PM-maastot Hakunilassa

Pohjoismaiset maastot on nyt juostu. Tässä vaiheessa voinen jo myöntää, että lähdin kisaan hieman ristiriitaisin tuntein. Toisaalta ei tehnyt yhtään mieli kisata, koska tiesin, että hyvä kisalataus olisi vaikea saavuttaa. Toisaalta taas arvostan maastojuoksua, ja jos saisin valita, olisin ehkä mieluummin maastojuoksun kuin jonkin ratajuoksumatkan maanosan mestari. Nyt kuitenkin oli kyse tasolleni sopivammasta kisasta, joten yritin latautua niin hyvin kuin marraskuussa loskan keskellä voi.

Yksi tärkeä osa latautumistani on epävarmuus. Niinpä kävin vielä perjantaiaamuna aamulenkin jälkeen kiropraktikolla avauttamassa lukkiutunutta lonkkaani. Toinen osa latautumistani on keskittyminen. Keskittyminen ei tarkoita sitä, että miettisin kisaa. Se tarkoittaa sitä, että matkustan kisapaikalle jo edellisenä iltana, juoksen reitin läpi, vaihdan piikkareihin piikit ja järjestän kaiken niin, että kisapäivänä olen lopulta yksinkertaisesti valmis kisaan.

Perjantaina juoksin reitin kertaalleen läpi. Sen mitaksi lähdöstä maaliin tuli 1,52 km, mikä tarkoittaa sitä, että 7,5 km:n matkalla viidestä kierroksestä viimeinen oli pituudeltaan tämän verran. Muut kierrokset olivat hieman lyhempiä.

PolarFlow piirsi reitistä tallaisen kuvan.

Pienet epämukavuudet kuuluvat maastojuoksuun. Jo perjantaina reittiä tapaillessani kastelin sekä lenkkarit että piikkarit. Totesin, että kisasta tulee märkä ja kylmä. Tajusin, että reitin märkä upottavuus on se, joka tekee kisasta raskaan. Mäkien puolesta reitti oli kuitenkin helppo: kaksi lyhyttä nousua ja kaksi juostavaa laskua. Kieltämättä yhden kerran reitin kierrettyäni, aloin jo odottaa lauantain kisaa. Piikkarien uusia piikkejä testatessani huomasin myös kulun olevan melko hyvä, vaikka lonkkalukon takia jouduinkin tekemään kovahkot harjoitukset peräkkäisinä päivinä lähellä kisaa (keskiviikkona ja torstaina).

Kisapäivän parin asteen lämpötila aiheutti päänvaivaa monelle PM-maastoissa startanneelle juoksijalle. Maajoukkueasun pitkät trikoot ja paita olivat mielestäni liian jäykkä ja kuuma vaihtoehto. Päädyin siis käyttämään shortseja ja pitkää toppia. Topin alla oli ohuehko pitkä paita ja shortsien alla vartavasten kisaa varten ostamani sukkahousut. Kisan aikana tuumasin tehneeni oikean ratkaisun sekä vaate- että kenkävalinnan suhteen.

Kisaa varten laatimani taktiikka oli juosta alussa helposti ja lopussa "vaikeasti". Ensimmäinen kierros tuntui todella helpolta, mutta epäilyttävää oli se, että sen jälkeen olin kolmantena, vaikka olin ajatellut helpon alun tarkoittavan vähän heikompaa sijoitusta. Homman juoni alkoi kuitenkin selvitä toisen kierroksen alussa. Porukkaa alkoi lapata ohi siihen tahtiin, että pelkäsin sittenkin tunteneeni oman helpon vauhtini väärin. Ehkä sittenkin lähdin liian kovaa. Kahden kierroksen jälkeen homma tasoittui: juoksu tuntui taas melko vaivattomalta ja ohittelin itseni vähitellen jälleen kolmanneksi. 

Huomasin jo alkukierroksilla, että kierroksen viimeinen alamäki ja urheilukenttäosuus kulkivat paremmin kuin monilla kilpakumppaneilla. Mössöosuuksilla sen sijaan jouduin taistelamaan pysyäkseni kyydissä mukana. Tämähän sopi minulle, koska kisan viimeinen 500 m oli sitä, missä kulku oli hyvää. Näin ollen yleisöstä jo kierrosta liian aikaisin kantautuneet loppukiriä odottavat "kaikki peliin" -huudot hämäävyydestään huolimatta eivät sekoittaneet päätäni. Ajattelin, että jos minulla on vielä 2 km jäljellä, en voi aloittaa vielä mitään jymykiriä, mutta jos taas jäljellä on vain 500 metriä, pystyn kyllä ohittamaan edessäni silloin kolmantena juosseen Kirsten Marathon Melkevikin vielä urheilukentän viimeisillä sadoilla metreillä, jos näyttää siltä, että tässä ollaankin jo tulossa maaliin. Maaliin oli kuitenkin vielä yksi kokonainen kierros, joten olin laskenut kierrokset ja voimani oikein. Ohitin kuitenkin Melkevikin jo viimeisen kierroksen alussa siltä varalta, että takaa tultaisiin kovaa. Maalisuoralla en lopulta enää edes saanut otettua mitään kovin irtonaista kiriä, koska jotain ihmeellistä hapokkuutta oli kertynyt jalkoihin viimeisen kierroksen aikana.

17 pohjoismaisen mestaruuden tavoittelijaa.

Yhden yön piikkaripussissa lojuneet työvälineet.

Kuulin myös jossakin vaiheessa kisaa huudettavan tai kuulutettavan, että Suomi johtaa joukkuekisaa. Sen me sitten Johannan ja Elisan kanssa voitimmekin. Mielestäni Suomelle oli ehdottomasti hyötyä olla liikkeellä kuuden juoksijan voimin, vaikka pallille pääsikin vain kolme. Olen tyytyväinen sekä omaan että joukkueen tulokseen. Sijoittumiseni kolmanneksi on kuitenkin tavallaan huippujen poissaolon ansiota. Olisi ollut mielenkiintoista seurata myös Sandran, Charlotan ja Karolinen välistä taistelua.

Niin ja on syytä huomata, että Turusta tuli neljän miehen kannustusjoukot, jotka tottavie huusivat joka paikassa. Kiitos Matille, Johannekselle, Lasselle, Karille ja muille kannustajille.