Siirry pääsisältöön

Tien päässä

Jalan (pohje/sääri) tilanne on äitynyt niin pahaksi, että se on ajanut minut ostamaan uuden pyörän. Alustavan sysäyksen ostohankkeelle loi Matti, joka kehuskeli omaa Bianchiaan, katsoi minulle tarjouksessa olevan Bianchin valmiiksi sekä tarjoutui ostosseuraksi. Asia jäi kuitenkin harkintaan, olihan rahaa kulunut jo fysioterapeuttikäynteihin aimo summa. Takaraivossa painoi myös se yksi ysitiellä Auran kohdalla tapahtunut välähdys. Myös läppäri oli osoitellut hajoamisen merkkejä, sillä se ei ole enää viikkoihin suostunut sammumaan.

Keskiviikkona pyöräilin perus Feltilläni 87 km Forssaan. Tarkoitus oli tunkea se Forssassa Pekan Saabiin ja jatkaa kohti Hämeenlinnan tähtikisoja. Pienten purku- ja tunkemisoperaatioiden jälkeen pyörä saatiin takakonttiin sopimaan. Kun olimme saapuneet takaisin Turkuun, todellisuus paljastui. Pyörä ei ollutkaan enää polkupyörä, vaan kasa romua (eli yksi 20 euron arvoinen osa oli mennyt poikki).

Joka tapauksessa nämä tapahtumat pakottivat pyöräkauppaan, jossa tapasin Dama Biancan. Kotiin lähdin tyhjin käsin, mutta seuraavana päivänä kävin noutamassa jalkavakuutukseni. Matti oli luvannut, että jalkavammat katoavat, kun hommaa kunnollisen korvaavan menopelin. Uskoin teoriaan, koska olisi tavallaan huonoa onnea päästä juoksemaan ja jättää uusi pyörä varastoon lojumaan.

Lisäksi Hämeenlinnassa oli tapahtunut ihme: olin juossut Minnan ja Matin (molemmat juoksivat enkkansa!) kanssa osan alkuverryttelystä, pienen palan loppuverryttelystä ja lopuksi vielä kauppaan ostamaan Matille matkaevästä. Jalka ei ollut sattunut suorastaan yhtään. Bianchin piti vain olla viimeinen kuolettava isku tälle typerälle jalkavaivalle, joka uhkasi Kalevan kisoihin osallistumistani. Siksi uskaltauduin tekemään ilmoittautumisen jo ennen kuin olin kokeillut juoksua uudelleen viikonloppuna.

200 metrin päässä kaupasta

Sunnuntaiaamun lenkki jäi 2,6 kilometrin mittaiseksi. Aluksi sattui vähän, odottelin turtumista, sitten sattui jo paljon, eikä ainoastaan pohkeeseen vaan joka puolelle. Eräs nainenkin kyseli autonsa ikkunasta, oliko jokin hätänä ja voisiko auttaa. Kiitin vain tarjouksesta ja kävelin kotiin. Pitkän miettimisen jälkeen lähdin ulkoiluttamaan Bianchia. Päätin ajaa niin kauas, että tie loppuisi. Onneksi lähdin kohti saaristoa ja päädyin Nauvoon. Hurjimmat olisivat ehkä jatkaneet vielä tien päättymisen jälkeenkin. Suurin osa jatkoikin, itse asiassa kaikki muut. Oma vitutukseni oli sen verran jo laantunut, että nappasin vain pari lomakuvaa, katselin edestakaisin porhaltavia lauttoja ja lähdin takaisin Turkuun. Kotona selvisi, että vastarannalla olisi ollut Brunin keittämää kahvia tarjolla. Kerrankin siis kävi tuuri ;) (Oikeasti Brumpsu keittää varmasti maailman parasta kahvia.)


Tien päässä



Tällä hetkellä tilanne on siis se, että Felt on yhä korjauksessa ja jalka pääsee mahdollisesti putkeen makoilemaan (noin sadatta kertaa) ja läppäri... kun sen perjantaina yritin käynnistää uudelleen, se ei ole vieläkään kirjautunut ulos. Mikään ei tehoa. Vaikka sammuttaisi sen väkivalloin virtanappulasta, irrottaisi virtajohdon ja irrottaisi akun, aina se vain kirjautuu ulos.

Kommentit

  1. Moi. Kiva pyörä. Kuulostaa hiukan siltä, että olet heittänyt kirveen kaivoon Kalevalaisten suhteen.. vai vieläkö toivo osallistumisesta elää, edes jollekin matkalle?

    VastaaPoista
  2. Elättelen vielä toiveita. Vielä on viikko aikaa, ja koska nää jalan tuntemukset vaihtelee päivittäin, kai ne voi joskus parempaankin suuntaan yllättää. Valmistautuminen tosin menee ihan metsään, jos en pysty tekemään yhtään kunnollista treeniä ennen kisoja. Matka pitää valita jalan kestokyvyn mukaan.

    VastaaPoista
  3. Matkan suhteen sulla lienee valinnanvaraa.. Tsemppiä loppurutistukseen ja toivottavasti jalka sallisi osallistumisen edes jollekin matkalle!

    VastaaPoista
  4. Sinulla on hieno pyörä!! Olen vähän kade, haluaisin myös maantiepyörän. Minulla on hyvä maastopyörä ja se on toiminut monen vamman aikana treenikumppanina. Itse asiassa pyöräily on kivaa kun asennoituu oikein. Osallistu vaikka johonkin kisaan :) Toivottavasti pääse juoksemaan Kalevan kisoissa! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Oot Stina niin oikeessa siinä, että asennoituminen on erityisen tärkeetä pyöräilyssä. Siinäkin pitää keksiä sopivia tavoitteita. Ehkä oon jo keksinytkin :)
    Kiitos kaikista tsempeistä!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus Kevolla

Kun Kalevan kisat Vaasassa alkoivat hiipua, jatkoimme matkaamme pohjoiseen. Päätähtäin oli astettu Utsjoelle Kevon kanjonille, jossa oli tarkoitus vaeltaa neljänä päivänä. Sivubisneksenä vierailimme Matin sukulaisilla ja loppumatkasta myös yllätyskohteessa Kokkolassa. Kokonaisuudessaan reitti yöpymispaikkojen mukaisesti oli Turku - Vöyri (To - Su) - Oulu (Su - Ma) - Utsjoki (Ma - To) - Salla (To - Pe) - Kokkola (Lohtaja Pe - La) - Turku. Juoksun kannalta tämä tarkoitti sitä, että juoksin viimeisen kerran lauantaina Vöyrissä ja ensimmäisen kerran perjantaina Lohtajalla.
Ensimmäinen vaelluspäivä - 700 km autolla + 15 km kävellen









Erilainen vammatuttavuus

On jotenkin tylsää kirjoittaa blogiin, jos ei ole mitään vammaa. Mitä sitä sitten kertoilisi? Hyvin menee mutta menköön? Eilen voitin ja ehkä myös huomenna? Onneksi hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, vaan hyppysissäni on jälleen uuden uutukainen vamma. 
Tämä nykyinen vammani on siitä mukavaa laatua, että juokseminen on melkeinpä ainoita asioita, joita tehdessä se ei satu. Ikävä puoli on se, että lähes kaikessa muussa kipu tuntuu. Yön aikanakin joudun heräämään useita kertoja siihen, kun en tiedä, missä asennossa olisin.
Kyseinen vamma ilmaantui kertarysäyksellä Paavo Nurmi Gamesin estekisan ensimmäisen kilometrin täyttyessä. Vauhti oli juuri sopivaa, sellaista kymmenen minuutin kyytiä. Tunne oli helppo. Ja mikä parasta, en ollut vielä edes pudonnut porukasta, vaikka niin olisi voinut tilastojen valossa uumoilla. Oli hyvä fiilis juosta turkulaisyleisön metelöidessä. 
Jostakin syystä sitten kuitenkin kolmatta kertaa etusuoran estettä lähestyessäni kaaduin tai juoksin estettä päin. …

I'm back!

Olen päivittänyt blogia viimeksi syksyllä. Blogihiljaisuus ei ole todellakaan tarkoittanut sitä, että en olisi tehnyt mitään. Päinvastoin, olen tehnyt niin paljon, että blogin päivittäminen on pitänyt priorisoida to do -listan peräpäähän. Päivittäisen toimintani rungon ovat muodostaneet opettajan pedagogiset opinnot. Tyhjiin väleihin olen sijoittanut urheilun, unen ja syömisen. Oikeastaan mitään muuta en sitten olekaan ehtinyt tehdä.
Käytännössä priorisointi on tarkoittanut myös sitä, että olen valmentanut itse itseäni. Kenelläkään valmentajalla ei olisi ollut resursseja reagoida muuttuvan labyrintin tavoin käyttäytyvien aikataulujeni kanssa. Sovimme noin vuosi sitten valmentajani Pekan kanssa, että itsenäistyn hänen valmennuksestaan. Kerroin tuolloin Pekalle, että haluan yrittää itseni valmentamista, koska täytyy myöntää, että kaikkine säärivammoineni en ollut mikään ihannevalmennettava. Tuolloin en vielä ihan pystynyt ymmärtämään, kuinka mahdotonta jonkun muun tekemän ohjelman noud…