Siirry pääsisältöön

Ruokaa ketjuissa ja sokeria kinoksissa


Ensimmäinen viikko Flagstaffissa on juoksun osalta ollut vielä tasapaksua kevyttä. Voin siis siirtyä hetkeksi ruokablogistiksi. Valitettavasti hotellin kokkausfasiliteetit rajoittuvat jääkaappiin, mikroon ja kahvinkeittimeen. Ruoka on siis suurimmaksi osaksi metsästettävä luonnosta. Lenkkipolkujen varsilla luonnonantimia on tarjolla kovin vähän. Täten vierailimmekin Matin synttäreiden kunniaksi Bearizonassa, jossa kohtasimme muun muassa mustakarhuja ja biisoneita silmästä silmään. Vastustajilla oli kuitenkin sen verran massaa, että olemme joutuneet tyytymään kynimään kanamme, pyytämään kalamme ja nistimään lihapullamme ravintoketjun huipulla olevista ravintolaketjuista. Näin ollen ruoasta on kehkeytynyt täällä valitettavan suuri numero, joka voidaan lukea suoraan tiliotteesta miinusmerkin perästä seitsemän viikon ravintolaruokinnan jälkeen.



Taco Bell, Red Lobster, Sizzler, McDonald’s, Buffalo Wild Wings, Olive Garden, Subway, Panda Express… Tämä maa on täynnä ravintolaketjuja. Ensimmäiset palat USA:ta maistelimme lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Mäkkärissä ajomatkalla Phoenixista Flagstaffiin. Seuraavina päivinä olemme tutustuneet muiden ketjujen tarjontaan, joista aion nyt kertoa sen, mikä oleellisimpana painui mieleeni heti ensimmäisellä käyntikerralla. 

Hotellin aamupalalla kaikki ruoka on leivän, vohvelin, cup caken tai munakokkelin väristä, paitsi murot, jotka ovat kaiken muun kuin muron värisiä. Niinpä ostin Targetista keltaisen veitsen ja keltaisen leikkuulaudan ja Bashas’ista vihreää salaattia ja vihreää kurkkua. Viime päivinä olen pakannut aamupalalle vihreät ja keltaiset mukaan. Leikkelen keltaisten avulla vihreät ja laitan ne leivän värisen päälle yhdessä munakokkelin värisen kanssa. Pilkon myös punaisen omenan puuron värisen puuron sekaan. Maidon juon valkoisena.

Buffalo Wild Wings on friteerattuihin siipiin ja ruokamyrkytystortilloihin erikoistunut ketju. Ruokamyrkytysbakteerit arvotaan yhdelle ruokaseurueen jäsenistä. Noin kaksi tuntia ruokailun jälkeen selviää, ketä onnetar on suosinut tällä kertaa. Aggressiivinen oksennusvaihe kestää yhden illan. Yöllä alkaa ripulointi, joka jatkuu seuraavan päivän. Meidän joukostamme onnettaren lempilapseksi valikoitui Matti.

Sizzler ja endless salad bar oli ensi näkemältä maittava. Ongelma on sen loputtomuus. Hintaan kuuluu loputtomien salaattien lisäksi lihapullia, friteeratun taikinakuoren sisään kätkettyjä kanan luita, keittoja ja eritoten jälkiruokia. Tästä salaattilounaasta ei meinaa toipua illan harjoitukseen mennessä.

Taco Bell on A-P:n valinta. Se tarjoaa asiakkailleen erilaisia paperikääröjä, joiden sisällä on pehmeitä tai kovia tacokääröjä ja ‑taitoksia. Jos nälkä on pieni ja rahaa niukasti, takokello on ihan kohtuullinen valinta.

Olive Garden on ollut ehkä parasta antia tähän mennessä. Paikka oli italialaistyylinen ja ensimmäinen, jossa oli myös pasta-annoksia. Otimme 3 course Italian dinner -nimisen setin salaiselta listalta (listahinta ilman veroja ja tippiä on 12,95 taalaa). Alkuruoaksi sai valita keiton tai salaatin. Pääruoaksi oli kuusi pastavaihtoehtoa ja jälkiruoaksi viisi eri täyttein kaunistettua lasikuppia.

Red Lobster oli hiljainen paikka kello kahden lounasaikaan. Annokset olivat melko pieniä, mutta toisaalta ihan sopivia siihen nähden, että viimeisen suupalan jälkeen päivän toinen treeni odotti jo kuudenkymmenen asteen eli π/3 radiaanin päässä (siis se aika, joka tuntiviisarilta kestää kääntyä kuusikymmentä astetta).

Subway on kovassa suosiossa mieskestävyysjuoksijoiden keskuudessa. Itse en pysty subia syömään. Kaksi kertaa olen Suomessa kokeillut, mutta aina ovat rahat menneet hukkaan. Jätän siis arvostelematta paikan, jota en edes tässä maassa ole kokeillut.

Panda Express on kiinalaista ruokaa polystyreenipakkauksissa myyvä pikaruokapaikka. Ruoka oli kätevästi esillä ja ulkonäön perusteella oli mukava valita, millaista polttoainetta pakkaukseen lapattiin. Yleisesti en kannata moista roskaruokaa, mutta Panda Expressissä tajusin, että ruoan tähteet voi viedä mukanaan ja lämmittää ne vaikka seuraavana päivänä hotellihuoneen mikrossa. Säästypähän edes vähän rahaa, kun ei tarvitse käydä ravintolassa kuin kerran päivässä.

Ravintolaketjujen ulkopuolelta mainittakoon, että pojat ostivat eilen kolme Ben & Jerry’s -purkkia, yhden mieheen. Mauiksi valittiin sellaisia, joita ei Suomesta saa. Matti kaappasi pakastekaapista Mint Chocolate Cookien, Tommy Peanut Butter Cupin ja A-P Chocolate Therapyn. Tommy sai kaiken syötyä ilman apuja. Matilla ja A-P:lla oli hieman enemmän valitusta, joten ojensin auttavan lusikkani. Tommy ja A-P olivat illalla vielä laskeneet A-P:n sinä iltapäivänä syömän sokerin määrän ja saaneet tulokseksi kaikesta jäätelömamoilusta huolimatta yli neljäsataa grammaa, mikä on kaiketi normaalia näillä main. Tämä vastaa reilusti yli sataa normaalipainoista sokeripalaa. Tänään A-P kieltäytyi aamupalalla jo mustikkamuffinssistakin. Mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan A-P pystyy skarppausta jatkamaan (vähän kuulin huhua, että se olisi jo loppunut). Mielenkiinnolla odotan myös sääennusteen viikonlopuksi lupaamaa 20 tuuman lumijytkyä, joka sekin varmaan on oikeasti vain sokeria.


Kommentit

  1. Nam, Olive Garden on tosi hyvä. Mun suosikkiketju Jenkeissä oli Romano's Macaroni Grill, joten jos tulee vastaa niin sinne... Hyvää leiriä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus Kevolla

Kun Kalevan kisat Vaasassa alkoivat hiipua, jatkoimme matkaamme pohjoiseen. Päätähtäin oli astettu Utsjoelle Kevon kanjonille, jossa oli tarkoitus vaeltaa neljänä päivänä. Sivubisneksenä vierailimme Matin sukulaisilla ja loppumatkasta myös yllätyskohteessa Kokkolassa. Kokonaisuudessaan reitti yöpymispaikkojen mukaisesti oli Turku - Vöyri (To - Su) - Oulu (Su - Ma) - Utsjoki (Ma - To) - Salla (To - Pe) - Kokkola (Lohtaja Pe - La) - Turku. Juoksun kannalta tämä tarkoitti sitä, että juoksin viimeisen kerran lauantaina Vöyrissä ja ensimmäisen kerran perjantaina Lohtajalla.
Ensimmäinen vaelluspäivä - 700 km autolla + 15 km kävellen









Erilainen vammatuttavuus

On jotenkin tylsää kirjoittaa blogiin, jos ei ole mitään vammaa. Mitä sitä sitten kertoilisi? Hyvin menee mutta menköön? Eilen voitin ja ehkä myös huomenna? Onneksi hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, vaan hyppysissäni on jälleen uuden uutukainen vamma. 
Tämä nykyinen vammani on siitä mukavaa laatua, että juokseminen on melkeinpä ainoita asioita, joita tehdessä se ei satu. Ikävä puoli on se, että lähes kaikessa muussa kipu tuntuu. Yön aikanakin joudun heräämään useita kertoja siihen, kun en tiedä, missä asennossa olisin.
Kyseinen vamma ilmaantui kertarysäyksellä Paavo Nurmi Gamesin estekisan ensimmäisen kilometrin täyttyessä. Vauhti oli juuri sopivaa, sellaista kymmenen minuutin kyytiä. Tunne oli helppo. Ja mikä parasta, en ollut vielä edes pudonnut porukasta, vaikka niin olisi voinut tilastojen valossa uumoilla. Oli hyvä fiilis juosta turkulaisyleisön metelöidessä. 
Jostakin syystä sitten kuitenkin kolmatta kertaa etusuoran estettä lähestyessäni kaaduin tai juoksin estettä päin. …

I'm back!

Olen päivittänyt blogia viimeksi syksyllä. Blogihiljaisuus ei ole todellakaan tarkoittanut sitä, että en olisi tehnyt mitään. Päinvastoin, olen tehnyt niin paljon, että blogin päivittäminen on pitänyt priorisoida to do -listan peräpäähän. Päivittäisen toimintani rungon ovat muodostaneet opettajan pedagogiset opinnot. Tyhjiin väleihin olen sijoittanut urheilun, unen ja syömisen. Oikeastaan mitään muuta en sitten olekaan ehtinyt tehdä.
Käytännössä priorisointi on tarkoittanut myös sitä, että olen valmentanut itse itseäni. Kenelläkään valmentajalla ei olisi ollut resursseja reagoida muuttuvan labyrintin tavoin käyttäytyvien aikataulujeni kanssa. Sovimme noin vuosi sitten valmentajani Pekan kanssa, että itsenäistyn hänen valmennuksestaan. Kerroin tuolloin Pekalle, että haluan yrittää itseni valmentamista, koska täytyy myöntää, että kaikkine säärivammoineni en ollut mikään ihannevalmennettava. Tuolloin en vielä ihan pystynyt ymmärtämään, kuinka mahdotonta jonkun muun tekemän ohjelman noud…