Joka itselle kuoppaa kaivaa

Nyt tulee blogipäivityksiä turhan tiuhaan, mutta muu ei auta, kun v*tuttaa. Yleensä korkeintaan viiksettää, mutta nyt lähennellään jo aitoa tunnelmaa. Viime yönä olin heittää meidän kuudennen kerroksen ikkunastamme ulos pokaalin. Se olisi ihan turvallisesti vain pudonnut hämärässä hiljalleen varttuvien nokkosten sekaan. Aikeeni kuitenkin aavistettiin ja teko estettiin. Sen pituinen se.

Yleensä nukahdan silminnäkijöiden mukaan jo ennen kuin pää osuu tyynyyn. Viime yönä en. Kaivoin itselleni kuoppaa. Sellaista syvää ja sortuvareunaista, josta pystyy helposti kaivamaan tunneleita. Syvin tunneli jatkui aina kahden vuoden päähän. Viimeistään silloin toistuvat sääriongelmat eivät tuntuneet enää kivoilta. Toisessa haarassa olin filosofian maisteri ja biokemisti, joka ei tule koskaan saamaan oman alan töitä, koska liian monta vuotta on jo tarvottu sääret kurassa. Samassa haarassa olin myös suomen kielen opiskelija, joka ehkä joskus valmistuu jälleen filosofian maisteriksi.

Jos tulin kaivaneeksi enemmänkin haaroja, ne olivat pieniä hautakammioita. Hautasin uskon tehdä tänä kesänä ennätyksiä. Hautasin halun tehdä enää korvaavia. Kuoppasin oikeastaan koko kesän. Miksi? Sitä toistin jatkuvasti. Mitä olen tehnyt tällä kerralla väärin? Ei kukaan totuttele juoksemaan yli vuotta päästen tilanteeseen, jossa 70 km viikossa ja pari kisaa ovat jo vaaravyöhykettä. Sääreni ei oikeastaan koskaan ole sattunut vähempää kuin nyt, mutta jo se on liikaa. Yleensä se on joko sattunut paljon tai ei lainkaan. Nyt tunnen, että se on siirtynyt ei lainkaan -tilasta erittäin vähäiseen kipuun tai johonkin transitiotilaan näiden kahden välillä. Ärsyttävintä on se, että joku ääni sisälläni käskee lopettaa juoksut tältä erää tähän ja jatkaa sitten kun tilanne normalisoituu. Toinen ääni neuvoo jatkamaan, koska kesää vartenhan koko talvi on sinnitelty jalan kestorajoilla.

Taso, jolla nyt olen juossut kaksi kisaa ei tyydytä. Tai siis menettelee kyllä kauden avauksena, mutta taso tuskin paranee, jos kisoihin valmistautuminen pitää jatkossakin tehdä uima-altaassa. Pystyn luultavasti jatkamaan tätä koko kesän ilman, että säären tilanne pahenee. Asia vain nyt on niin, että jalka ei tunnu kestävän juoksua enää yhtä hyvin kuin talvella.

Toivon, että voisin tukea sääreni kestämään piikkarijuoksua. Paperille tämän sain onnistumaan, mutta entä oikeasti.
Yöllä tulee aina ylianalysoitua ja pahenneltua tilannetta. Aamulla näytti ulkona aurinko jo paistavan, mutta vesijuoksu ei houkutellut. Ehkä sitten iltapäivällä.

Kommentit

Suositut tekstit