Siirry pääsisältöön

SWIMRUN vai FIN-SWE

Tämän tekstin piti käsitellä sitä, kun yhden ratakisan (+ yks hupitonnivitonen) pituisen kauden jälkeen aloitin heti ylimenokauden, jota siis vietin Lofooteilla ja joka huipentui Lake to lake -swimrun-kisaan, jossa parinani oli suunnistajana paremmin tunnettu Eveliina Hirvonen. Tekstin oli tarkoitus paneutua siihen, kuinka uinti osoittautui heikkoudeksemme ja juoksu vahvuudeksemme. Ja siihen, kuinka jalkojen välissä oleva kellutushärveli eli pullari irtosi kaksi kertaa jo ensimmäisen uintiosuuden aikana ja kuinka jouduin pitämään sitä siitä eteenpäin juoksuosuuksilla kädellä kiinni reidessä sen sijaan, että se olisi pysynyt matkassa pelkkien kuminauhojen avulla. Ja kuinka saimme lisää motivaatiota uintiharjoitteluun. Ostin jopa oman swimrun-märkäpuvun (kisasin lainamärkkärissä). Mutta... Tämä teksti ei sittenkään käsittele uinnin ja juoksun risteytystä ja sen varustekoukeroita tämän enempää.

Olin aina vähän uinnin jälkeen Eveä jäljessä.

Siinä sitä pullaria taas viritellään juoksuasentoon reiden ulkopuolelle.

Uusinta maaliintulotuuletuksesta.

Swimrun on kuitenkin merkittävässä osassa tämän tekstin punaista lankaa. Swimrun-kisan jälkeen nimittäin aloin hoitaa ikuisuuden kestänyttä säärivammaani uudella otteella. Uuteen otteeseen kuului havainto siitä, että isovarpaan vinous eli vaivasenluumuodostuma estää oikeanlaisen jalkaterän asennon ponnistuksessa, mikä johtaa säären ylikuormittumiseen. Niinpä aloin hoitaa säärivammaani isovarpaan kautta, ja kappas, oireet ovat kadonneet kuin taikaiskusta lähes kokonaan. On siis ollut hyvinkin pienestä kiinni, että vuoden 2015 tammikuussa alkanut vammakierre ei olisi alkanut ollenkaan.

Mitä tulee vammakierteeseen, se on laskenut parin vuoden aikana juoksukuntoa siinä määrin, että olin suosiolla jättämässä koko tämä kisakauden Ruotsi-otteluineen väliin. Jossakin tärähtäneisyyspuuskassa kuitenkin osallistuin Kalevan kisojen kympille, vaikka harjoittelu oli siinä vaiheessa vielä selvästi uintipainotteista. Kalevalaisia edeltäneiden viikkojen juoksukilsat olivat seuraavat: 2 - 3 - 0 - 7 - 2 - 11 - 15 - 20 - 14 - 24 - 35 - 34 - 35 - 24 - 17 ja itse kisaviikolla 30. Onhan tuossakin jo 13 viikon pituinen juoksupätkä, mutta kulmakerrointa olisin kaivannut vähän enemmän. Kalevalaisten jälkeen homma alkoi jo melkein sujua: 40 - 50 - 40 - 43. Ylimenokauden kilsat olivat siis jopa moninkertaiset verrattuna "treeni- ja kisakauteen". 

Sitten tapahtui swimrun-kisan jäkeinen varvasherännäisyyden aika, ja puolivahingossa juoksin yhden 86 kilsan viikon. Järkytyin itsekin kulmakertoimen räjähtämisestä käsiin, mutta määrien nousu mahdollistui, kun juoksutreenit eivät yhtäkkiä enää jääneetkään vanhaan tapaan kummittelemaan yöksi sääriluun tuntumaan. Nyt olen todella nälkäinen, mutta malttia pitää koittaa edelleen vaalia. Siksi olen koittanut edelleen olla innoissani myös swimrunista, ja aloittanut elokuun lopussa vielä avovesiuintikauden. 

Viime sunnuntaina järvestä noustuani ja siellä reilut neljä kilsaa polskittuani, sain puhelun, jossa pyydettiin edustajaksi Ruotsi-otteluun. Sehän sopi loistavasti tähän nykyiseen juoksunnälkääni, mutta pahoin pelkään, että kovasta innosta huolimatta hyvään juoksukuntoon on vielä matkaa. Niinpä yritin puhelimessa parhaani mukaan ehdottaa vaihtoehtoja itselleni, mutta kaikilla tuntui olevan joitakin vammoja. Siellä se oma nimi nyt sitten komeilee joukkueen listoilla perässään merkintä SB 36.33,00. En uskalla luvata enempää kuin yhden pisteen, mutta olen takuulla valmis vaikka minkälaisiin Kamikaze-taktiikoihin, jos niistä on vain jotakin hyötyä. Nyt nautitaan taistelusta!

Kommentit

  1. Hei! Jos on aikaa, niin laittaisitko muutaman varpaan hoito vinkin tännen blogiin. Olen itse kärsinyt jalkaongelmista nyt useamman vuoden ( Haglundin kantapäästä kaikki lähti ja hiottu on). Juurikin samantyyppisen varvasvaivan äärellä nyt. Kyllä juoksemista osaa arvostaa, kun sitä pääsee kivuitta tekemmän :) Mukavia juoksuhetkiä!
    Terv. S-M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos kommentista. Koetan etsiä jossakin välissä se verran aikaa, että saisin kasattua jonkin hyvän paketin aiheesta. Tsemppiä varpaan kanssa!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus Kevolla

Kun Kalevan kisat Vaasassa alkoivat hiipua, jatkoimme matkaamme pohjoiseen. Päätähtäin oli astettu Utsjoelle Kevon kanjonille, jossa oli tarkoitus vaeltaa neljänä päivänä. Sivubisneksenä vierailimme Matin sukulaisilla ja loppumatkasta myös yllätyskohteessa Kokkolassa. Kokonaisuudessaan reitti yöpymispaikkojen mukaisesti oli Turku - Vöyri (To - Su) - Oulu (Su - Ma) - Utsjoki (Ma - To) - Salla (To - Pe) - Kokkola (Lohtaja Pe - La) - Turku. Juoksun kannalta tämä tarkoitti sitä, että juoksin viimeisen kerran lauantaina Vöyrissä ja ensimmäisen kerran perjantaina Lohtajalla.
Ensimmäinen vaelluspäivä - 700 km autolla + 15 km kävellen









Erilainen vammatuttavuus

On jotenkin tylsää kirjoittaa blogiin, jos ei ole mitään vammaa. Mitä sitä sitten kertoilisi? Hyvin menee mutta menköön? Eilen voitin ja ehkä myös huomenna? Onneksi hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, vaan hyppysissäni on jälleen uuden uutukainen vamma. 
Tämä nykyinen vammani on siitä mukavaa laatua, että juokseminen on melkeinpä ainoita asioita, joita tehdessä se ei satu. Ikävä puoli on se, että lähes kaikessa muussa kipu tuntuu. Yön aikanakin joudun heräämään useita kertoja siihen, kun en tiedä, missä asennossa olisin.
Kyseinen vamma ilmaantui kertarysäyksellä Paavo Nurmi Gamesin estekisan ensimmäisen kilometrin täyttyessä. Vauhti oli juuri sopivaa, sellaista kymmenen minuutin kyytiä. Tunne oli helppo. Ja mikä parasta, en ollut vielä edes pudonnut porukasta, vaikka niin olisi voinut tilastojen valossa uumoilla. Oli hyvä fiilis juosta turkulaisyleisön metelöidessä. 
Jostakin syystä sitten kuitenkin kolmatta kertaa etusuoran estettä lähestyessäni kaaduin tai juoksin estettä päin. …

Vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa

"Huuda hep, jos näet sinistä taivasta!" Näin Matti kehotti tekemään vaelluksellamme Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tarkoitus ei ole kirjoittaa mitään sääraporttia, koska säät nyt ovat mitä ovat, mutta kerronpa, että Lapin erämaassa kaikui "Hep!" kokonaista kaksi kertaa.
Olimme siis parrakkaamman puoliskoni Matin kanssa jälleen perinteikkäällä Kalevan kisojen jälkeisellä yhdistetyllä Lapin vaellus- ja sukulointireissulla. Perinteet ovat tähän mennessä yhden Kevon vaelluksen mittaiset, ja viime vuosikin jäi jalkojen juoksukelpoisuuden vuoksi väliin. Tänä vuonna jalkojen tilanne johti ennen kokemattomaan tapaukseen, jossa kiltisti jonotin lippujonossa pääsyäni Kalevan kisa -näyttämölle. Akilles oli vaivannut jo niin kauan, etten kaivannut radalle; olin jo tottunut osaani tämän kesän suhteen. 
Olin kuitenkin edeltävällä viikolla saanut lääkäriltä armahduksen ja ohjeeksi katsoa vielä ainakin elokuun loppuun asti, voisiko konservatiivinen hoito korvata leikkauksen. F…