Siirry pääsisältöön

Polkutouhuja Lofooteilla ja Levillä

Jatkan nyt Kalevan kisa -tarinaani. En silti kerro enempää itse kalevalaisista vaan niiden jälkeisestä harrastelusta. Koska jalat eivät kestä kovaa ajoa, pitää harrastella kaikenlaista. Tykkään poluista, joten jatkettiin Oulusta suoraan Norjaan Lofooteille päivävaeltamaan. Vaikka auto hajosi jo ennen Torniota, pysyimme aikataulussa, joka oli seuraavanlainen:

SU Kalevan kisat (mulla kymppi, Matilla vitonen) + auton hajoaminen + parin kilsan "vaellus" Tornioon
MA Autokorjaamon "etsimisvaellus", auton hinaus, korjauksesta sopiminen ja uuden menopelin vuokraus + kovaa ajoa Lødingeniin
TI Ajo Svolværiin + Fløyan ja Blåtindenin huiputus
KE Ajo Åhon + vaeltelu Ågvatnetin rantamilla
TO Ajo Tromssaan + "kevyt" kymppi
PE Storsteinenin huiputus + ajo Muonioon
LA Hillanpoimintaa ja "kevyt" 5 km Muoniossa
SU Levi Trail Run 26 km

Meillehän on Matin kanssa muodostunut perinteeksi lähteä suoraan Kalevan kisoista pohjoiseen. Tähän matkaan ovat aina liittyneet polut, joten samalla teemalla olimme liikkeellä tänäkin vuonna. Nyt emme kuitenkaan tehneet varsinaista vaellusta, johon kuuluisi mielestäni erämaa, rinkka ja teltta. Tällä kerralla kunnostauduimme urbaanimmissa maisemissa ja lyhemmillä reiteillä. Sunnuntai-illan vaellus läpi Tornion teollisuusalueen ei täysin täyttänyt vaatimustani kauniista maisemista tai mukavasta polusta, mutta Lofootit eivät pettäneet.

Vaellusperinteisiimme (lomailuperinteisiimme) kuuluu toki myös tiukka suorittaminen. Perinteiset vaellukset ovat yleensä määrän mättöä aamusta yömyöhälle. Kun erämaassa muut kuorsaavat, meillä on yleensä vielä jokin tunturi huiputtamatta tai olemme päättäneetkin edetä vielä yhden leiripaikan eteenpäin. Suorittaminen on välillä niin tiukkaa, että turismi jää sivuosaan eikä kaikkea kaunista saa ikuistettua. Nyt tähän asiaan tuli poikkeus, kun kuvasin videonpätkiä pienoisvaelluksiltamme. Aiemmin kesällä Red Bull 400 -kisasta voittamani Garmin Virb XE -action-kamera pääsi siis testiin. Sillä saisi kyllä mitattua mm. matkaa ja sykettäkin, mutta akun säästämiseksi jätin kaikki hienoudet pois. Pahoittelen videoiden pituutta. En raaskinut leikata ja nopeuttaa liikaa. Nopeutus kyllä aiheuttaa hauskaa tikutakuääntä, joka saa homman kuulostamaan siltä, että höpöttäisin koko ajan. Oikeasti vain hieman selostin ympäristön tapahtumia, jotta mielenkiinto säilyisi.

Pitemmittä puheitta siis...

Fløyan huiputus (speksit)

Perussettiä. Ostettiin häthätää kartta paikallisesta retkeilykaupasta. Hotellin respasta löytyneen esitteen perusteella päätettiin, että kohteena voisi olla pari läheistä huippua: Fløya ja Blåtinden (joita on Lofooteilla varmaan sata). Esitteessä pelkän Fløyan huiputukseen kerrottiin kuluvan viitisen tuntia. Matka näytti kuitenkin olevan vain reilut pari kilsaa, joten lisälenkille oli tarvetta. Reput otettiin mukaan ainoastaan oikuttelevan sään vuoksi.

Siellä ne päivän tavoitteet odottavat ikkunan takana.

Myös vaellusta edeltävällä lounaalla "omalla takapihalla" saattoi tarkastella tulevaa maastoa horisontissa.



Tätä tarkoittaa urbaani vaellus: sivistys on koko ajan läsnä.

Fløyan huipun jälkeen menimme vahingossa Djevelportenille. Vahingossa siis siksi, että emme tienneet, mitä olisimme menettäneet, jos olisimme kyseisen Pirunportin menettäneet. 

Djevelporten

Djevelporten oli siis vain sattumalta reitin varressa, kun lähdimme kohti Blåtindeniä.


Fløya Blåtindeniltä kuvattuna


Alastulomatkalla satoi sen verran, etten jaksanut enää videoida, mikä on hyvä, koska videomateriaalia tuntuu näinkin olevan ihan liikaa. Paluumatkalla sateen vuoksi myös hieman "oikaisimme". Huipulta käsin alempana näkyvän tasanteen tiheä koivikko ja suo näyttivät ihan hyvältä etenemismaastolta. Läpäisyvaiheessa alkoi reitinvalinta hieman kaduttaa, mutta meidän vaelluksillahan mennään vaikka läpi harmaan kiven. Ja viisi tuntiahan tähän muutaman kilometrin retkeen sitten tosiaan meni.


Vaeltelu Ågvatnetin rantamilla

Toisen päivän vaellus oli jopa niin urbaani, että etenimme alkumatkan autolla. Sääennuste lupaili Svolvaeriin sadetta iltaan asti, mikä tarkoittaa pilvisiä huippuja ja sumuisia näkymiä. Niitä emme kaivanneet, joten autoilimme Å (i Lofoten) nimiseen paikkaan eli ihan Lofoottien kärkeen. Automatkaankin upposi tunti poikineen, joten kävelyosuudeksi valitsemme kartalta taas helpon ja lyhyen reitin.

Seurailimme karttaa merkittyä polkua. Luontoon tätä polkua ei oltu kovin selvästi merkitty, joten oikeastaan vain kuvittelimme polun. Poistulomatkalle sitten jonkun polun lopulta löysimme, mutta asiaa myöhemmin pähkäiltyäni olen lähes varma, että luonnosta löytämäämme polkua ei ollut kartalla ja karttaan piirrettyä polkua ei ollut luonnossa. Jotain tämäntapaista hahmottelin kulkemaksemme reitiksi:


Ja viisi tuntiahan tähänkin meni. Ja satoi melkein koko ajan. Eikä nähty mitään pilvien takaa. Tässä todistusaineistoa.



Tromssa

Lienee turhaa mainita, että Tromssassakin oli pilvistä ja sateista eikä Storsteinenin huipulta nähnyt mitään muuta kuin pilveä. 





Automatka Tromssaan oli kuitenkin aurinkoinen, joten nautimme siitä.




Tromssassa pääsin myös paikallisten kanssa porukkalenkille.

Huomio Tromssasta: Autotiet ja parkkipaikat oli ahdettu maanalaisiin tunneleihin. Ja mitä oli maanpinnalla? Tietysti lenkkibaanoja. Testattiin niitä. Hyviä olivat. Kulku oli huono.


Levi Trail Run 26 km

Viimehetken yllärinä juoksimme Levi Outdoorfestiin kuuluvan Levi Trail Runin. Tämä lisättiin ohjelmaan, koska auto oli yhä pajalla emmekä kuitenkaan olisi päässeet Oulua lähemmäs Turkua. Olin tästä kyllä jo aiemminkin hieman haaveillut, mutta autoasia helpotti päätöstä. Jalat pistettiin polkujuoksutestiin. Sen verran pilke silmäkulmassa etenimme (Matti hölkötteli mun vauhdissa, kunnes meinasi pudota miesten sarjan palkinnoilta), että kuvasin tämänkin taipaleen (videota pitääkin vielä hieman kohentaa, joten se ei nyt sitten näykään).


Nyt tämä teksti kaikkine videoineen on taas karannut ihan käsistä. Polkutouhut ja harrasteliikunta ovat vielä Etelä-Suomessakin jatkuneet, sillä osallistuin ensimmäiseen swimrun-kisaani viime viikonloppuna. Siitäkin aion vielä raportoida.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus Kevolla

Kun Kalevan kisat Vaasassa alkoivat hiipua, jatkoimme matkaamme pohjoiseen. Päätähtäin oli astettu Utsjoelle Kevon kanjonille, jossa oli tarkoitus vaeltaa neljänä päivänä. Sivubisneksenä vierailimme Matin sukulaisilla ja loppumatkasta myös yllätyskohteessa Kokkolassa. Kokonaisuudessaan reitti yöpymispaikkojen mukaisesti oli Turku - Vöyri (To - Su) - Oulu (Su - Ma) - Utsjoki (Ma - To) - Salla (To - Pe) - Kokkola (Lohtaja Pe - La) - Turku. Juoksun kannalta tämä tarkoitti sitä, että juoksin viimeisen kerran lauantaina Vöyrissä ja ensimmäisen kerran perjantaina Lohtajalla.
Ensimmäinen vaelluspäivä - 700 km autolla + 15 km kävellen









Vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa

"Huuda hep, jos näet sinistä taivasta!" Näin Matti kehotti tekemään vaelluksellamme Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tarkoitus ei ole kirjoittaa mitään sääraporttia, koska säät nyt ovat mitä ovat, mutta kerronpa, että Lapin erämaassa kaikui "Hep!" kokonaista kaksi kertaa.
Olimme siis parrakkaamman puoliskoni Matin kanssa jälleen perinteikkäällä Kalevan kisojen jälkeisellä yhdistetyllä Lapin vaellus- ja sukulointireissulla. Perinteet ovat tähän mennessä yhden Kevon vaelluksen mittaiset, ja viime vuosikin jäi jalkojen juoksukelpoisuuden vuoksi väliin. Tänä vuonna jalkojen tilanne johti ennen kokemattomaan tapaukseen, jossa kiltisti jonotin lippujonossa pääsyäni Kalevan kisa -näyttämölle. Akilles oli vaivannut jo niin kauan, etten kaivannut radalle; olin jo tottunut osaani tämän kesän suhteen. 
Olin kuitenkin edeltävällä viikolla saanut lääkäriltä armahduksen ja ohjeeksi katsoa vielä ainakin elokuun loppuun asti, voisiko konservatiivinen hoito korvata leikkauksen. F…

Urheilija ja valmentaja keskustelevat

Siitä lähtien, kun olen valmentanut itse itseäni, olen ollut tavallaan kaksi ihmistä samaan aikaan. Huomasin tämän viimeistään Ruotsi-ottelun toisena päivänä. Silloin minun piti tehdä päätös, juoksenko lauantain kympin kisan, vaikka perjantain estekisan verryttelyssä akilleksen seutu alkoi osoittaa hajoilemisen merkkejä.
Urheilijaminä edustaa tavallaan alkuperäistä minua. Se ei osaa päättää, koska se ajattelee tunteella. Valmentajaminä puolestaan on järjen ääni. Monesti urheilijan pitää lopulta itse tehdä päätös, koska valmentaja ei voi tietää, miltä urheilijasta tuntuu. Paras lopputulos tulee, kun urheilija ja valmentaja pystyvät neuvottelemaan asiasta siten, että urheilija osaa lopulta tehdä oikean päätöksen. 
Tämän vuoden Ruotsi-ottelussa urheilijaminäni jahkaili päätöstä viimeiseen asti. Jahkailu johtui siitä, että neuvottelut valmentajan kanssa jäivät ikään kuin käymättä. Vain muutamia minuutteja ennen viimeistä mahdollista hetkeä ilmoittaa tilalleni varaurheilija tajusin, että …