme opastaulun osoittamia ravintoloita kohti. Ne olivat kuitenkin vain pikkunaposteltavaa tarjoavia kahviloita, paikalliset kun eivät kuulemma syö lounaaksi muuta kuin leipää tai keksejä. 

Hetken pyörittyämme saavuimme "ravintolaan". Rieskaan kääritty pihvi ja ranskalaiset. Syödessämme saimme tiedon, että seurueemme viimeinen vahvistus, Vaittisen Marko, oli saapunut hotellille, mutta ei päässyt huoneeseen, koska avain oli Jonilla. Tämä tarkoitti sitä, että Markon neljäksi uumoiltu saapumisaika piti paikkansa. Lounasaikamme sen sijaan oli siirtynyt noin neljällä tunnilla ruokaa etsiessä. "Lounasravintolassa" oli sentään ilmainen netti, joten etsimme sen avulla illaksi lähimmän italialaisen ravintolan. Illalla siis vielä annos lammasragua ja pastaa.

Sunnuntai

Maratoonarit Matti ja Marko saivat hotellista aamupalaboxit, koska maratonin lähtö oli jo puoli kymmeneltä ja hotellin aamupala aukesi vasta kahdeksalta. Boxien sisältö ei oikein pojille kelvannut. He luottivat enemmän tankkauksen voimaan. Tästä ja Ruissalojuoksun vatsaongelmistani viisastuneena päätin itsekin tyytyä mahdollisimman vähään. Menin aamupalalle hieman ennen yhdeksää, ja metrolle lähdimme kävelemään puoli yhdeltätoista, jotta ehtisimme seuraamaan maratonin loppuhuipentuman. Puolimaratonin startti oli edessä klo 13.20.

Tällä kerralla etenimme metrolla niin pitkään kuin mahdollista, joten kävely ei venähtänyt moniksi kilometreiksi, kuten lauantain expomatkalla. Marotonreitin varrella kaikki oli kuten piti: Wilson Chebet otti kolmannen peräkkäisen voittonsa, Matti alitti reilusti 2.30 ja Marko pääsi tavoittelemaansa 2.34-aikaan. Olin niin tyytyväinen ja iloinen, että tuntui suorastaan typerältä enää itse lähteä jotakin puolimatkaa konkkaamaan, varsinkin kun lyhyen alkuverryttelyni aikana tajusin, kuinka nälkäinen olin. Juoksu tuntui heikolta ja reidet jumisilta, mutta ainahan alkuverryttely tuntuu huonolta.

Tällä kerralla huono kulku jatkui myös kisassa. Ensimmäinen kilometri 3.38 ei kuulosta mielestäni mitenkään yltiöpäiseltä, jos tavoitteena on 3.45-vauhti. Silti jo ensimmäisestä kilometristä alkaen jalat tuntuivat raskailta ja eteneminen vaikealta. Muistin Markon eiliset sanat: ekan kympin pitäisi tulla todella helpolla. Toivoin, että jalat alkaisi vähitellen toimia, mutta en tiennyt mitä tekisin murisevalle mahalleni. Koskaan aiemmin en ole ollut kisaa juostessani yhtä nälkäinen. Mahassa suorastaan poltteli. 

Alustavasti olin ajatellut, että puolimaraton on niin lyhyt matka, ettei sen aikana tarvitse juoda. Mahan murinan ja polttelun hillitsemiseksi hyödynsin kuitenkin kaikki juomapisteet. Otin AA-urheilujuomaa ja vettä. Aina noin kilometri juomisen jälkeen oksennus nousi suuhun, mutta koska sitä oli vähän, nielaisin sen aina takaisin. Kymppiin asti sinnittelin aikataulussa eli noin 37,5 minuutissa. Pian tämän jälkeen ote herpaantui. En jaksanut enää jojottaa edelläni juosseen naisen perässä ja jatkoin omaa jatkuvasti hidastuvaa vauhtiani. Mielenkiinto kisaa kohtaan oli nyt täysin nollissa. Hitain kilometrini oli 19. kilometri, jota kirosin jopa neljä minuuttia ja 8 sekuntia. Sen aikana tajusin, että eräs nainen joka oli ohittanut minut pari kilometriä sitten, oli yhä näköetäisyydellä, siis iskuetäisyydellä. Koska aikatavoitteeni oli jo lipsahtanut kauas, oli otettava uusi tavoite. Pieni mielenkiinto alkoi taas herätä. Saavutin naista vähitellen ja stadionin viimeisessä kaarteessa noin 200 m ennen maalia vihdoin pääsin ohi. Tässä vaiheessa juoksu tuntui yhtäkkiä helpolta, enkä tiedä olisiko maalin tarvinnut sittenkään vielä tulla. 

Maalissa päälleni iskettiin Mizunon pyyhe ja käteen jättimäinen kukkapuska. Katsoin niiden antajaa ihmeissäni saaden vastaukseksi, että olin kolmas. Tämä sai edes hetkeksi unohtamaan kehnon juoksuni. Tulipahan loppukiri tarpeeseen, vaikka en todellakaan tiennyt matkan varrella sijoituksista mitään. Lopullisista tuloksista kuitenkin selvisi, että olinkin neljäs. 1.20-alituksella olisin ollut toinen eikä voittajan aika 1.18.22 myöskään kovin kovalta kuulosta. Entisellä ennätysajallani olisin ollut kahdeksas, kuten olin sen juostuanikin. Saavutin siis vähimmäistavoitteeni, mutta huono kulku ja energian loppuminen jo alkumatkasta jäivät viiksettämään. Ne olivat virheitä, joihin olisin pystynyt vaikuttaamaan, mutta en enää kisan aikana.

"Tyytyväinen" valekolmonen ja vieläpä lavastetussa kuvassa, kun on kisapaidan alla vähän ylimääräisiä vaatteita.

Ehkä tärkeintä kuitenkin on, että Matilla meni hyvin ja oma sääreni on kaiketi yhä ehjä. Silti annan sen vielä palautua muutaman viikon ilman juoksua. Seuraavaksi blogissa on tarjolla maratoonarin haastattelu.