Siirry pääsisältöön

Jaarittelua

Jaahas, päivitän nyt jalan tilanteen. Akilles on nyt ollut kipeänä vajaat 10 viikkoa. Tuona aikana olen juossut vain PM-kympin ja muutamia testilenkkejä. Viime vuonna vastaavaan kipuun auttoi kahden viikon ylimenokausi, joka alkoi heti Ruotsi-ottelun kympin jälkeen. Usko hyvään kesään siis säilyi pikku vastoinkäymisestä huolimatta. Tällä kerralla sama temppu ei kuitenkaan toiminut. Siksi jouduin muutaman viikon tauon jälkeen menemään lääkärin pakeille. Röntgenin tulos oli "Muodoltaan kantaluun taka-yläosa on jonkin verran prominentti. Ei erityisiä luunokkia jänne- tai fasciainsertiossa. Ei merkkejä luun rasitusvauriosta." Jatkoksi ehdotettiin, että juoksen kauden normaalisti läpi ja taltataan kantaluuta sitten syksymmällä. Päädyin kuitenkin olemaan juoksematta. Aluksi harmitti, kun olin vasta selättänyt melko pienillä tappioilla sääriluun rasitusosteopatian. Juoksuvire oli tuolloin vielä helpossa nousussa, siis nousussa, johon sai vauhtia edeltävän alamäen potentiaalienergiasta.

Nyt sen sijaan olen uudessa alamäessä, eikä loppua vielä näy. Ennen PNG:tä tein kokeeksi reipasta, mistä akilles ärtyi. Samalla kipukohta muuttui insertionaalisesta keskijänteen suuntaan. Nyt olen käynyt kahdesti ESWT:ssä (Extracorporeal ShockWave Therapy). Ensimmäisen hoitokerran jälkeen sekä akilleksen että mielialan tilanne kohenivat roimasti. Aamujäykkyys katosi täysin, ja syvä kyykistyminen muuttui kivuttomaksi. Nämä ovat olleet pääasiallisia vamman tilan indikaattoreita, kun en ole uskaltanut kokeilla juoksua. Vahingossa myös huomasin, että uintitreenin jälkeinen korvien tyhjennys yhdellä jalalla hyppien muuttui kivuttomaksi. En ole tarkoituksella hypellyt kipeällä jalalla, mutta joskus näin käy huomaamatta. Olen myös aiempien juoksukokeilujen ja niiden aikaisten muiden oireiden perusteella varma, että kevyt juoksu olisi kivutonta, ainakin siihen asti, kun akilles siitä uudelleen ärtyy. Syy siihen, etten ole uskaltanut juosta edes kivutonta kevyttä on se, että on helpompaa olla juoksuabsolutisti kuin naukkailla sitä kevyesti silloin tällöin.

Koska juoksutauko on nyt venähtänyt jo noin 9 viikon mittaiseksi, ei ollut kovinkaan vaikea päätös jättää Kalevan kisoja väliin. Itse asiassa mitään päätöstä ei ole edes tarvinnut tehdä. Minkäänlaista kulkua ei olisi, eikä jalkakaan ole vielä valmis. En ole siis myöskään joutunut miettimään kalevalaisten ranking-systeemiä, mutta kommentoin sitä kuitenkin. Se kuulostaa jokseenkin turhan vaikealta suhteessa siitä saatavaan hyötyyn, jos siitä jotakin hyötyä ylipäänsä on. Itse olen aina ollut huono päättämään ajoissa, mille matkalle osallistun, joten olen ilmoittaunut ylimääräisiinkin lajeihin. Tämä on mielestäni sallittua, koska joskus voi loksahtaa sen verran kohdalleen, ettei urakointi olekaan utopistista. Esimerkiksi vuoden 2011 Kalevan Kisoissa olin vain varalta ilmoittautunut vitoselle, esteisiin ja kympille, tässä järjestyksessä. Kisasin kuitenkin kaikissa, ja sain mitalin jokaiselta matkalta ennätysajalla. Joskus taas ei loksahda millään ja on pakko jättää väliin laji, johon on ilmoittautunut. Tässä vaiheessa on ikävää, jos on turhalla ilmoittautumisella vienyt jonkun halukkaan kisapaikan.

Tänä vuonna olisin todennäköisesti juuri joutunut ilmoittautumaan turhaan, koska molemmat päämatkoiksi laskemani matkat kisataan samana päivänä. Kyseessä on siis esteet ja kymppi. En olisi siis varmaankaan osannut kyllin aikaisin valita, kumman juoksisin, ja toisaalta matkat ovat hivenen toisensa poissulkevia.

Kalevan kisojen osallistujalistoja tarkastellessa näyttää nyt siltä, ettei mitään suurta ryntäystä ole ollut (olen tarkastellut vain naisten kestomatkoja). Ehkä kaikki halukkaat siis pääsevät viivalle, jos ovat juoksukunnossa. Vitosella ei näy 43:a eikä kympillä 48:a ilmoittautunutta. Jopa tulosarajojen ulkopuolelta on päässyt juoksijoita mukaan, eivätkä kaikki paikat ole edes täynnä. Kieltämättä tuntuu kyllä vähän hassulta, että esimerkiksi kympillä tilastoaikojen välillä voi olla jopa 6,5 minuutin ero (pitää toki todeta, etteivät ratatilastot kerro kympillä koko totuutta). Laskelmieni mukaan kyseinen ero tarkoittaa reilun neljän kierroksen etumatkaa. Otin tämän esiin mielenkiintoisena yksityiskohtana eli siksi, että on kiva harrastaa kaikenlaista matematiikkaa. Ottamatta kantaa itse valintasysteemiin mielestäni paikan ovat ansainneet kaikki, jotka sen ovat ansainneet. On aina parempi, että radalla on porukkaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus Kevolla

Kun Kalevan kisat Vaasassa alkoivat hiipua, jatkoimme matkaamme pohjoiseen. Päätähtäin oli astettu Utsjoelle Kevon kanjonille, jossa oli tarkoitus vaeltaa neljänä päivänä. Sivubisneksenä vierailimme Matin sukulaisilla ja loppumatkasta myös yllätyskohteessa Kokkolassa. Kokonaisuudessaan reitti yöpymispaikkojen mukaisesti oli Turku - Vöyri (To - Su) - Oulu (Su - Ma) - Utsjoki (Ma - To) - Salla (To - Pe) - Kokkola (Lohtaja Pe - La) - Turku. Juoksun kannalta tämä tarkoitti sitä, että juoksin viimeisen kerran lauantaina Vöyrissä ja ensimmäisen kerran perjantaina Lohtajalla.
Ensimmäinen vaelluspäivä - 700 km autolla + 15 km kävellen









Erilainen vammatuttavuus

On jotenkin tylsää kirjoittaa blogiin, jos ei ole mitään vammaa. Mitä sitä sitten kertoilisi? Hyvin menee mutta menköön? Eilen voitin ja ehkä myös huomenna? Onneksi hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, vaan hyppysissäni on jälleen uuden uutukainen vamma. 
Tämä nykyinen vammani on siitä mukavaa laatua, että juokseminen on melkeinpä ainoita asioita, joita tehdessä se ei satu. Ikävä puoli on se, että lähes kaikessa muussa kipu tuntuu. Yön aikanakin joudun heräämään useita kertoja siihen, kun en tiedä, missä asennossa olisin.
Kyseinen vamma ilmaantui kertarysäyksellä Paavo Nurmi Gamesin estekisan ensimmäisen kilometrin täyttyessä. Vauhti oli juuri sopivaa, sellaista kymmenen minuutin kyytiä. Tunne oli helppo. Ja mikä parasta, en ollut vielä edes pudonnut porukasta, vaikka niin olisi voinut tilastojen valossa uumoilla. Oli hyvä fiilis juosta turkulaisyleisön metelöidessä. 
Jostakin syystä sitten kuitenkin kolmatta kertaa etusuoran estettä lähestyessäni kaaduin tai juoksin estettä päin. …

Vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa

"Huuda hep, jos näet sinistä taivasta!" Näin Matti kehotti tekemään vaelluksellamme Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tarkoitus ei ole kirjoittaa mitään sääraporttia, koska säät nyt ovat mitä ovat, mutta kerronpa, että Lapin erämaassa kaikui "Hep!" kokonaista kaksi kertaa.
Olimme siis parrakkaamman puoliskoni Matin kanssa jälleen perinteikkäällä Kalevan kisojen jälkeisellä yhdistetyllä Lapin vaellus- ja sukulointireissulla. Perinteet ovat tähän mennessä yhden Kevon vaelluksen mittaiset, ja viime vuosikin jäi jalkojen juoksukelpoisuuden vuoksi väliin. Tänä vuonna jalkojen tilanne johti ennen kokemattomaan tapaukseen, jossa kiltisti jonotin lippujonossa pääsyäni Kalevan kisa -näyttämölle. Akilles oli vaivannut jo niin kauan, etten kaivannut radalle; olin jo tottunut osaani tämän kesän suhteen. 
Olin kuitenkin edeltävällä viikolla saanut lääkäriltä armahduksen ja ohjeeksi katsoa vielä ainakin elokuun loppuun asti, voisiko konservatiivinen hoito korvata leikkauksen. F…