Suunnistuksen kompastuskivet

Pienimuotoinen projekti on käynnistynyt. Juoksu-urani seuraava iso tavoite on Amsterdamin EM-kisat vuonna 2016. Ensi kesänä pyrin saamaan mahdollisimman hyvän tuloksen, jotta Amsterdamiin ei tarvitsisi lähteä jollakin viimehetken sadasosan rajanalituksella. Ensi kausi on kuitenkin tällaiselle MM-kisoihin tähtäämättömälle menijälle vain tasonnostovuosi, jolle on syytä keksiä myös muita tavoitteita. Niinpä ensi ylimenokauden tavoitteena siintää jo sprinttisuunnistuksen sm-kisat. Valmistautuminen ja pohjatason kartoitus alkoi eilen Turku Sprint Cupin ensimmäisessä osakilpailussa ylioppilaskylässä.

Kaikki D21-sarjalaiset jäivät tällä kerralla skalpeeraamatta, eli olin koko joukon viimeinen sijalla 29. Näkisin kuitenkin, että pohjalta on hyvä ponnistaa. Olen ollut aina sitä mieltä, että ei saa tuomita mitään, mitä ei ole kokeillut. Olohuoneen lattialla sprinttikartat näyttävät helpoilta ja reittivalinnat selkeiltä, mutta auta armias, kun mukaan otetaan liike, vastasatanut lumi, pimeys ja yo-kylä sekä se jännitys, joka tulee kun asettuu ensimmäistä kertaa sprinttimaajoukkueen kanssa samalle reitille (ja elämänsa toista kertaa yksin ylipäätään millekään reitille). 

Suunnistusoppaani Lassen kanssa ennen lähtöä.

Tässä onkin pieni lista asioista, joihin pitäisi vielä kiinnittää huomiota:
1. kartan luku vauhdissa
2. maaston ja kartan luku pimeässä
3. leimaustekniikka

Kärjen aika kolmen kilsan reitillä oli 12.25 ja oma aikani 17.57 (väliajat). Jäin siis 5.32. En osaa sanoa, kuinka paljon edellä mainitut kolme kohtaa vaikuttivat aikaani, mutta todettakoon, että leimasin antaumuksella ja luin karttaa aina paikallaan seisten. Sen sijaan on helpompi sanoa, kuinka paljon tuhlasin aikaa muihin virheisiin. Tavallaan kyseessä ei tosin ollut ajan tuhlaus, vaan viisi lyhyttä oppituntia sprinttisuunnistuksen kompastuskivistä. Tässä lista tämän kerran opetuksista ja suunnilleen niihin kulunut aika:

1. aloita kartanluku hyvissä ajoin ennen ensimmäistä rastia -> pummi 40 s
2. älä anna tietä bussille, jos sekin antaa sinulle -> 15 s
3. älä pysähdy kannustusjoukkojen kohdalle, ainakaan kahdesti -> 10 s + ajatuskatkos
4. älä pysähdy toppatakeissaan pönöttävien maajoukkuevalmentajien kohdalle ja huuda "nyt meni pasmat ihan sekaisin", varsinkaan jos seisot koko ajan noin 2 metrin päässä rastista ja pummaat samalla yli minuutin toppatakkimiehiä mulkoillessasi -> 70 s
5. älä juokse onnesi ohi -> 30 s

Kolmisen minuuttia on siis poistettavissa ihan vain keskittymisen avulla. Loput minuutit ja sekunnit pitänee puristaa opettelemalla suunnistamaan. Juoksukuntoakin voi aina hioa, mutta näillä taidoilla ei päässyt vauhti kohoamaan kovinkaan hengästyttävälle tasolle, joten kaikki juoksuvoima ei ollut vielä läheskään käytössä. Koska tästä oli olemassa pieni aavistus jo etukäteen, koikkelehdin eritasoisesti auratuilla teillä jo aamulla ennen suunnistusta vk-harjoituksen (10 km, 38.16).

On myös todettava, että välineistä homma ei jäänyt kiinni: olinhan saanut Nonamelta takin, Polarilta gps-mittarin, voittanut Lounapolkujuoksusta Inovin kengät sekä saanut Lasse Suonpäältä vinkkejä ja lainannut otsalampun. Lisäksi jouduin lainaamaan Matin äidiltä alustopin, koska hermostuksissani olin jättänyt omani kotiin (yritin kyllä hakea sen kotoa, mutta unohdin kotiavaimet yo-kylään). Toki sain myös opastusta itse reittimestari Janne Salmelta, miten lähdössä toimitaan. Vaikka taidollisesti parannettavaa jäi reilusti, seuraavat viikot ja kuukaudet taidan kuitenkin vielä hioa juoksukuntoa, jos joskus vaikka keksitään pitkän matkan sprintti, jossa voi juosta pitkiä matkoja kartta takataskussa.